Pages



1.4.2018

Luku 853 - Tuleva meikkitrendi, luonnollisempi meikki + siihen tärppituotteet!

Nude1
Postaus sisältää saatuja pr-tuotteia, merkitty erikseen tekstiin

Kevyt ja raikas nude-meikki on tyyli, joka jaksaa viehättää minua vuodesta toiseen. Muistan 2000-luvun alussa meikittömän, jopa androgyynin meikkityylin olleen kovassa muodissa. Silloin sanottiin jäähyväiset puuterille ja haettiin kuultavaa, kosteaa ihoa! Huulipuna oli vaalea, tai oikeastaan sen sijaan käytettiin huulikiiltoa, samoin silmämeikkiä oli tuskin juurikaan. Niin, meikkityyli oli silloin minimalistinen, ajaton ja hyvin kauneusmeikkihenkinen, sen sijaan pukeutumistyylistä minulla olisi paljonkin purnattavaa..jos saan sanoa, niin 2000-luku on ollut ehdottomasti yksi tyylittömistä aikakausista mitä tulee pukeutumiseen! Okei, toki sieltäkin löytyy omaa silmääni miellyttäviä asioita, J'Lo, Sarah Jessica Parker jne., mutta jos saan kuvailla tyyliä vuoistuhannen puoleen väliin saakka yhdellä sanalla, ja se sana on pissis!

Muoti kulkee syklittäin, ja viime vuosina ajanratas on pyörähtänyt hakemaan inspiraationsa 90-luvulta. Se on minulle rakas vuosikymmen, vaikka noh, ei sekään ole omakohtaisesti ollut kovin tyylikästä aikaa! Mutta 90-luvun muodista on haettu tummat, dramaattiset jopa ruskeat huulet, tuuheat, näyttävät ja huolella muotoillut kulmakarvat ja contourhan on hakenut inspiraationsa 90-luvun muuten niin voimakkaasta meikistä. Tällä kertaa muodissa mennään taas eteenpäin ja inspiraatiota haetaan selvästi "kakstonnarista". Vahvan meikin sijaan luonnollisuus on tulossa muotiin ja se näkyy niin pohjameikissä kuin kulmakarvoissa. Eli se 2000-luvun tietty nude-meikki on tulossa taas muotiin. Haluankin korostaa sitä, että jokainen saa myös meikata tai olla meikkaamatta niin kuin haluaa - oli se tyyli sitten muodissa tai ei!


  Nude2

Moni tietysti ajattelee, että miksi pitää meikata meikitön meikki? No, itse ainakin haluan tasoittaa ihon sävyä, tuoda silmiin tuiketta ja kasvoille tervettä hehkua. Meikittömään meikkiin tarvitsee itseasiassa aika paljonkin tuotteita! Itse sain inspiraation kun näin Christina Aguileran kansikuvan Paper-lehdessä, hän näyttää nopeasti katsottuna siltä kuin meikkiä ei olisi lainkaan, mutta meikitön hän ei kuitenkaan ole. Nude-meikissä panostetaankin pohjaan ja se on kaikista haastavin kohta, sillä pohjan pitäisi olla kevyt sekä antaa ihon oman tekstuurin näkyä mutta samalla tasoittaa ihoa.

Nude3


Lumenen sävyseerumi on yksi nude-meikkiin loistavasti soveltuvista meikkipohjista! Tätä ennen olin tietysti pohjustanut ihon aamuisilla kosteustuotteilla eli hoitonesteellä, hoitovoiteella sekä Hyntin meikinpohjustusvoiteella. Ennen meikin tekemistä olin lisäksi käynyt ulkona lenkkeilemässä, joten iho oli saanut kunnon happihyppelynkin pohjalle. Omasta kokemuksestani kevyt ja keskiraskas liikunta heleyttää ihoa - toki jos urheilet oikein kunnolla voivat kasvot punoittaa sen verran liikuntasuorituksen jälkeen, että mikään kevyt meikkituote ei välttämättä riitä tasoittamaan ihoa. Ennen meikkaamista suihkautin kasvoille Avenen mineraalipitoista kosteussuihketta ( unohtui kuvasta, saatu blogin kautta ). Annostelin sävyseerumia kämmenkuoppaan ja suihkautin kosteussuihketta vielä siihenkin, lantraten sävyseerumin koostumista vieläkin kevyemmäksi koska halusin pitää pohjan todella kevyenä. Lumenen sävyseerumista olen blogannut aiemmin, se siis yhdistää ihonhoidon sekä meikin ja tasoittaa yllättävän paljonkin ihoa! Silmien alle käytin peitevoiteena Lauren Brooken peiteainetta, josta olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Nude7

Te tiedätte, vaikka tykkään luonnollisesta meikkipohjasta käytän silti puuteria. Omasta mielestäni se kiinnittää meikin ja sen ylle on helpompaa levittää puuterimaiset poskipunat ja muut tuotteet. Oikealla puuterilla saa kevyttäkin lopputulosta aikaan! Nyt päätin kuitenkin kokeilla meikkiä ilman puuteria sillä halusin meikkipohjan olevan selvästi "kasteenraikkaan". Huomasin sen kostautuneen illan mittaan, t-alue alkoi kiiltää ja vaikutti kosteahkolta mutta muuten meikki pysyi hyvin paikoillaan ilman puuteria! Ensi kerralla puuteroin kevyesti vähintääkin t-alueen. Ripset olisin voinut meikata maltillisemmin, seuraavaksi aionkin kokeilla tehdä ne luonnollisemmin. Luomille sudin luomiväriksi Bohon aurinkopuuteria Terra Cotta, sävyssä 03 Terre De Gascogne ( saatu blogin kautta ), jossa on kaunis persikkakultainen sävy! Se toimii todella kauniisti silmissä, korostaen sinisten silmien sävyä. Sudin tottakai aurinkopuuteria myös ohimoille, kuin myös poskille.

Mitäpä poskipunarakastaja itselleen voi, käytin meikissä kahta eri poskipunaa! Sigman Aura Powder sävyssä Nymphaea on raikas, hento pinkki jolla saa kevyttä jälkeä ja Clarinsin viime kevään suloinen poskipuna ( saatu blogin kautta ) on kaivettu talven jälkeen esille, sävy Luminous Coral loihti viime rusotuksen poskipäille. Omasta mielestäni varsinkin korallin sävyt toimivat ihastuttavasti luonnollisemmassa meikissä!

Huulet pidin luonnollisina, rajasin ne Miss Beauty Londonin huultenrajauskynällä ( saatu blogin kautta ) ja sivelin niille Marc Jacobs Beautyn huulikiiltoa 318 Pretty Thing, josta olenkin blogannut aiemmin ja joka on my lips but better -sävy, ehdottomasti. Huulikiillot ovat muuten myös tulossa muotiin!

Miltä nude-meikki vaikuttaa teidän mielestä?

Nude1.3 Nude1.4

12 kommenttia :

  1. Ihana meikki! Täytyy sanoa, että itseäni täyteen tumpattu naama on tympinyt koko ajan. Ja minä sentään pidän näyttävästäkin meikistä. :D Oma eetokseni on ollut jo kauan, että vähemmän on enemmän. Jos käytän vahvan väristä huulipunaa, minimoin muualta. Tajusin myös hetki sitten, etten ole melkein vuoteen käyttänyt juurikaan meikkivoidetta. Ainoastaan juhlissa ja keikoilla. Muuten olen mennyt peitevoiteella ja puuterilla, tai viime viikkoina sävyttävällä päivävoiteella ja jopa ilman puuteria. Ihon oma tekstuuri, vaikkei olekaan täydellinen, on vaan niin kiva. Pieni epätäydellisyys on minusta kaunista, kaikilla. Tähän trendiin olen siis ollut valmis jo kauan, ihanaa, että se on tulossa ryminällä. Huulikiiltoon en tosin ole valmis, minä pidän kiinni huulipunastani ja sillä sipuli. :D

    Tuo Bohon aurinkopuuteri on täydellinen. Käytän sitä ihan poskipunana, enkä ole muihin tuotteisiin koskenutkaan siitä asti kun sen sain. Boho on muutenkin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaan sun näkemyksen! Vaikka tosin mun mielestä jokainen meikatkoon tai olkoon meikkaamatta miten haluaa, mutta itselläni vierastaisin sellaista Kardashian-meikkiä mikä on ollut in. Tykkään kevyemmästä tyylistä, mutta senkin saa toteutettua näyttävästi. Ja en minäkään huulipunasta luovu, oli huulimeikkitrendinä sitten mikä hyvänsä 😀

      Boholla on muuten ihan super se meikkivoidekin 😍

      Poista
  2. Kivan raikas meikki! :) Pitäisi testata tota Lumenen sävyseerumia, kun sitä niin monet ovat kehuneet. Mulla kun on juurikin etsinnässä helyttävä ja ihon sävyä tasoittava pohjatuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sen, se on ihana ja sopii sun kuvaukseen 😊 Mä haaveilen seuraavana tuotteena Armanin sävyllisestä päivävoiteesta 😍

      Poista
  3. Tykkään! Usein arkimeikkini on vähäeleinen ja luonnollinen. Viikonloppuisin tai jos olen menossa jonnekin, tykkään enemmän leikitellä meikeillä.
    Ihanaa huhtikuun alkua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, arkena tosin käytän näyttäviäkin huulipunia. Ihanaa alkanutta huhtikuuta myös sinulle ❤

      Poista
  4. Katsoin tuon Christana Aguileran kuvan ja hetken ihmettelin miksi täällä on kuva kauniista mallista eikä Christinaa :D. Mulle luonnollinen tyyli on ollut aina in, enkä osaisi meikata liian vahvasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😄😄😄 No mutta on Christina kaunis, vahvalla meikillä tai ilman 😊 Mulla vähän sama juttu, en koe oloani itsekseni jos meikkiä ihan superpaljon.

      Poista
  5. Nude-meikki kaunis ja luonnollinen, mutta itse tykkään meikkaamisessa runsaammasta lookista ja itse meikkaaminen on niin mukavaa, että käytän yleensä mahdollisimman paljon kaikkea eli itse matka on monesti vähän kivempi kuin päämäärä -periaatteella;) Toisaalta minusta nuorilla kasvoilla nude-meikki näyttää hieman paremmalta kuin vanhemmalla ihmisellä. Tämä on vain henkilökohtainen näkemykseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta muokkaamisessa lopulta parasta ja tärkeintä on se, että meikkaa tai on meikkaamatta niin, että itse viihtyy nahoissaan 😊 Esim.jos meikkaan tosi runsaasti, mulla ei vaan ole niin kotoisa olo 😄

      Poista
  6. Kaunis ja raikas nudemeikki tekee huolitellun olon, ja on juuri sopiva arkeen. Poskipunakin on tärkeä osa ainakin omaa meikkiäni, ilman tunnen oloni sairaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poskipuna on mullakin ehdoton, ja se muotoilee kivasti, tuoden väriä kasvoille. Ilman sitä mulla olisi tasapaksu naama 😂

      Poista