In this Light

Kauneusblogi

Luku 861 - Lumene Sisu puhdistusöljy, hitti vai huti?

Muistan, millainen kohu syntyi kun Lumene päätti aikoinaan lopettaa puhdistusöljyn tuotevalikoimistaan. Muistan, että ihmiset haalivat öljyputeleita ja ihmettelin itsekseni, miksi sen sorttinen tuote päätettiin lopettaa. Nimittäin, omasta mielestäni puhdistusöljyt olivat silloin nousemassa trendik…

Luku 860 - Hiustuote jota ilman en enää halua olla!

Kuulin jo vuosia sitten mielenkiintoisesta keksinnöstä, Aquis hiuspyyhkeestä. Kesti kuitenkin viime syksyyn saakka, että sain tämän mielenkiintoisen tuotteen hankittua! Huomasin maahantuojan olevan I love me -messuilla ja pääsin hypistelemään tuotetta paikan päällä. Kohtaamisemme oli hauska, sillä…

Luku 859 - Silmänympärysvoideturhautuminen ja siihen lääke

Olen huomannut, että minusta on tullut silmänympärysvoiteiden suhteen liberaalimpi. Olen nimittäin vannonut erillisen silmänympärysvoiteen nimeen jo siitä saakka, kun aloin ylipäänsä silmänympärysvoiteita käyttämään, eli kohta 20 vuotta sitten! Olen kokeillut paljon erilaisia voiteita, pääasiassa …

Luku 858 - Nainen kun tulee tiettyyn ikään, ei kiinnosta sitä mikään..muu paitsi pinkki!

Heh, toivon mukaan kukaan ei nyt vedä hernettä nenään otsikosta, mutta en mahtanut itselleni mitään! Nimittäin, olen tullut siihen johtopäätökseen, että kun osa naisista tulee tiettyyn ikään, alkaa pinkki ja vaaleanpunainen viehättää. Itseasiassa olemme vitsailleet asiasta töissä, jossa muutama mi…

Luku 857 - Ihana luonnonkosmetiikan seerumi Bybi Beautylta!

Jos minun pitäisi valita yksi suosikki-ihonhoitotuotebrändi, vastaisin silmiä räpäyttämättä Bybi Beauty. Englantilaisen luonnonkosmetiikkabrändin tuotteet ovat edullisemmasta päästä ns. luksusluonnonkosmetiikkaa, pakkaukset viehättävän kauniita ja kuitenkin se kaikista tärkein - tuotteet toimivat …

Luku 856 - Himalayaa hiuksille!

Tuotteet ovat pr-näytteitä

Himalaya Herbals on varmaan monelle teistä tuttu sarja? Sarja on nauttinut kulttimainetta ja esimerkiksi lentoemännät ovat tuoneet tuotteita kaukomailta mukanaan vielä silloin, kun merkkiä ei Suomesta saanut ostettua. Jossain vaiheessa sarja tuli Suomeen myyntiin ja hyvin…

Luku 855 - Pieni vinkki epäonnistuneen meikkipohjan pelastamiseksi!

Tuote on pr-näyte, saatu maahantuojalta

Kuluneella viikolla sain karvaasti kokea sen, mitä tapahtuu toisinaan kun liian innokkaasti yhdistelee eri pohjustustuotteita keskenään; nimittäin meikkipohjakatastrofin! En oikein tiedä, mitä päässäni liikkui, kenties minulla oli kerrankin aamulla liikaa aik…

Luku 854 - Clarins Joli Rouge Velvet, mattahuulipunat aikuiseenkin makuun!

Tuotteet ovat pr-näytteitä, saatu maahantuojalta

Miltä kuulostaisi huulia hoitava mattahuulipuna? Sellaisen on Clarins mennyt kehittelemään, kun Joli Rouge huulipunaperhe kasvoi uudella perheenjäsenellä, Joli Rouge Velvet -huulipunilla ( 27 € / 3,5 g )! Monta kertaa mattahuulipunat koettelevat huul…

Luku 853 - Tuleva meikkitrendi, luonnollisempi meikki + siihen tärppituotteet!

Postaus sisältää saatuja pr-tuotteia, merkitty erikseen tekstiin

Kevyt ja raikas nude-meikki on tyyli, joka jaksaa viehättää minua vuodesta toiseen. Muistan 2000-luvun alussa meikittömän, jopa androgyynin meikkityylin olleen kovassa muodissa. Silloin sanottiin jäähyväiset puuterille ja haettiin kuu…
Follow