In this Light

Kauneusblogi

Luku 931 - Kosmetiikan aleostoksia!

ale1

Valehtelisin jos väittäisin, etten ostanut yhtään kosmetiikkaa alesta! Mutta niin melkein tapahtui, lopulta ei kuitenkaan. Toisaalta, olisin voinut ostaa kosmetiikkaa alesta paljon enemmänkin, mutta nyt pääpaino on ollut vaatekaapin sisällön uusimisessa sekä sisustusjutuissa. Tein kuitenkin muutaman, erittäin hyvän kosmetiikka-alelöydön, joista varsinkin yksi oli sellainen, minkä hankkimisesta olen haaveillut jo tovin!

ale4

Madaran lahjapakkausta silmäilin ennen joulua, oikeastaan koko marras-joulukuun aina joka kerta, kun marssin paikalliseen Emotioniin. Pakkaus sisältää Charcoal & Mud Anti-pollution Repair Maskin ( 24,95 € /60 ml ) sekä Radiant Energy Face Oilin ( koko 15 ml, täysikokoisen hinta 54,95 € / 30 ml ). Lahjapakkauksen normaalihinta oli 35 €, ja löysin sen joulun jälkeen joulunviettopaikkamme paikallisesta Emotionista hintaan 17 €. Minulla on kokemusta sekä Madaran naamioista, että öljyistä ja olen vakuuttunut, teoriassa en varastosaldojen mukaan tarvitsisi yhtään naamiota, saati sitten kasvoöljyä mutta halusin päästä kokeilemaan näitä, varsinkin naamiota! Naamio yhdistää hiilen sekä mudan, ja luvaten puhdistaa ihoa saasteista ja muista epäpuhtauksista. Olen kokenut hiili- ja mutanaamiot sellaisiksi, joista ihoni hyötyy, joten mielenkiinnolla testaan, mitä tykkään naamiosta! Pienen öljyn saatan antaa henkilölle, jolle se voisi olla ideaali, ja joka ei ole öljyjä aiemmin juuri käyttänyt. Heh, elämäntehtäväni on ilmeisesti saada ihmiset kasvoöljykoukkuun! :D


ale2

Hynt Beauty on yksi minun nykyisistä suosikkimeikkimerkeistäni! Oikeastaan kaikki, mitä olen merkiltä kokeillut, on ollut priimaa. Kokeilin viime vuonna pienen näytteen verran merkin Encore Fine Pressed Powder puristepuuteria, jota voi myös käyttää meikkipohjana. Tuote jäi ostoslistalleni, mutta jostain syystä en raaskinut ostaa sitä, ja lopulta sopivan hetken tultua en sitten muistanut ostaa sitä. Nyt kuitenkin eräänä päivänä kävin piipahtamassa Stockkalla, tiiraillen alehyllyjä ja mitä silmäni näkivätkään, juurikin himoitsemani puristepohjan messevällä alennuksella, juuri oikeassa sävyssä! Puristepohjan normaalihinta on 49 €, mutta sain tämän 60 % alella, napaten viimeisen ( tai toiseksi viimeisen ) yksilön.

Tällainen puristemineraalipohja on mahtava tuote kiireisiin aamuihin! Ei muuta kuin nopea pyöräytys löysällä, isolla puuterisiveltimellä pohjaan ja sitten sutimaan tuotetta kasvoille. Arvostan liian varhaisina aamuina, jolloin aamu on lähes minuuttiaikataulutettu, tämän tyylisiä tuotteita jotka on nopea levittää kasvoille. Toki olen ehtinyt kokeilla tuotetta jo sen verran, että taidanpa olla koukuttunut tähän niinäkin päivinä, jolloin ei tarvitse tulipalokiirellä tehdä lähtöä..

ale3


Hyntin huulipunan suhteen vähän emmin, ostanko vai en. Mutta tiesin, että jos jättäisin tämän ostamatta, se jäisi harmittamaan. Huulipunani ovat edelleen pääpiirteittäin synteettisiä, ja yritänkin pikkuhiljaa uusia kokoelmaa luonnollisempaan suuntaan.

Minulla on entuudestaan jo yksi huulipuna Hyntiltä, ja olen aivan hullaantunut sen laadusta! Huulipunan normaalihinta on 34 €, ja sain tämän nyt 60 % alella. Sävy oli teoriassa sellainen, että aavistuksen ämpyilin, mutta kun sudin punaa ensimmäisen kerran huulille, tiesin punasta tulevan yhden luottopunistani!

13 Kommentit

  1. Mä en tiennyt, että Hyntiä saa Stockaltakin! Hyviä löytöjä oot tehnyt, ja tuo puuteri alkoi kiinnostamaan muakin :) Mulle Hynt on aika etäinen brändi vielä, sillä ainoa, mitä olen sarjalta kokeillut, on se peitevoide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ihan varma, tuleeko merkki poistumaan Stcokkalta, mutta ainakin merkkiä on saanut Stockkalta :D Todellakin toivon, että merkki ei kokonaan poistuisi Suomesta, olen tykännyt sarjan mineraalipohjasta sekä irtopuuteristakin superpaljon!

      Poista
  2. Oot tehnyt tosi upeita aleostoja. Varsinkin Hynt on kiinnostava merkki ja merkin peiteaine aivan superhyvä. Tuollainen puristepuuteri voisi vaihteeksi olla ihan kiva. Käytin sellaisia joskus vuonna kirves ja keppi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oki superhyvtä löydöt ja onnittelen itseäni, että olen saanut pidettyä maltin ostosten suhteen :D Puristepuuteri on kiva, mutta muistin sen itseasiassa paremmin toimivammaksi :P Tai ehkä täytyy hioa tekniikkaa sen kanssa vielä :D Se peiteaine on hyvä, mä tarvitsisin siitä vaan paremmin sy-iholle sointuvamman sävyn :)

      Poista
  3. Oih, voin kuvitella miten mahtavalta tuntui löytää juuri tuo luksuspuuteri, josta olit aiemmin jo haaveillut, ja vieläpä oikeassa sävyssä! Tällaisten löytöjen toivossa sitä juuri haahuilee kaupoissa ja usein haksahtaa sitten muihin tuotteisiin. Onneksi ei aina! Tällaisten harvinaisten löytöjen voimalla jaksaa tarpoa hangessa hymy huulilla kevääseen saakka! :D

    Tuo huulipuna jonka kuvan laitoit Instaan... Miten voi olla noin ihanan kukkamainen, terälehteä muistuttava pinta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit juuri niinkuin asian laita on, juuri tuosta syystä niitä alelaareja jaksaa aina käydä kärkkymässä ( ja haksahtaa niihin muihin tuotteisiin ) <3 Tosin puuteri vaatii vähän hienosäätöä mun rutiinien suhteen, jotenkin en ole sitä ihan joka päivä saanut nyt toimimaan. Mutta vielä mä aion taltuttaa sen, muistan nimittäin viime vuonna ihastuneeni ikihyviksi siihen näytteeseen, mikä mulla tuosta oli <3

      Poista
  4. Hyviä löytäjä oot tehnyt ja alennuksetkin on kunnolliset! :) Toi Mádaran kaksikko alkoi kiinnostaa, multa löytyy yksi brändin kasvoöljy ja se ainakin on hurjan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kerrankin kävi noin hyvä tuuri, yleensä oon apajilla siinä vaiheessa kun kaikki parhaimmat tuotteet on jo myyty :D Madara täytyykin korkata pian testiin, tai se öljy tosin voi mennä mun ystävälle <3

      Poista
  5. Kivoja ostoksia, etenkin tuo Madaran setti :)

    VastaaPoista
  6. Onpa ollut hyvät alet, silloin kannattaa ostella kosmetiikkaakin. Minä olen ale-ostooksia tehnyt vain vaatteissa :)
    Kivaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olen minä vaatteitakin ostanut :D Kosmetiikka on jäänyt vähemmälle, toisaalta virkistävää niin :)

      Poista
  7. Hyvät kosmetiikkatarjoukset kantsii kyllä hyödyntää, jos ne ostais jossain vaiheessa kuitenkin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow