In this Light

Kauneusblogi

Luku 483.

Melvitabbv

Mietin tovin, tohdinko edes näin vanhasta tuotteesta kirjoittaakaan, mutta kannetaan oma korsi kekoon Melvitan bb-voiteen suhteen. Meikkipohjafriikkimuija tässä siis hei! ^_^ ( OT, kerran melkein repesin kun eräs vanhempi musliminainen puhutteli minua muijana, hän oli oikein iloinen ja hymyileväinen ja voin veikata, ettei hän tiennyt muijan olevan teoriassa eri asian kuin tytön/naisen.Tai sitten hän oli vaan ybercool ^_^ Minusta tuo oli siis sympaattista enkä todellakaan vetänyt hernettä nenään!)

Melvitan bb-voide on yksi ensimmäisistä luonnonkosmetiikan bb-voiteista ja se on saanut ylistäviä arvioita. Sain tästä aikoinaan vuonna 2013 pienen näytepussin jonka vetovoima oli niin suuri, että kipaisin ostamaan täysikokoisen voiteen. Kyllä, kuvassa näkyvä yksilö on todellakin vuodelta 2013! Tuotteelle on luvattu kuuden kuukauden säilyvyys, mutta aistinvaraisesti arvioituna tuote on edelleen säilyneen oloinen. Nimenomaan säilyneen oloinen, en halua edes tietää millaiset petrimaljaviljelmät tämä kasvattaisi!

MelvitaBB1
MelvitaBB2

Bb-voide on notkeaa ja löysää, se levittyy hyvin. Tuotteessa on spf 15 joka perustuu fyysiseen filtteriin, titaanioksidiin. Tuoksu on mieto, mausteisen ruusuinen. Tuote on ladattu täyteen ihoa helliviin ainesosiin, se sisältää mm. ruusuvettä, auringonkukan siemenöljyä, sheavoita. Jogurttijauheella taataan mattaisempi lopputulos. Tuotteesta on yksi sävy, harmaaseen taittava beige. Tässä inci kopioituna Terveysmarketin sivuilta:

AQUA/WATER - CI 77891/TITANIUM DIOXIDE - GLYCERIN - CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE - VEGETABLE OIL/OLUS OIL*** - OCTYLDODECANOL - ROSA DAMASCENA FLOWER WATER* - HELIANTHUS ANNUUS (SUNFLOWER) SEED OIL - SILICA - COCO-GLUCOSIDE - CETEARYL ALCOHOL - BUTYROSPERMUM PARKII (SHEA) BUTTER* - ROSA RUBIGINOSA SEED OIL* - SIMMONDSIA CHINENSIS (JOJOBA) SEED OIL - ROSA CANINA FLOWER EXTRACT* - ROSA DAMASCENA FLOWER OIL - YOGURT POWDER - INULIN - POLYHYDROXYSTEARIC ACID - LAUROYL LYSINE - ALUMINA - MICA - POLYGLYCERYL-2 CAPRATE - LEVULINIC ACID - COCONUT ALCOHOL - SODIUM GLUCONATE - OLEIC/LINOLEIC/LINOLENIC POLYGLYCERIDES - SCLEROTIUM GUM - XANTHAN GUM - SODIUM LEVULINATE - STEARIC ACID - SUCROSE STEARATE - TOCOPHEROL - SQUALANE - GLYCERYL CAPRYLATE - BIOSACCHARIDE GUM-1 - PARFUM/FRAGRANCE - SODIUM BENZOATE - POTASSIUM SORBATE - GERANIOL** - CITRONELLOL** - LINALOOL** - CITRAL**- LIMONENE** - CI 77492/IRON OXIDES - CI 77491/IRON OXIDES - CI 77499/IRON OXIDES.

MelvitaBB13

Bb-voide tasoittaa ihon sävyä ja peittää pienet epäkohdat kauniisti. Jos iholla on paljon peitettävää esim. punoittavat aknearvet tai voimakkaan pigmenttiläiskät, en usko tuotteen peittävän niitä, ainoastaan tasoittavan ihoa. Toisaalta omalla ylähuulellani on ihan huulen rajassa melasma eli hyperpigmentoitunut alue, jonka bb-voide on peittänyt nätisti. Pinta jää heleäksi ja suhteellisen mattaiseksi. En tarvitse alle erillistä kosteusvoidetta, vaan tämä toimittaa myös kosteusvoiteen virkaa. Joidenkin kosteusvoiteiden kanssa voide on saattanut rullautua/murustua, joten suosittelen tätä sellaisenaan tai alle kosteusseerumia, jos lisäkosteutta haluaa. Tuotetta pystyy kerrostamaan mutta itselläni lopputulos tuntui jäävän silloin kirjavaksi, bb-voide tuntui tarrautuvan joihinkin kohtiin paksummin. Tässä kuvassa ihoni on lähtökohtaisesti ihan superhyvässä kunnossa! Voitte käydä tämän linkin takaa katsomassa, miltä voide on näyttänyt kasvoillani vuonna 2013.

MelvitaBB11

Kuva valitettavasti ylivalottui, mutta tässä bb-voide vielä osana kokonaisuutta. Palatte varmaan halusta kuulla, mikä on lopullinen mielipiteeni voiteesta? Sanottakoon, se että tuotetta löytyy jemmoistani vielä kahden vuoden jälkeen sen ostamisesta, kertoo jo jotain. Tykkään itse tuotteesta, mutta siinä on kaksi seikkaa, joiden ansiosta sen käyttäminen on ollut haastavaa. Ensiksi, väri tummuu eli hapettuu kasvoillani vähän liian tummaksi. Toiseksi, tämä murheenkryyni kranttu nirso ihoni ei vaan tykkää tuotteesta. Koen tuotteen tukkivan ja aiheuttavan lievää allergianäppyä jos käytän sitä monta päivää putkeen. Olenkin todennut sheavoin ja alkoholin omalle iholleni epäsopiviksi ja tämä tuote jälleen kerran vahvisti luulojani, tosin siitepölyallergisena moni kukkauutekin voi aiheuttaa oireita, eipä näistä oikein ikinä tiedä! Eli, tykkään mutta kenkku ihoni ei tykkää. Siksi tätä on vieläkin jäljellä, ehkä nyt voisi olla hyvä hetki päästää tämä kosmetiikkataivaaseen, pilven reunalle vilkuttamaan?

Mutta jos haet kevyttä, ihoa hoitavaa, luonnollisen lopputuloksen antavaa ja nimenomaan luonnonkosmetiikan bb-voidetta, tämä on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto! Mikään kovin kestävä tapaus tämä ei ole ja suosittelen puuterointia, jolla kestävyyttä saa luonnollisesti pidennettyä. Tämä on niitä tapauksia, jotka tuppaavan haihtumaan iholta, koostumus on sen verran kevyt.

ps. Päätin ottaa käyttöön tunnisteet vähän laajemmalla skaalalla, ne löytyvät ihan tuolta alhaalta. Helpottavat myös itseänikin, uskoisin niin ^_^

8 Kommentit

  1. Näyttää ihanalta! Tai sitten se on vain tuo ihosi, joka on muissakin kuvissa näyttänyt ihan überhyvältä viime aikoina :) Hih, mäkin olen ihan viime päivinä löytänyt uudelleen erään vanhan BB-voiteen, josta en edes alun perin tykännyt (yleensäkään BB-voiteet eivät ole mun juttu yhtään). Nyt koin sen ihan uudella tavalla, kun kokeilin sen päälle toista huonosti peittävää meikkipohjaa, nimittäin Zuiin puristepohjaa. Niin ja se BB-voide oli Mádaran :) Hyvässä kunnossa sekin tuntui olevan, varmaan yhtä vanha kuin tuo sun Melvitasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! :)Iho on kyllä viime aikoina voinut sangen hyvin,nämä kuvat ovatkin itseasiassa kesäkuulta. Sen jälkeen iho kenkkuili mutta voi taas hyvin, tosin tänään huomasin ylähuulen yllä sitä tuttua ihottumaröhelöä..tai sellaista pienen pientä miliumityylistä näppyä :( Mistä lie iho nyt hermostunut! Mutta otin tosiaankin rutiineihin öljyn ja jätin puhdistusvaahdon vallan pois, varsinkin tämän hienosäädön jälkeen iho on voinut tosi hyvin!

      Huomasin muuten, että moni huonohkompi bb-voide/sävyttävä päivävoide toimii aikakivasti mineraalimeikin kanssa! Tai itsehän olen käyttänyt sitä Jane Iredalen puristepohjaa ihan monen meikkivoiteenkin kanssa viimeistelypuuterina :D Mutta jotenkin noista saa paremmin tehoja irti, tai siis kökömpikin voide muuttu paremmaksi :D Ja hihhii, helpottavaa kuulla että jotkut muutkin käyttävät vanhemman puoleisia meikkipohjia! Testailin nyt tänään illalla vuonna 2012 ostamaani Diorin nude meikkivoidetta ja ihan kelvolta se vielä vaikutti ^_^

      Mulla on muuten pienet jämät jäljellä Zuiin meikkipuuterista, voisinkin kokeilla sitä jonkun bb-voiteen kaverina :)

      Poista
    2. Muistan lukeneenikin tuon yhdistämisidean blogeista ja niiden kommenteista, sinulta ja muistaakseni Keyword-Jonnalta =) Kiitos vaan hyvästä vinkistä. Mádaran Moon Flower ja Sun Flower ovat ihanan ohuita ja jotenkin raikkaita tuntumaltaan (mutta mun iholla eivät kyllä ulkonäöltään, ainakaan pelkiltään), joten sikäli ei tunnu pahalta lisätä niiden päälle toista pakkelia. Yllättäen kaksi tällaista "heleää" tuotetta yhdessä sopii mulle paremmin - yksinään ovat *liian* heleitä :D (ts. korostavat huokosia). Mun se vanha oli tuota Moon Floweria, mutta lämpimämpi Sun Flower (josta mulla on vain näytteitä) on kyllä musta nätimpi - uskoakseni muuten sopisi sulle! Kokeile Zuiin meikkipuuterin kanssa jos sullakin on näitä Mádara-näytteitä (niitähän tuli yhteen aikaan useastakin suomalaisesta verkkokaupasta). Tosi hyvä muuten että alat lisätä tunnisteita, koska mä olen usein halunnut löytää jotakin mistä muistelen sun kirjoittaneen, ja jos en löydä, harmittaa! Mulla on huono muisti, sellainen joka helposti sekoittaa asioita keskenään...

      Poista
    3. Hihhii, mitähän mä oikein olen kommentoinut :D Ainakin Lumenen meikkivoiteen ja Janen puristepohjan yhdistelemisestä olen varmaan jossain höpöttänyt etäisten muistikuvieni mukaan..itse taas sain lisä ahaa-elämyksen Karkkipäivä-blogin Estee Lauderin Sheer Tint-päivävoidepostauksesta, jossa oli puhetta sävyttävä päivävoide+mineraalipohja yhdistelmästä :D

      Ja vitsit, kaivelin näytepussukkajemmaani ja löysin kuin löysinkin tuosta Madarasta näytteen :) Nostinkin muutamat näytepussit esille, niin yritän vapaapäivinä niitä testailla, Aloreen cc-voide, Iroisien bb-voide ja Absolutionin sävyttävä päivävoide ovat Madaran ohella testijonossa :D

      Ja kiva kuulla, jos tunnisteiden lisääminen oli hyvä juttu! Mä totesin, että itsekin tulen löytämään ehkä vähän paremmin vanhoja postauksiani, jos lisään ne tunnisteet ja onhan se lukijaystävällisempääkin, varsinkin kun nyt kirjoittaa enemmän kosmetiikasta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. :D Mäkin saatan piirun verran enemmän tykkäillä cc-voiteista, tosin niin no, ihan tapauskohtaistahan se on :D

      Poista
  3. Melviltalta olen käyttänyt vain vartalotuotteita. Kärsin aika pahastakin siitepölyallergista ja oli mielenkiintoista lukea tuo kukkauute, voisiko siitä tulla näppyjä. Tällä hetkellä omakin iho voi hämmentävän hyvin ja hieman jännittää aloittaa testaamaan uutta tuotetta, kun nyt juuri on sellainen kombo joka toimii.

    Näytät ihanalta tuossa "valottuneessa" kuvassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kukka-ja kasviuutteet voivat aiheuttaa siitepölyallergisille oireita kosmetiikassa :( Allergia/herkkyysreaktiohan voi oireilla monella eri tapaa, ei se aina vaadi tyyliin nokkosihottumaa! Ja mä tiedän tuon tunteen, välillä kyllä pelottaa kokeilla uutta, varsinkin jos on jo hyvät tuotteet entuudestaan :P Mun iho sai taas jonkun ihmeen hepulin,ylähuulen ylle nousi näppyläröhelöä ja käytössä kuitenkin tutut ja turvalliset tuotteet..en tiedä,nyt saattaa ehkä olla jonkin sortin vitamiinilisään reagointi käynnissä tai sitten se vaan herkistelee noin muuten vaan :P

      Ja kiitos ihana <3!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow