In this Light

Kauneusblogi

Luku 152.


Minulla on kolme syytä, joiden ansiosta kestän tämän jokavuotisen syysväsymyksen sekä päivät, jotka muuttuvat päivä päivältä kylmemmiksi. Ensimmäinen on ensilumi, joka tuo edes vähän valoa pimeyden keskelle, toinen on joulun odotus mutta kaikista rakkain syy on tietysti oma syntymäpäivä. Kyllä se vain on niin, että syksyn lapsi rakastaa syksyä, kaikesta väsymyksestä ja kylmyydestä huolimatta!

Syntymäpäivääni on tätä kirjoittaessa vielä 25. päivää, mutta olen jo hyvissä ajoin aloittanut syntymäpäivälahjani miettimisen. Kukapa muu osaisi ostaa minulle mitä parhaimman lahjan, kuin minä itse? ( tai sitten se on vaan niin, että kukapa muu ostaisi tässä iässä olevalle naiselle lahjaa, kuin nainen itse..)

Eräs lahjakokelas kävi jo luonani, mutta lähti takaisin kotimaahansa, minulle sopimattomana. Tämän jälkeen pää löi tyhjää lahjaideoiden suhteen ja kauppojen vaaterekit ammottivat yhtä tyhjinä niiden asioiden suhteen, joita olin jollain ajatuksen tasolla miettinyt.

Jossain vaiheessa lamppu syttyi päässäni ja löysin yllättäen aika monta asiaa, joilla voisin lahjoa itseni. Topshopin biker-rotsi olisi täydellinen, juuri sellainen jollaista olen etsinyt! Siinä ei ole hopeisia vetoketjuja eikä niittejä, se on malliltaan lyhyt ja niukka-ei mikään säkki eikä liian kovis. Ainoa asia joka arveluttaa, on oikea koko, pahin kauhuskenaario olisi se, kun jälleen kerran löytäisin itseni postin tiskiltä postivirkailijaa ahdistelemasta vakuutetun postilähetyksen kanssa.

Tiger Of Swedenin neule tekisi minut myös kovin lämpimäksi, ehdin myös tulisesti rakastua neuleen VÄRIIN. Näitä olisi myös tarjolla harmaina mutta ei, maailma olisi paljon turvallisempi paikka hailakan punertavaisen neuleen sisään kääriytyneenä. Sitä en vain tiedä, mitä mieltä on maksaa neuleesta lähes 160 €, jossa on kuitenkin 35 % akryylia. Onneksi neuleesta kuitenkin löytyy runsain langoin villaa ja alpakkaa, mutta silti..Lähes identtisiä neuleita on muuten myynnissä Stockkalla, kanta-asiakaskorttia vingauttamalla köyhtyy satasen verran. Harmikseni neuleita ei ole tarjouksessa juuri tässä värissä ja neuleen materiaaliin lukeutuu vielä akryylia suurempi inhokkini, villa-viskoosisekoitus.

Kollaasissa esiintyy myös Zaran mahtava, 60-lukua huokuva laukku sekä H&M:n kauniit aikuiseksi kasvaneen hippitytön korkonilkkurit, mutta jotenkin ne eivät sytytä minua tarpeeksi. Kenkiä nyt kuitenkin löytyy ja laukkujen suhteen en koe ylipäänsäkään suurta intohimoa. Takit ja neuleet sen sijaan lämmittävät sydämeni materialistista puolta, vielä kun saisi pähkäiltyä, mihin sitä rahansa syytää, vai syytääkö lain. Sillä loppujen lopuksi, syntymäpäivä on ainoastaan mahtava tekosyy hankkia itselleen jotain uutta ja ihanaa ( ja syödä mahansa täyteen herkkuja, juoda pannullinen kahvia, pukeutua övereimpään vaateparteen ja aloittaa tai päättää päivä lasillisella kuohuvaa).

7 Kommentit

  1. Mä kyllä sytyn tuolle laukulle, ihanan pelkistetty!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus liittyen syntymäpäivään ;) Itselläkin on laskettavissa kahden käden sormilla paljon on aikaa omiin synttäreihin, joten voisikin tästä lähteä ostoksille. Tai metsästykseen nyt ainakin.

    VastaaPoista
  4. On parasta, kun on syitä ostaa itselle lahjoja ^___~ Ja noi näyttää kaikki oikein maukkailta.

    VastaaPoista
  5. Kylläpäs on nätti toi neule! Mä en uskalla ostaa koskaan takkeja enkä housuja kun jos ne on epäsopivat ja vääränmalliset niin siihen ei auta mikään.. siispä kenkiä ja paitoja tulee ostettua eniten:D

    VastaaPoista
  6. Mä en koskaan osta itelleni synttärilahjoja, mut jos ostaisin, voisin riemulla valita ton takin. Se on nimittäin I-H-A-N-A! :p

    VastaaPoista
  7. Ulrika, laukku on kyllä ihana ja kyllä mäkin sen huolisin ilomielin, mutta taidan haluta laukkua enemmän noita muita asioita..:D Laukku olis muuten ihan sun tyylinenkin!

    J, kiitos :) Ja nyt vaan metsästykseen, mä toivon mukaan sain omani metsästettyä :D

    June, no niin se kyllä on :D Vaikka onkin vain tekosyy, mutta aika hyvä sellainen :D Ja jos olisin rikas, ostaisin nuo kaikki pois kuleksimasta!

    Aini, tuo neule on kyllä ihana :) Takki ja neule mua eniten kiehtookin, ja perhana sentään, jos hankin vain toisen, tiedän sen toisen tulevan kuitenkin jäämään kaihertamaan mieltäni :D Eli hirmuiset itsekurikuurit on täällä suunnalla menossa! Mä oon taas tullut siihen lopputulokseen, että oikeastaan mitään ei kandeisi tilata, mutta ehkä kaikista riskaabelein on loppujen lopuksi kenkien hankinta :T Ainakin omalla kohdallani..

    Bemary, tuo takki on kyllä ihanaihanaihana ja niiin täydellinen! Täyttä rakkautta!

    En mäkään oo aina ostanut itselleni lahjaa, siitä on nyt ehkä aikusiällä tullut perinne :D Kun ei niitä lahjoja tosiaankaan enää tuu, niin parempi se on edes itse itseään lahjoa :P Mieskin uhkasi, että jään lahjatta, tosin taisin toivoakin lahjaksi lähinnä jotain yhteistä puuhapäivää-siis esim. visiittiä johonkin naapurikaupunkiin tms., ei saa ajatella mitenkään, noh, liian vilkkaasti ;D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow