In this Light

Kauneusblogi

Luku 163.

rotsi6copy

rotsi4copy

rotsi1copy


Minulla on tänään syntymäpäivä. Kirjoitinkin jo aiemmin perinteestä nimeltään synttärilahjan itselle ostaminen ja samalla pohdin, millä tänä vuonna mahdollisesti itseäni lahjoisin. Päätös oli lopulta helppo, pistin Topshopista nahkarotsin tilaukseen. Toki hyvissä ajoin ennen itse syntymäpäivääni, jolloin ehtisin käyttää sitä ennen totaalisen kylmyyden saapumista.

Ja voi, kuinka paljon olenkaan rotsia jo ehtinyt käyttää, kiitos leudon syksyn! Olenkin totaalisen rakastunut rotsiin ja sen yksityiskohtiin, vetoketjut ovat kauniin himmeät ja leikkaus tarpeeksi napakka. Ja hei, rotsi on täydellinen pari herkille runotyttömekoilleni mutta toimii se myös mustien minimalististen mekkojenkin kaverina. Rotsi tosin olisi ollut täydellinen muutaman sentin lyhyempänä, enemmän sellaisena vyötärölle päättyvänä leikkaukseltaan, mutta voihan tämän tarpeen vaatiessa kiikuttaa jollekin nahkatöihin erikoistuneelle ompelijalle lyhennettäväksi. Toisaalta veikkaan selkäni ( ja äitini) kiittävän rotsin pidempää mallia, eipähän viima pääse niin puremaan ja aiheuttamaan ilkeitä selkäkipuja ( eikä äiti valittamaan takeista, joissa napa näkyy ja takin kantaja saa keuhkokuumeen!)

3 Kommentit

  1. Onnea onnea! :) Parasta aikuisuudessa: saa ostaa itselleen juuri sellaisen synttärilahjan kuin haluaa...ja ehkä vähän muitakin lahjoja. Nimim. kun on niin pimeetä ja ankeeta niin todellakin tarvin lohdutuslahjan.

    VastaaPoista
  2. Onnea! Minäkin tykkään synttärilahjoista joita saan itseltäni :D

    VastaaPoista
  3. Tuijja, kiitos :) Ja totta, tuo on kyllä aikuisuuden eräs parhaita puolia, kun saa ostaa itselleen ihan mitä vain haluaa :D

    Shandi, kiitos :) Ja hih, niin tykkään minäkin :D Itsensä lahjominen on kyllä aika kivaa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow