In this Light

Kauneusblogi

Luku 171.

Sattuipa tässä taannoin, että päätin osallistua sosiaalisen median kautta kisaan, jossa 2000 nopeinta osallistujaa sai itselleen lahjaksi uudet silmälasit. Vaikka silmälasitilanteeni onkin mallillaan, houkutus toisien lasien hankkimiseen on suuri voiton osuttua kohdalle. Siitäkin huolimatta, ettei lysti ole kaikesta huolimatta ilmaista, sillä voittopaketti sisältää kehykset joiden hinta on maksimissaan 60 euroa sekä linssit perushionnalla. Tällainen puolet iästään pullonpohjalaseja käyttänyt ihminen toki luonnollisesti valitsee kaikista suurimman taitekertoimen ( eli siis mahdollisimman suuren hionnan, ettei lasit nyt siis näyttäisi niiltä pullonpohjilta!) sekä kovapinnoitteet ja heijastuksenestot. Pahaksi onnekseni onnistuin tietysti ihastumaan kehysmalliin, jonka hinta on kaikkea muuta kuin tuo 60 euroa.

Lasit siis maksavat yllättävän paljon ollakseen "ilmaiset", mutta tosiaankin, ikänsä pullonpohjalaseja käyttänyt ihminen on suorastaan hämmentynyt loppusumman äärellä, siis voiko tuohon hintaan saada lasit tällaisilla voimakkuuksilla?! Keväällä ostamieni lasien hinta kun oli melkein kaksi kolmmannesta kalliimmat!


Toisaalta, minulla ei sinällään ole tarvetta toisille laseille, joten saattaa olla, että tarjous jää käyttämättä. Ehkä sen sijaan voisin yrittää bongailla kirppiksiltä jotkut todella yberpäheät retrokehykset ja teettää joskus hamassa tulevaisuudessa niihin linssit omilla voimakkuuksilla! Yllä olevassa kuvassa on osviittaa, millaiset vintagekehykset miellyttävät omaa silmääni, tosin en kyllä ihan varmaksi kykene sanomaan, olisiko minulla koskaan pokkaa liikkua ihmisten ilmoilla naama verhottuna kehyksillä, jotka voisivat olla Sophia Lorenilta perityt!

kehykset täältä

0 Kommentit

Follow