In this Light

Kauneusblogi

Luku 902 - Juice Beautyn ihana voidemainen poskipuna!

JBp1

Mainitsin jokin aika sitten sivulauseessa, että siirtyisin vallan käyttämään luonnonkosmetiikkaa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä, asia vaatii vielä tiettyä hienosäätöä mutta olen varma, että ainakin pääpaino kosmetiikan kuluttamisessa siirtyisi luonnollisempiin valintoihin. Aion tehdä tästä oman postauksen, joten en vielä avaa aatoksiani tämän enempää. Mutta olenkin ollut viime aikoina aivan superinnoissani luonnonkosmetiikasta, tuntuu kuin olisin palannut kotiin! Viime aikaiset kosmetiikkahankinnat ovatkin olleet luonnollisia, ja innostuin aika spontaanisti nappaamaan mukaan Juice Beautyn Phyto-Pigments Last Looks Blush Voidemaisen poskipunan ( 32 € / 3 g ), kun se sattui olemaan Stockkalla alessa.
  JBp4

Rakastan voidemaisia poskipunia! Olen viime aikoina huomannut, että puuterimaiset poskipunat ovat tuntuneet kasvoilla liian..kuivilta. Tai siis, ne eivät sinällä tunnu kuivilta, mutta näyttävät senkin edestä. Tätä se on, vanheneminen, kun huomaa ettei poskipunakaan enää asetu samalla tavalla! Olenkin tämän huomion jälkeen suhtautunut aivan uudella näkökulmalla voidemaisiin poskipuniin. Ne asettuvat kasvoille useimmiten kuulaasti, sekä raaka-aineista riippuen voivat kosteuttaa ihoa.

Juice Beautyn voidemainen poskipuna on vegaaninen ja päädyin sävyyn Peony, joka on upea, rusottavan ruusuinen, vadelmainen vaaleanpunainen. Tämän tyyliset sävyt ovat omiaan raikastamaan kasvoja! Juice Beautyn poskipuna on vegaaninen, koostumus on hurjan pigmenttinen ja puna sisältääkin kasvipohjaisia Phyto-pigmenttejä ruususta sekä violetista porkkanasta. Mukana on myös JB:n oma Moisture Blend, joka pohjautuu glyseriiniin, viinirypäleen siemenöljyyn sekä fosfolopideja. Juice Beauty merkin punainen lanka on hedelmähapot ja hedelmien kantasolut, kantasoluja löytyy tästäkin punasta. Kantasolujen väitetään toimivan ikääntymisen merkkejä häivyttävinä, ne lupaavat kiinteyttää ihoa ja häivyttää ryppyjä. Poskipunan tuoksu on lähes tuoksuton, ehkä vähän vahamainen?

  juiceb1punajuicebpuna4 juicebpuna5

Poskipuna on todella superpigmenttinen! Sitä riittää pieni sipaisu, näihin kuviin olen annostellut punaa reippaasti jotta se erottuisi kuvista. Poskipuna levittyy kauniisti ja asettuu kuulaan hehkuvasti. Olen kokenut punan tuntuvan kosteuttavalta, ja se on hyvin pitkäkestoinen. Punaa voi käyttää myös huulilla, antamaan kevyttä sävyä!

Ainoa huono puoli verrattuna perinteisiin poskipunakoostumuksiin on tuotteen säilyvyys. Siinä missä puuteriset tuotteet säilyvät hyvinä lähes vuositolkulla, voidemaiset pilaantuvat nopeammin. Luulen, että en ehdi käyttää tuotetta loppuun ennen sen pilaantumista. Tässäkin tuotetta otetaan lähtökohtaisesti sormilla pannusta, joten tuotteeseen voi syntyä omanlaisensa bakteerikanta. Omasta mielestäni pieni tuubi olisi kivempi, mutta toki tuotteen koostumus ei sellaiseen pakkausmuotoon taitaisi taipua. Voidemaisten poskipunien kanssa kannattaakin pitää maltti, eikä näitä kannata ostaa liian montaa saman aikaiseen käyttöön.

Juice Beautya myy mm. Naturelle ja Stockmann, sekä Raw Beauty

Käytätkö voidemaisia poskipunia?

12 Kommentit

  1. Käytän ja varsinkin kesäaikaan tykkään käyttää voidemaisia tuotteita todella paljon. Aivan ihastuttava sävy tässä JB:n poskipunassa, tuo sellaisen pirteän hehkun kasvoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt ihan hurahtanut näihin voidemaisiin, vaikka säilyvyyden kannalta nää onkin vähän huono juttu :D Niillä saa ihanan kuullon! Tässä on ihana sävy, huomaan kaiken vadelmaisen vaan viehättävän ihan superpaljon ^_^

      Poista
  2. Oon himoinnut tuotakin punaa. :) Mulla on sellainen puikkomainen korostus/varjostustuote Jb:ltä ja se on huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan olisit onnistunut nappaaman tän messuilta! Mä nimittäin ostin itse messuilta sen korostuspuikon :D

      Poista
  3. Siis ääää, miten ihana toi poskipuna! <3 Ja näyttää niin upealta sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana puna! En oo muuta käyttänytkään nyt :) Ja kiitos!

      Poista
  4. Käytän joskus satunnaisesti voidemaisia poskipunia, jos sävyt ovat just kaipaamiani.
    Ihanat kuvat susta ja tuo sävy sopii sulle täydellisesti. Oot niin kaunis<3 Huulipunan sävy on myös ihan just sua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3! Mä olen ihan hurahtanut näihin voidemaisiin poskipuniin, kun oon hurahtanut kuulaaseen ihoon :D :D Hmm, mikähän huulipuna mulla olikaan..ehdin jo näemmä unohtaa sen :D

      Poista
  5. En käytä tai no olen harjoitellut Isadoran punalla. En vaan osaa käyttää näitä nätisti, punaa tulee aina liikaa poskille.
    Ihana sävy punassa ja sopii sinulle täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidemaisten annostelussa saakin olla tarkkana, voi mennä helposti överiksi :D Mutta harjoittelemalla kyllä se sit lähtee :)

      Poista
  6. Tykkään todella paljon voidemaisista poskipunista, jotenkin saan niillä nätimmän ja hehkuvamman tuloksen aikaiseksi. Tuubi olisi kyllä järjettömän hyvä näille, tosin onhan tuo niin kaunis taas noin katsella. Vaikeita valintoja.

    Ihanaa viikkoa Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä, voidemaisella saa sellaisen kuulaan, kosteamman lookin! ^_^ Yep, mä luulen että itse tuotteen annostelun kannalta tää on parempi mutta säilyvyyden kannalta jokin muu formaatti olisi sitten kivempi :P Koostumus on toki vedetön, mutta mietin että voiko nää silti pilaantua nopeammin kun tätä sormilla annostelee :P

      Poista

Lähetä kommentti

Follow