Luku 888 - Viisi kuvaa kuukaudessa, heinäkuu 2018

On jälleen aika kertoa viiden kuvan voimi kuluneesta kuukaudesta, joten pidemmittä puheitta heinäkuun kuvat eetteeriin!

Heinäkuun ensimmäinen viikko oli meillä vielä kesälomaa. Ilmat eivät oikein suosineet, mutta se ei meitä haitannut. Kotiuduimme maakuntaturneelta ja viikko kuluikin erinäisissä kotihommissa. Sain vihdoin ja viimein keväästä asti seinään nojanneen taulun asennettua seinälle ja hei, minä porasin sen paikoilleen ihan itse! Olenkin onnellinen meidän kodin helpoista seinistä, nimittäin gyprociin on aivan eri porata, kuin betoniin. Betoniin en suostuisi poraamaan, en ainakaan ihan heti. Mutta tuo ihana printti sykähdytti heti kun näin sen, enkä voinut olla sitä hankkimatta. Se myytiinkin alta aikayksikön Ellokselta loppuun, olinkin iloinen että ehdin aikoinaan ostaa sen!
 

Heinäkuussa alkoivat viljelykseni vihdoinkin tuottamaan satoa! Mansikkasato oli vähän rupunen, mutta persiljaa pukkaa niidenkin edestä. Pukkaa itseasiassa niin paljon, että minun on varmaan pakastettava osa sadosta. Mutta rakastan persiljaa ja oma bravuurini on persilja-kanakastike. Siihen tulee yksikertaisuudessaan kanasuikaleita, soijakermaa, sulatejuustoa ( Koskenlaskuja on parasta! ) ja paaljon persiljaa. Tätä kastiketta onkin tullut kokattua viime aikoina todella paljon. Olemme vähentäneet noin yleisesti ottaen punaisen lihan syömistä kotona nyt kesän aikana huomattavasti, en muuten muista koska olisin ostanut jauhelihaa kotiin! Asia, josta olen oikeasti ylpeä, sillä mieheni on hc-lihansyöjä ja itsekään en ole sylkenyt lasiin lihapatojen äärellä.
 

Heinäkuussa piti muuten lämmintä. Omasta mielestäni jo liiankin lämmintä, muistan kuvan päivänä päätäni särkeneen vienosti aamusta iltaan ja olo oli ihan totaali-tööt. Kun asunto on kuuma läpi vuorokauden, ei muuten enää naurata! Kuuma makuuhuone ei auttanut nukahtamiseen, ja nukuinkin koko heinäkuun todella, todella huonosti. Elokuussa keho tottuikin kuumuuteen, hassua kyllä. Tulin myös oppineeksi sen, että vaikka rakastankin hanavettä, on mineraalivesi kuitenkin megahelteillä parempi valinta, ainakin toisinaan.

 

Heinäkuussa, sen minkä helteiltä kykenin, yritin myös käydä nauttimassa kauniista ulkoilumaastoista! Sovimmekin naapurini kanssa, että otamme kuntokuurin ja lähdemme säännöllisesti lenkille. Kuvassa onkin yksi suosikkipaikoistani nykyisestä kaupungistani, rakastan noita hiekkatien ylle kaartuvia puita niin paljon! Kuvan räpsäisinkin eräänä iltana, kun olimme vihdoin lähteneet naapurini kanssa ulkoilemaan. Voin nimittäin paljastaa, ettei tuo kuntokuuri ole lähtenyt nyt ihan niin hyvin käyntiin, kuin toivoimme ^_^ ( mutta nyt säiden viilennettyä toivoa on! )

 

Heinäkuussa minusta parasta aikaa on sen loppupuoli. On vielä lämmintä, mutta illat alkavat tummua. Rakastan loppukesän samettisen tummia iltoja! Niissä on jotain niin ihanaa ja mystistä tunnelmaa. Olinkin fiiliksissäni, kun keksin napata eräällä Tokmanni reissulla mukaani led-ulko-/hautakynttilän, joka toimii hämäräajastuksella. Nimittäin en ole elävän tulen ystävä ja näen niin sieluni silmin, että jos laittaisin tällaiseen meriheinästä valmistettuun lyhtyyn oikean kynttilän, syttyisi koko lyhty tuleen, polttaen puurakenteisen talomme tuhkaksi alta aikayksikön! Olen jo lapsesta asti ollut hyvin vainoharhainen tulen suhteen, enkä polta mielelläni kynttilöitä. Siksi tällaiset paristolla toimivat kynttilät ovatkin mahtava juttu ( vaikka voivat nekin kärähtää..)! Kynttilä syttyy siis itsekseen joka ilta tietynlaisen hämäräasteen saavuttua, en alkuun sitä tiennyt ja yritinkin etsiä kynttilästä katkaisinta jolla sen saisi syttymään. Luovutin ja taisinkin laittaa kynttilän lyhdyn sisälle, nostaen sen ulos portaille. Ja kun ilta alkoi hämärtymään, aloin ihmetellä mitä ihmettä takapihalla loisti. No, kynttilähän se siellä oli kytkeytynyt päälle, ja nauroinkin itselleni, että hyvinhän olin tietoinen millaisen kynttilän olin mennyt ostamaan!