Pages



7.8.2016

Luku 615-Kesän meikkipohjasuosikki

P8067034


 Kesä ja lämpö asettavat omat haasteensa meikille. Omat kasvoni muuttuvat kesää kohti mentäessä rasvoittuvammaksi. Tai no, nykyään kasvot eivät sinällään rasvoitu, ne tuntuvat enemmän hikoilevan. Yhtä kaikki tämän ansiosta meikkipohja ei vaan meinaa pysyä kasvoilla! Olenkin nyt kesällä testaillut erilaisia meikinpohjustustuotteita, mutta huolimatta niistä löytyneistä suosikeista, olen fiksautunut juuri tänä kesänä aivan tiettyyn meikkipohjaan.

Jane Iredalen puristepohjasta tuli tämän kesän the meikkipohjani, kirjoitinkin siitä jo viime kesänäkin. Aika usein huomaan kesäisin unohtuvan käyttämään ihan vain muutamaa meikkipohjaa. Syksystä kevääseen käytän paljon laajemmalla skaalalla meikkipohjia, silloin kasvojen rasvoittuminen ja hikoilu ei ole enää sen mittasuhteen ongelma, mitä kesällä.

Puuteriset meikkipohjat toimivat rasvoittuvaan taipuvaisella iholla yleisesti ottaen hyvin. Toki nekin aiheuttavat haasteita, ne voivat asettua kasvoille liian puuterisesti tai korostaen mahdollista pintakuivuutta tai ihohuokosia. Omalle iholleni kaikki puuteriset meikkipohjat eivät aina asetu kauniisti. Joskus huomaan puuterimaisen meikkipohjan levittyvän, hmm, no, aika järkyttävästi.

Jane Iredalen puristepohja käyttäytyy ihollani onnekseni moitteettomasti! Se levittyy hyvin, arvostan sen tuomaa aurinkosuojaa sekä sävy Golden Glow on täydellinen. Okei, se on ehkä aavistuksen tumma mutta sulautuu kuitenkin sävyihini hyvin. Eniten kuitenkin olen ihastunut tämän jättämään jälkeen, joka on luonnollinen, kuin toinen iho. Kesällä onkin ihana keventää meikkipohjaa ja nyt, kun ihoni on vihdoin ja viimein selättänyt ihomurheet, ei kaunista ihoa malta kätkeäkään paksun pakkelin alle ^_^ Tämä meikkipohja kestää ihollani myös hyvin!

Puristepohjan levitän Everyday Mineralsin Flat Top-siveltimellä ( saatu blogin kautta ). Sivellin on ihanan pehmeä ja tiivis, sopivan jämäkkä muttei liian kova eikä lötkö. Joka tapauksessa puristepohjan levitys sujuu nopeasti, sivelen sen kasvoille rennon maalaavilla liikkeillä. Tätä ei siis tarvitse pyöritellä niin kauan kuin perinteisiä mineraalipohjia. Annostelussa riittää pieni sipaisu, kerrostamalla saa tarvittaessa enemmän peittävyyttä. Mutta omasta mielestäni tämä pohja on parhaimmillaan kevyenä kerroksena!

P8067007

Silloin kun haluan meikilleni extrapysyvyyttä, levitän puristepohjan alle Colosén tyrninaamion. Tyrninaamiota en ole vielä kokeillut perinteisenä naamiona, mutta meikinpohjutukseen tämä on yllättävän hyvä! Puristepohja ja tyrninaamio myös tuntuvat muodostavan hyvän tiimin, symbioosin.

Meikinpohjustuskäytössä naamiota levitetään puhdistetuille kasvoille ohut kerros. Nimenomaan ohut, liian paksu voi lähteä rullautumaan. Annan naamion kuivahtaa iholle, siitä huolimatta iho jää sellaiseksi kuulaan ja kostean tuntuiseksi. Puristepohja tuntuu tarrautuvan naamioidulle iholle todella hyvin ja olen kokenut tämän tuoneen meikkiin kestävyyttä. Tykkään myös siitä, kuinka heleän tuntuiseksi meikkipohja jää tämän ansiosta! Tästä naamiosta aion vielä tarinoida lisää, tämä teoriassa auttaa kaksoisleukaan ja silmäpusseihinkin, ihan mahdottomia ongelmakohtia ne eivät itselläni ole, joten en valitettavasti taida pystyä niiden suhteen antamaan raporttia ^_^

Tämä kesä onkin siis mennyt jumittaen Colosé-Jane Iredale-yhdistelmässä mutta toisaalta, mikäpäs siinä kun tuo yhdistelmä tuntuu yksinkertaisesti toimivan! Olen aina välillä kokeillut perinteisiä, nestemäisiä BB-tai CC -voiteita mutta huomaan jo seuraavana päivänä tarttuvani Janen puristepohjaan ^_^

Mikä on teidän kesämeikkipohjasuosikki? Vai käytättekö pohjameikkiä kesällä?

Poskipuna10

8 kommenttia :

  1. Ah toi Everyday Mineralsin sivellin on vaan mun kestosuosikkeja! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sivellin on kyllä ihan huippu, mun suosikki myös :)

      Poista
  2. Käytän jonkun verran, teema on aina jotain tosi kuultavaa ja kevyttä. :) Itse en ole koskaan kokeillut tuote Iredalen pohjaa, pitää varmaan ottaa ihan työn alle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä onkin ihanaa kun saa olla kuultavaa ja kevyttä ^_^ Olisi kiva lukea sunkin ajatuksia tuosta pohjasta, mä luulen että tykkäisit :) Joskin en tiedä, saako tuon levitettyä BB:llä kuinka hyvin :P?

      Poista
  3. Ihana tuo eka kuva! Huh huh! <3
    Kesällä tulee laitettua kasvot vain mattapinnalle, eli joko väritön puuteri Joe Blascolta tai jos väriä kalpeana päivänä kaipaan, niin hyvin kevyt ja oman ihon värinen mattamoussepuuteri. Löysinkin Essenceltä edullisen ja toimivat moussen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu ^_^ Kuvista tuli omasta mielestäkin kivat :) Nyt alkoi tuo essence kiinnostamaan, täytyy jossain vaiheessa tutkailla sitä!

      Poista
  4. Kuten vasta kirjoitin niin kesä on mennyt aika lailla BB/CC-voiteiden kanssa. Ja eilen vihdoin perehdyin vähän korelaisiin BB-voiteisiin, jotka olisivat hyviä rasvaiselle iholle. Tulisipa tilaus jo perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä BB-ja CC-voiteiden ns. kulta-aikaa :) Jos en laita tätä, niin silloin kasvoille eksyy BB tai CC. Jään odottamaan sun raporttia korealaisista BB-voitesta, olen nimittäin itsekin varovaisen innostut aasialaisesta kosmetiikasta :D

      Poista