In this Light

Kauneusblogi

Luku 166.

11

Vuonna 1985...


vuonna2011copy

..Ja vuonna 2011.

Meno ei ole hirveästi muuttunut. Ksylofoni löytyy, samoin vaaleat lyhyet kutrit. Hymykään ei oikeastaan ole juuri muuttunut, mitä nyt nykyään kenties irvistelenvirnistelen vähemmän. Lempivaatteita, jotka luovutetaan pitkin hampain pesuun, on myöskin vuonna 2011, tosin ne ovat kaikkea muuta kuin vaaleanpunainen neulenuttu. Ja ihan yhtä hyvin soitan vuonna 2011, vaikka vuoden 1985 kuvasta voisi päätellä suuren rokkitähden juuri syntyneen-ottaen huomioon soittimen varsin intensiivisen käsittelyotteen.


vuonna2011.3copy

Mutta niin, sain elämänkumppaniltani syntymäpäivälahjaksi soitinsetin, kun näin sen ensimmäisen kerran Lidlin mainoslehtisessä, mieleeni muistui muutama kuva lapsuudesta. Ja tiesin, että sen minä haluan, Lidlin soitinsetin siis! Esitin kainon toiveen elämänkumppanille pakotin elämänkumppanini hakemaan ja niin vain sainkin haluamani syntymäpäivälahjan. Koska soitinsetti ei ollut hinnalla pilattu, hain myös seuraavana päivänä toisen, sillä lahjaksi saamassani ei ollut tamburiinia. Kyläilemään tulevien lapsiperheiden pienille jäsenille löytyykin nyt aktiviteettia vaikka muille jakaa, mutta silti veikkaan soittimien todellisen hittiluonteen paljastuvan mahdollisissa kotihipoissa-onneksi olkoon vaan naapureillemme!

4 Kommentit

  1. Hahaa, mainiota :) Ja voi naapuri parkoja, noista saa loistavat tausta setit guitar heroon tai singstariin :D

    VastaaPoista
  2. Ulrika, ei juma, en muuten tullut ajatelleeksi tuota, täytyykin joku päivä kaivaa guitar hero välineet esiin ja pitää kunnon soittotuokiot :D

    Eveliina, niin kyllä on :D t. Salka 28-wee

    Ravenwaves, kiitos :D Mulla on muuten se meidän samislapsuuskuva myös koneella, täytynee joku päivä vilautella niitä lisää :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow