In this Light

Kauneusblogi

Luku 287.

Nyt olen siinä tilanteessa, että joudun ottamaan sanojani takaisin. Kirjoitin pari kuukautta sitten Korresin pomegranate-rasvasta ja reilu kuukausi sitten naamakohtauksesta, jonka epäilin johtuvan liian heikosti puhdistavasta puhdistusaineesta. No, homma ei ehkä ihan mennyt niin. Syypää taisi olla puhdistusaineen sijaan suuresti fanittamani kasvorasva sekä meikkivoide.

Naama aluksi rauhottui puhdistusaineen vaihdon jälkeen, mutta aika pian tuli selväksi, että jossain tuotteessa on yhä koira haudattuna minun ihoni tarpeiden suhteen. Jätin haikeudella meikkivoiteen jäähylle, mutta siitä huolimatta iho punoitti ja oli näppyisä. Naamakohtaus oli siinä mielessä erikoinen, että näppyjä tuli sellaiselle alueelle, joka oli aiemmin ollut hyvin näpyistä vapaata aluetta ja näpyt saivat ihon punoittamaan siltä alueelta, minkä olivat ihosta vallanneet. Aloin jo miettiä, olisiko kyseessä suunympärysihottuma tai stressistä johtuva ruusufinni, mutta uskaltaisin veikata, että minun tapauksessani ei ollut loppujen lopuksi kysymys niistä ongelmista.

Seuraavaksi päätin kokeilla sarjan villi ruusu voidetta, olin vakuuttunut ihoni tarvitsevan enemmän kosteutta, kuin mitä pomegaranate rasvalla oli tarjota. Villi ruusu, villiinnytit naamani entisestään! Minun kamelinselkäni katkesi siinä vaiheessa reilun viikon jälkeen, kun vielä aamulla siistinä olleeseen kohtaan kohosi päivän aikana jättifinni eikä punoitus kadonnut mihinkään, silloin päätin sanoa luonnonmukaisille tuotteille, " kiitos ja hyvästit".

Nyt kirjoittaessani tätä on takana reilu puolitoista viikkoa naamanhoitoa toisilla tuotteilla ja uskaltaisin sanoa, että parempaan suuntaan ollaan menossa! Mitään isoja hehkutuksia ja hurraa huutoja en uskalla ilmoille päästää, vielä. Sen verran sanon, että nyt käytössä on suhteellisen hellävaraiset ja hajusteettomat tuotteet ja ihoni vaikuttaisi hyväksyvän ne. Suurin ero on siinä, että näppykohtien punoitus on kadonnut!

En sitten tiedä, onko ihoni niin teknoaikakauden ihmisen, että kaikki vähääkin luonnonmukainen ihonhoitotuotteissa saa sen sekaisin. Aluksi ajattelin ihoni puhdistuvan kaikesta paskasta, mutta onko normaalia, että puhdistuminen jatkuu kuukausia? Voi olla, että puolen vuoden kuluttua hipiäni olisi hehkunut kauniina luonnonmukaisten tuotteiden ansiosta, mutta se jää ikuiseksi mysteeriksi, jos ihoni voi paremmin muilla, kuin luonnonmukaisilla tuotteilla, hoidan hipiääni mielummin niillä. Voi myös olla, että finnien sijaan kyseessä oli jonkinsortin yliherkkyysreaktio, se ettei joku tuotteissa ollut ainesosa vaan sovi minulle. Näin jälkiviisaana huomaan, että esimerkiksi hajusteeton luomushampoo sai päänahkani kutiamaan ja saman merkin hajusteeton kosteusvoide vartalolle aiheutti myös joinain päivinä punoitusta ja kutinaa, joka kylläkin meni nopeasti ohi. Mielenkiintoista olisikin mennä kosmetiikka-allergiatesteihin, tosin ilmeisesti nekään eivät aina kerro koko totuutta. Toisaalta, nyt tiedän vältellä luonnonmukaisia tuotteita, niistä kun aiheutuu minulle ainoastaan harmia. Täytyy myös muistaa, että jollekin toiselle luonnonmukaiset tuotteet sopivat enemmän kuin hyvin, tarkoitukseni ei missään nimessä ole lytätä tätä suuntausta ihonhoidossa!


8 Kommentit

  1. Ilmeisesti se mikä toimii yhdellä, ei taas toimi toisella. Minä nimenomaan olen saanut luomummilla ja luonnonmukaisemmilla kosmetiikkavalinnoilla atooppisen ihon kuriin. Ja hei, mistä pääsee kosmetiikka-allergiatesteihin? Voisin ihan mielelläni hoitaa kosmetiikkaostokset vaikka Prisman hyllyllä, jos voisi olla varma, että vielä kosmetiikkakokeiluja seuraavana päivänä uskaltaa näyttää naamansa kaupungilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, että joku on saanut ihon kuriin luomummilla tuotteilla :) Mulle eräs kosmetiikkakonsultti sanoi, että anti-aging tuotteet voivat saada ihon kukkimaan, mutta esim. tuo pomegranate rasva on suunnattu nuorille, tosin Weledalla (?) taas pomegranate linja on ikääntyvälle iholle..ota näistä nyt sitten selvä!

      Mun mielestä kosmetiikka-allergiatesteihin pitäisi päästä ihan kunnallistakin kautta! Yksityisellä puolella homma operaatio varmaan sujuisi kitkattomin, meillä tk:ssa ainakin yks lääkäri varmaan määräisi allergiatestien sijaan kortisonivoidetta ^_^ Mun iho on nyt kaikin puolin suhteellisen ok, eli varmaan täytyisi rasvata itseä jollain "oireita aiheuttavalla" rasvalla, niin olisi joku konkreettinen ongelma, jota lääkärille näyttää. Tai sitten vaan lyödä nyrkkiä pöytään, että nyt ne testit eikä viidestoista päivä! Sillä se kyllä helpottaisi elämää ja hutiostosten määrää kun tietäisi, mikä sopii ja mikä ei! Niissä testeissäkin on käsitykseni mukaan valinnan varaa, hajusteet, säilöntäaineet jne..

      Poista
    2. ja haha..homma operaatio..:D :D Piti poistaa tuo homma sana, mutta en sitten niin tehnyt...^_^

      Poista
  2. No hitsin harmi, tommoset on kyl vaikeita, jos ei varmaksi tiedä mikä tarkkaan aiheuttaa niitä ongelmia. :( Toivottavasti ratkeaa nuo ongelmat! Perheenjäsenelläni on myös ollut muutamia vuosia taisteluita ihonsa kanssa, hänellä tulee ja menee pahoja ekseema-aaltoja, jotka tyyliin vie tukankin päästä. Oon hänenkin kohdallaan miettinyt, että voisko jotkut perusrasvoissakin olevat säilöntäaineet tai muut olla syypäitä, kun ei lääkäritkään mitään löydä. Mutta toisaalta, hänenkin kohdallaan kyllä selkeästi huomaa, että stressi pahentaa välittömästi, ja mikäs sen paremmin stressaisi kuin kutiseva, hilseilevä iho ja päästä lähtevä tukka... :(

    Mua kans epäilyttää luonnonkosmetiikassa juuri nuo yliherkkyysasiat. Oon allerginen esim. omenalle ja kiiville, ja jo ajatuskin vaikka nyt jostain "luonnollisesta, puhdistamattomasta ja kaikki tuoreen omenan hyvät aineet sisältävästä hedelmäuutteesta" herkällä ihollani aiheuttaa kutinaa. :D Siis enmä silleen yhtään ihmettele, jos ei kaikilla nää toimi. Voihan sitä tulla yliherkäksi melkein mille tahansa, siinä missä ihmisen valmistamille keinotekoisille kemikaaleille, myös luonnossa sellaisenaan esiintyville kemikaaleille. Ja jos nyt mitään perää on nykyaikaisen kliinisen elämisen ja allergioiden lisääntymisen kanssa, niin... :o

    Toinen juttu on monesti luonnonkosmetiikassa käytettävät eteeriset öljyt, jotka aiheuttaa mulle lähinnä päänsärkyä. :( Monesti kelaan et oi miksi, miksi tässäkin ja tuossakin pitää olla. :D

    Sen sijaan oon ottanut mahdollisimman simppelin lähestymistavan omaan naamanhoitooni. Puhdistusaineet nyt on Dermalogicalta ja meikit on mitä on, mutta ihon hoidon suhteen muuten pyrin yksinkertaisuuteen. Käytän paljon sitä ohuempaa apteekin Bepanthenia, puhdasta jojobaöljyä ja nyt juuri tänään posti toi iHerbistä pelkkää Aloe veraa sisältävän geeliputelin. Jojobaa ja aloeta tungetaan melkein kaikkeen mahdolliseen kosmetiikkaan, joten olen jo alkanut kelata, että entäs jos niissä välttämättä muuta erityisen tehokasta edes onkaan? :D Joten kokeillaan sitten vaikka ihan pelkiltään. Niitä ei ainakaan ole pilattu voimakkailla tuoksuilla! :D Noh, juoksevat koostumukset toki ovat oma haasteensa, olishan sitä kivempi läträtä täyteläisellä voiteella kuin joka paikan sotkevalla lirulla öljyllä... x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tuo sun perheenjäsenen ekseema kyllä kuulostaa inhottavalta :( Stressi ainakin omalla kohdallani on yksi syypää, yo-kirjoitusten aikaan lukulomalla, jolloin stressasin ihan järkysti, naamaan ilmestyi finnin omaisia, isoja punaisia näppyjä, joita kun yritti puristaa, niin mitään ei lähtenyt. Viikko kirjoitusten jälkeen ja naama oli entisellään! Mutta joo, jos iho reagoi stressiin niin kyllähän sekin kasvattaa stressiä entisestään, kun alkaa murehtia niitä iho-ongelmia. Kunnon oravanpyöräefekti siis! Ja kyllä, parabeeneillekin voi olla allerginen, joku ihminen keskustelupalstalla kertoi saaneensa avun vasta kymmenien vuosien jälkeen iho-ongelmiin, kun testeissä todettiin parabeeniallergia.

      Mä olen itse lievästi allerginen koivulle, ehkä sitrushedelmille ja tomaateille, voisin veikata että ne, joilla on luonnon antimia kohtaan allergioita, eivät välttämättä siedä luonnonmukaisia ainesosia ihonhoidossa!

      Mua kyllä kiinnostaisi tietää, mikä eroavaisuus on luonnonkosmetiikan ja selektiivisen kosmetiikan hajusteilla, tuleeko luonnonkosmen hajusteet osittain eteerisistä öljyistä? Ja selektiivisen jostain synteettisestä hajustesammiosta? Mä saan silloin hajusteista päänsäryn, jos olen välittömässä läheisyydessä ihmisen, joka on kipannut puoli pulloa parfyymia niskaansa :D Tosin, monet hajustetut tuotteet saattavat saada sellaisen ällöttävän olon aikaan, siinä vaiheessa varsinkin kun totuttelee tuotteeseen. Luin muuten Essexin ( sen rasvan) sivuilta erään kosmetologin(?) ihonhoitovinkkejä ja hän oli sitä mieltä, että hajusteet voivat aiheuttaa finnejä ( niin, että hajusteet saavat bakteerit kasvamaan iholla->syntyy epäpuhtauksia).

      Hei sun täytyy sekoittaa sitä jojobaa siihen aloe geeliin ja kas, oma kasvojen geelivoide on syntynyt! Mä muuten testasin aloe vera-geeliä ja manteliöljyä hiuksiin jätettävänä latvahoitona ja hmm, homma ei oikein toiminut, kiitos hankalan annostelun xD Toivotan sulle menestyksekkäämpiä hetkia öljyjen parissa, kuin mitä itse olen onnistunut kokemaan :)

      Poista
  3. Minulla oli lievä akne monta vuotta. (Parani reilu vuosi sitten. Oli erään toisen sairauden oire ja kun tuo sairaus todettiin ja hoidettiin, niin ihokin parani.) Tuli tuona aikana karsittua kosmetiikan käyttö ihan minimiin. Ihoni on aika herkkä eikä vieläkään sellainen, että mitä tahansa voisi käyttää, joten jatkan samalla minimalistisella linjalla edelleen. Käytän meikinpoistoon luonnollisia öljyjä (esim. manteliöljy, aprikoosinkiviöljy) ja kosteutukseen jojobaöljyä. Huomasin jossain vaiheessa, että ilmeisesti ihoni tukkeutuu kosmetiikasta, jossa on cetyl tai cetearyl alcohol -niminen ainesosa. Vertasin näppyjä aiheuttavien kosmetiikkapurkkien ainesosaluetteloja ja tuo ainesosa vaikutti olevan yhteinen nimittäjä. Oli aika haastavaa löytää esim. hoitoaine, jossa tuota ei ole, mutta sellaisen löydettyäni en ole muita viitsinyt kokeilla.

    Minullakin muuten eräs hajusteeton luomushampoo aiheutti allergisen reaktion. Ei tarvinnut kuin laittaa sitä päähän, niin heti alkoi iho punoittaa. Välttelen myös eteerisiä öljyjä, ovat aivan liian voimakkaita minulle. Esim. Weledan tyrnikäsivoidetta en voi käyttää, kun haju on niin tappava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, kirjoitin kommentin ja se nyt näemmä katosi, kun läppäri pudotti nettiyhteyden :(

      Mutta siis, mahtavaa, jos joku on saanut avun iho-ongelmiin! Iholla on kyllä norsun muisti, mä ainakin muutamasta kohdasta tiedän, että nyt on tullut käytettyä jotain sopimatonta :)

      Mä kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä ihoa ei kannata liikaa "hoitaa". Aamuisin "pesen" kasvot pelkällä kasvovedellä ja sitten rasvaan, seuraavaksi meikki. Illalla oon aiemmin vaan pessyt aika suurpiirteisesti ja sitten rasvannut, nyt oon kyllä panostanut siihen kunnon pesuun ( siis ettei vaan lätkäistä kasvojenpesuainetta naamaan ja huuhdota heti pois :D ) ja kun naama on pesty, käsittelen sen salisyylihappoa sisältävällä kasvovedellä ( salisyylihappo kevyesti kuorii ihoa) ja sitten rasvat. Kummasti kun iho alkoi kenkkuilla se hoitokin alkoi kiinnostaa entistä enemmän :) Oma ihoni onneksi kestää moisen iltapesun, vaikka aika rankalta se kuulostaa mutta ihotyypin mukaisilla tuotteilla lopputulos on hyvä! Kyllä tästä vielä persikkaposkeksi muututaan ^_^

      Ja kyllä, luomukosmen ei aina tarvitse olla hajustettua aiheuttaakseen ongelmia, tiedä sitten mikä ainesosa sai päänahan kutisemaan, olisko se ollut sitruunahappo. No, pääasia on ettei nyt päätä enää kutita! Saako muuten tiedustella, minkä merkin hiustenhoitotuotteita käytät? Niissä kun on oikeasti aika surkeat valikoimat, jos haluaa jotain todella spessua :T

      Poista
    2. Käytän Kevin Murphyn Angel Rinse -hoitoainetta, muita Kevin Murphyn hoitoaineita en ole kokeillut (minulla ei ole tarvetta kovin hoitaville hoitoaineille ja noissa kaikissa taitaa olla cetyl/cetearyl alcoholia). Käytän myös samalta merkiltä Angel Wash -shampoota. Molemmista minulla on sellaiset kampaamokokoiset litran pönikät. Osasta Kevin Murphyn tuotteita on saatavissa sellainen matkakokoinen pikkuputeli ja olen yleensä ostanut ensin sellaisen, kun olen halunnut testata, sopiiko tuote. Hiustenmuotoilutuotteita en pahemmin käytä, mutta kampaaja laittoi joskus hiuksiini KM:n Powder Puffia ja viimeksi jotain mattavahaa (oisko ollut Night Rider, joku musta purkki). Niistä en tuollaisen lyhyen testauksen perusteella saanut allergiaoireita ja vaikuttivat ihan toimivilta, mutta yksi merkiltä ostamani rakennesuihke (Full-on Protection) aiheutti kauhean kutinan. Minulla on myös joku pirkkupurkki muistaakseni Anti.Gravity -"volumizeria", mutta sitä en ole tainnut kokeilla kuin kerran enkä tiedä, miten toimiva oli.

      Poista

Lähetä kommentti

Follow