In this Light

Kauneusblogi

Luku 125.

On monia kappaleita, jotka saavat minut nauramaan tai haluamaan, että osaisin soittaa ne. Sen sijaan ei ole olemassa kappaletta, jonka osaisin soittaa jollain instrumentilla. Vai onko?

Musiikkihaasteessa tiedusteltiin ylläolevia kohtia, päädyin valitsemaan Ok Go:n Here it goes againin kappaleeksi, joka saa minut nauramaan. Tosin, tässä kappaleessa on ehkä enemmänkin video, kuin itse biisi, joka vetää suupielet pakostakin ylöspäin. Jos et vielä ole nähnyt valloittavaa juoksumattovideota, suosittelen katsomaan sen nyt!

Minä oikeasti haluaisin olla musiikillisesti lahjakas. On suorastaan vääryys olla soitannollisesti peukalo keskellä kämmentä, varsinkin kun mieleen aina välillä juolahtaa maailmankaikkeuden hienoimpia yhtyeideoita-jos osaisin, kokoaisin alta aikayksikön kokoonpanon jonka ideana on sovittaa ja ehkä vähän sanoittaa Popedan biisejä uudestaan. Yhtye soittaisi indiefolkkia ja laulaisi, " jos piparia saan, niin mä lähden mukaan".

Musiikkihaaste jumahtikin pitkäksi ajaksi paikoilleen juuri tämän kohdan takia, kunnes keksin, että oikeasti, osaanhan minä soittaa, Joy Divisionin Disorderin. Osaan soittaa sitä cd-levyltä, mp3-soittimesta, tietokoneelta, sopivan tilaisuuden tullen myös radiosta. Vinyyliltä en vielä osaa soittaa, sitä täytyy joskus hamassa tulevaisuudessa treenata ( no oikeasti, tässä kohtaa olisi voinut olla mikä tahansa biisi, onneksi haasteessa on olemassa ainakin yksi kohta, johon voi ilman sen suurempia tunnesidoksia ujuttaa yhden lempibändeistään, joka ei ole muihin haasteen kohtiin sopinut!)

Mutta jos minun oikeasti pitäisi valita yksi, vain yksi biisi, jonka haluaisin osata soittaa, se olisi All Along The Wathtower. Ja nimenomaan Jimin versiona. Tämä biisi on myös lukuisten Doorsin biisien ohella avannut silmäni musiikin suhteen, ja se yhä edelleen, vuosikymmenistä huolimatta, iskee tajuntaan räjäyttävästi. Soinnut vievät mielikuvitusmatkalle lempivuosikymmenelleni, 60-luvulle, aina biisin kuullessani ajattelen kaihoisasti-ja aavistuksen romantisoidusti-tuota huikeaa hippiaikaa. Juuri siksi haluaisin osata soittaa sen.






0 Kommentit

Follow