In this Light

Kauneusblogi

Luku 482.

InstagramCapture_02173a95-e7b8-4f37-a996-a7535d2b597d


Kesäloma, mikä ihana syy kosmetiikkashoppailla! Teimme taannoin perinteeksi muodostuneen Tuuri-reissun Vesan maille ja jotain ostettavaa sieltä löytyikin-joskin ei sinällään mitään erityisen eksoottista, ihan perusjuttuja, joista yksi tuli akuuttiin hätään ja muut, osa tarpeeseen, osa taas ei. Tässä kuitenkin pieni kooste ostoksista, kah näin!

Erisanin hoitava puhdistusgeeli on suursuosikki vuosien takaa. Nyt näin myynnissä tuplapakkauksen, päätin sijoittaa. Myönnän myös jo ennen Keskisreissua kaivaneeni kaapin pohjalta vanhan puhdistusgeelini jämät ja vähän rakastuneen siihen uudelleen. Ihoni on voinut huomattavasti paremmin tämän puhdistusgeelin kuin vaahtoavan puhdistusaineen kanssa! Vaahto lienee liian pesevä, Erisanin puhdistusgeeli on sopivan mieto mutta pesutehoa ei silti puutu, vaikka tämän ansiosta ihon suojavaippaa ei tule pestyä pois.

Himalaya Herbals Intensive Moisturizing Cream oli heräteostos puhdasta uteliaisuudesta. Olin jo voittanut ennakkoluuloni tuotemerkin suhteen mainion käsivoiteen ansiosta, nyt paloin halusta tutustua tuotemerkkiin paremmin. Voisiko halvalla saada hyvää? Rohkea rokan syö ja päätin eräs ilta kokeilla tätä kasvoille, peläten aamuista finni- allergia- ja naama putoo hyökkäystä. Ihme ja kumma, sellaista ei tapahtunut. Testailu kuitenkin jatkukoon, raporttia tiedossa jossain vaiheessa!

Essence Metal glam Eyeshadow oli myös heräteostos, tämä olikin ensimmäinen Essence ostokseni! Sävy on 15 hello goldie! joka on ihastuttava metallisen kultainen persikka, jossa on vivahde vanhaan roosaan. Olisin varmaan ostanut enemmänkin Essenceä, mutta hylly oli paikoitellen aika..tyhjä. No, täytyy käydä tutkimassa pk-seudun Essencet. Ehkä ne pysyisivät täydempinä alkuhuuman jälkeen?

Garnier Respons Marvellous Nectar Conditioner oli se tarpeeseen ostettu tuote. Onnistuin pakkaamaan parin viikon reissuun liian heppoisen hoitoaineen. Itseasiassa olisin halunnut ostaa tästä Garnierin uudesta hiustenhoitosarjasta hiusnaamion, mutta en yksinkertaisesti löytänyt niitä kaupasta! Tämä oli ensisijaisesti suunnattu kuiville ja kiillottomille hiuksille, kaupassa on näppärä infolappunen jonka perusteella hoitoaineen valitsin. Muuten olisin varmaan vieläkin siellä valitsemassa, haluanko kirsikkaa, hunajaa vai jotain muuta? Hoitoaine sisältää argan- ja cameliaöljyjä. Ihan perusjees, odotin ehkä vielä enemmän hoitavuutta tai sitten hiukseni ovat yksinkertaisesti niin hamppuisessa kunnossa ^_^ Katsotaan, tuleeko käytettyä loppuun hoitoaineena vai sheivaustuotteena.

Freeman Barefoot Butter Cream Vanilla & Jasmine on aivan ihanaa jalkavoidetatamia! Yritin tätä jo metsästää Savon reissumme aikana Kuopiosta, huonolla menestyksellä. Onneksi Keskinen ei pettänyt! Ja onneksi muistin tätä ostaa, juuri sopivasti reissuamme edeltävänä päivänä Hellinin postauksessa vilahti Freemanin jalkavoide, eri tuoksuisena tosin. Tästä ovat bloganneet ainakin Elisa ja Kaisuli, Kaisulin postauksen jälkeen olin vakuuttunut, että tätä aion jossain vaiheessa ostaa.

Born to Bio Sacha Inchi-öljy oli myös heräteostos. Luonnonkosmetiikkahan on Keskisillä ruokakaupan yhteydessä, valikoima on pieni ja mukana on myös ei-luonnonkosmetiikkaa, esim. Korres. Mutta löydettyäni Born to Bion öljyhyllyn, uppouduin sen äärelle miettien, uskaltaisinko ostaa öljyn kokeiluun, koska loppupeleissä koin ne ihoa tukkiviksi. Tämän nimenomaisen öljyn luvattiin sopivan kuivalle, herkälle ja jopa akneiholle, joten uskallauduin ostamaan sen. Takaraivossa oli myös muistikuva Lindan postauksesta ja oikein muistin, tätä samaa öljyä hän kehui. Sitäpaitsi jos öljy osoittautuisi kasvoille epäsopivaksi, käyttökohteita löytyisi kyllä muualta kehosta. Olen käyttänyt öljyä nyt reilun viikon verran enemmän tai vähemmän ja uskallan sanoa, että lupaavalta kuulkaas vaikuttaa! Tämänkin suhteen raporttia pukkaa, kunhan saan testailtua vähän kauemmin.

Biozell tuuheuttava suolasuihke tuli jo ajat sitten loppuneen suolasuihkeen tilalle. Heidi olikin taannoin sopivasti vertaillut suolasuihkeita, joten Biozell oli raapustettu ostoslistaan etukäteen. Ja huhhuh, tällä kyllä saa rapsakkaa tuuheutta! Sekä tarvittaessa ihanat surffilaineet, joskin tällä hetkellä koen identiteettikriisiä hiusten pituuden suhteen jota kiharat hiukset pahentavat. Mutta hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä tuote, taidan jatkossa suosia vallan tätä!


11 Kommentit

  1. Ohoh täältä löytyy 5 samaa tuotetta. Tuo Essence luomiväri oli ihanan säihkyvä ja Essence hyllyt tyhjinä täällä Porvoossakin.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muuten, tuohon Himalayaan inspiroiduin muuten alunperin teikäläisen kautta :)! Ja hauska kuulla, että samoja tuotteita löytyy sieltäkin, veikkaanko oikein jos sanon Essencen ja Himalayan lisäksi Born to Bion, Garnierin sekä Biozellin? :) Poistin muuten tuplakommentin, blogger näemmä taas jotain sekoilee :D

      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua Tiiaseni! <3 :)

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Himalaya Herbals Intensive Moisturizing Cream on yksi suosikeistani, aivan kuten kaikki HH-tuotteet muutenkin. Nythän minulla oli testissä vähän aikaa sitten jalkavoide ja kuorinta-aine jaloille. ei pettäneet nekään. Lämpimäst suosittelen mm. silmämeikin poistoainetta ja Multipurpose creamia. Jälkimmäinen vastaa bebanthenia tms. Itseasiassa minulla oli HH-viikko taannoin. Laitankin linkin sille viikolle sinulle tähän. JOS tahdot enemmän niistä lukea. Sivut 1 ja 2 sisältävät testaustani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei laita ihmeessä linkkiä! Kävin puhelimella jo jotain etsimässä :) Mielelläni luenkin lisää muiden mielipiteitä! HH on kyllä onnistunut herättämään mielenkiintoni :)

      Poista
  4. Voihan tuon Himalayan käyttää sitten vartalolla jos ei kasvoille sovi :).
    Onpa tylsää jos tuon jalkavoiteen saatavuus on huono. On meinaan niin hyvä, että voisin ostaa sitä lisääkin.
    Ja tuo suolasuihke on minustakin hyvä, vaikken noista muotoilutuotteista juuri mitään ymmärräkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä ajattelinkin, että menee vaikka käsivoiteena :D Eikä se edes ollut kallis invesoitointi noin muutenkaan :D

      Jalkavoiteen saatavuus on ollut vähän huononpuoleinen, täytyy vielä katsoa ihan ajan kanssa ne omat vakikosmeostospaikatkin läpi. En nimittäin aina ole muistanut tuota etsiäkään ^_^ Mutta lisää aion itsekin ostaa, tosi hyvä tuote!

      Suolasuihke on mulle ihan HG-kamaa, tänäänkään en tarvinnut muuta kuin sitä hiusten muotoiluun ja todellakin toimii!

      Poista
  5. Tuo Born to Bion öljy kuullostaa kyllä mielenkiintoiselta tapaukselta. Pitää pistää korvan taakse ja kokeilla joku kerta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, tuon kuvataan todellakin sopivan nimenomaan herkälle/herkistyneelle iholle! Oma tukkeutumiin taipuvainen ihokin tuntuisi tuon hyväksyvän, toimii varsinkin kasvoharjailun jälkeen kuin unelma :D

      Poista
  6. Freemanin jalkavoiteet on kyllä mahtavia! En oo koskaan nähnyt tota kyseistä tuoksua, täytyypä pitää silmät auki. Tosin kaikista paras jalkavoide ikinä on Burt's Beesin tuubi, tuoksuu kookokselle ja todellakin illalla laitettaessa kantapäät ovat kosteutetut koko seuraavan päivänkin. :)

    Myös Born to Bio -öljy kuulostaa kiintoisalta, tykkään sarjan vartalosaippuoista paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jalkavoide on mitä ilmeisemmin tosi uusi tuote, olisiko tullut markkinoille keväällä? Mutta aion ehdottomasti ostaa lisää, tosi hyvä hinta-laatusuhde! Pistän kuitenkin korvan taakse tuon Burt's Beesin :)

      Ja suosittelen lämpimästi tuota öljyä! Mun iho on tykännyt siitä yllättävän paljon :) Moni muu öljy on saattanut olla ongelmallinen mutta tuo jotenkin mystisesti toimii. Tai sitten mun kasvojen iho on muuttunut vähemmän kenkuksi :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow