In this Light

Kauneusblogi

Luku 253.

sormus9copy sormus10copy sormus3copy sormus5copy

Olen tehnyt viime aikoina muutamia havaintoja. Ensiksi, hiusten kasvattaminen on perseestä. Silloin, kun lähtökohtana on lyhyt hiusmalli, joka on kasvanut ulos mallistaan. Koen näyttäväni aika rönttäiseltä, mutta onneksi omistan kunnon arsenaalin hiuspinnejä sekä muutaman hiuspannan, varsinkin tällä pannalla hiukset saa aika hyvin taltutettua. Olen myös päättänyt taktisesti puolustautua ja väitän tästä päivästä lähtien hiusteni olevan semisti luonnonkiharaiset, vaikka oikeasti niillä taitaa vaan olla oma tahto. Kurittomien hiusten sijaan olen iloisesti yllättynyt väristä, joka puskee viikko toisensa jälkeen yhä vain enemmän esille,  ei tuo oma väri nyt niin mahdoton ole, oikeastaan odotan innolla, miltä se näyttää kun viimeisetkin vaalennetut kiehkurat sitten ajallaan kampaajan lattialle tippuvat.

Toinen havainto taas koskee kynsilakkaa. Olen löytänyt täydellisen kynsilakan, joka loihtii kynsille mitä kauneimman ja luonnollisen värin, kestävyydestä tinkimättä. Tämä on oikeasti paras lakka, mitä olen ikinä kynsilleni sutinut, jo pelkästään kestävyyden puolesta! Mikä moinen taika-aine sitten oikein on, varmaan kysytte ja minä vastaan, Yves Rocherin aluslakka. Siis, aluslakka, kyllä vain. Tämä vähän kuin vahingossa jäi kynsiäni peittämään kun en joku kerta ehtinyt värilakkailla kynsiä aluslakkailun jälkeen ja sitten totesinkin, etten edes halua-niin mainio tapaus on kyseessä! Kaiken hyvän päälle lakka kuivuu nopeasti ja kestää siistinä viikon-kestäisi varmaan kauemminkin, elleivät kynteni olisi lännen nopeimmat kasvamisen suhteen. Lakka lähtikin ensiksi kulumaan kynsirajasta, ei kynnen kärjestä! Se monissa blogeissa hehkutettu Yveksen värillinen kynsilakka oli taaseen minulle pettymys, itselläni se ei varpaankynsissä vaan kestänyt-tosin olen oikeastaan koko viikon hautonut jalkoja tennareissa, joten kenkävalinnalla saattaa olla asian kanssa jotain tekemistä.

Viimeinen havainto ( no, olisi näitä vielä enemmänkin, mutta kilometri kirjaimia alkaa jo pian lähestyä!) koskee kynsien ja sormusten välillä vallitsevaa yhteyttä. Kun kynnet ovat kauniina, sormiin hakeutuu automaattisesti ne näyttävimmät sormukset, jotka taas vetävät huomion, mihinkä muuhun kuin kauniisiin kynsiin. Niin yksinkertaista, kunhan vain jaksaa ja ehtii huolehtia kynsistään.

ps. Se viimeisempien viimeisin havainto, joka on jo lähestulkoon suurta itsepetosta, on se, että finniarpi poskessa käy melkein hymykuopasta. Hihhii!

2 Kommentit

  1. Tuo sormus on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan mielettömän ihana! :)

    Ja hiusten kasvatus on kyllä aina tosi ärsyttävää hommaa. Ja omalla kohdallani ainakin tavattoman hidasta. Ehkä osittain siksi, että olen todella kärsimätön tapaus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on ja minusta on ihanaa, että olen ostanut sen vuosia sitten, halvat asustekorutkin voivat näemmä olla kestäviä ja ajattomia :)

      Joo, hiusten kasvattaminen kyllä vaatii pitkää pinnaa..odotan mielenkiinnolla sitä aikaa, kun niskahiukset ovat se hirveä reuhka :T

      Poista

Lähetä kommentti

Follow