In this Light

Kauneusblogi

Luku 654-Aco ja mainio kosteussuihke



Talvi. Kohta se on täällä! Vuodenaika, jolloin iho joutuu kokemaan kovia. Lämpötilojen vaihtelu ulkoa pakkasesta tai muuten vaan koleasta, sisätiloihin jossa lämmitys ja mahdollisesti ilmastointi pistävät ihon koville. Nyt onkin korkea aika laittaa kosmetiikka-arsenaali kuntoon, ja ajattelin vinkata eräästä, aika mainiosta ja vielä suhteellisen edullisesta ensiapukosteuttajasta!

Erilaiset kosteussuihkeet olivat vielä vuosia sitten aika pienen piirin erikoistuote. Ihan jo siitä syystä, että aika harvalla merkillä oli sellainen valikoimissaan. Tilanne on kuitenkin muuttunut oleellisesti ihan parissa vuodessa, nyt näitä alkaa löytyä ihan suurilta kosmetiikkataloiltakin, esim. Lumenen uusitun ilmeen myötä valikoimiin tuli parikin kasvosuihketta! Ilmeisesti kuluttajat ovat löytäneet nämä tuotteet, ja kilpailu kuluttajien rahoista on kova, sen verran kiivaaseen tahtiin suihkeita on tuntunut markkinoille tupsahtavan. Edullisille vaihtoehdoillekin on kyllä selvä markkinarako ja toisaalta kynnys kosteussuihkeen kokeilulle lienee pienempi, jos sen saa ostettua ihan lähimarketista tai apteekista?

Kun alkusyksystä huomasin Acolta ilmestyneen kosteussuihkeen nimeltään Face Rescue Mist, kiinnostuin. Oma suhteeni kosteussuihkeisiin on vähän on-off, käytän niitä aina kun vaan muistan. Pyrin suihkauttamaan kosteussuihketta töissä tauolla ja kotiin tultuani. Silloin varsinkin, jos iho on kiristävän kuiva, kosteusuihkeella saa freesattua kasvoja ja tuotua kasvoille välittömästi kosteutta. Sanoisin, että kaikkien kuivaihoisten kannattaisi kyllä harkita kosteussuihkeen käyttämistä, mutta ihan yhtä lailla suihkeista hyötyy ihan mikä tahansa ihotyyppi.

Acon kosteussuihke on pakattu tyylikkääseen, skandinaavista minimalismia huokuvaan pakkaukseen. Acon uusi pakkausilme onkin ihanan raikas! Kosteussuihke sisältää kosteuttavia ja rauhoittavia ainesosia, kuten panthenolia ja allantoiinia. Iholle kosteutta sitoo Sodium PCA, ja onpa suihkeessa myös C-vitamiinia, joka on ihoa kirkastava antioksidantti. Olenkin viime aikoina viehättynyt C-vitamiinia sisältäviin tuotteisiin, ja sillä saakin minulle myytyä lähes mitä tahansa ^_^  Pakkaus ei välttämättä ole kovin optimaalinen C-vitamiinin säilyvyyden kannalta.

Suihke suihkautuu ulos pullosta hienojakoisena sumuna. Tämä on aivan taatusti hienojakoisin suihke, mitä olen tähän mennessä käyttänyt! Tästä syystä tätä onkin ihana suihkauttaa meikin päälle päivän mittaan, sillä tällä ei saa katastrofia aikaan. Suihke tuokin välitöntä virkistystä kasvoille, jonain iltoina olen suihkuttanut tätä kasvoille kasvoveden sijaan. Suihketta voi myös suihkuttaa kasvoille viimeisenä ihonhoitotuotteena, siis ihan seerumin ja kosteusvoiteen ylle. Toimii se niinkin! Suihkeessa on mieto, raikas tuoksu, tuoksuallergisten kannattaa siis jättää tämä välistä. Tuote on näppärän kokoinen, tällainen 75 ml pullo sujahtaa helposti käsilaukkuun. Acon tuotteita myydään apteekeissa ja suihkeen hinta on n. 11-12 euroa.

Tämä on tuote, jota tulen aivan varmasti ostamaan uudelleen! Tuotteen hinta-laatusuhde on erittäin hyvä, todella mieluusti kelpuutan kosteussuihkeiden budjettiversion omaan käyttöön.

Oletteko jo ehtineet kokeilla tätä?

14 Kommentit

  1. "Olenkin viime aikoina viehättynyt C-vitamiinia sisältäviin tuotteisiin, ja sillä saakin minulle myytyä lähes mitä tahansa ^_^"

    Heh, ilmankos kiinnostuit Muradista. :D

    En ole vielä ehtinyt tutustua tähän, mutta kiinnostuin. ACO:n muutaman vuoden ollut raikas look on niin makuuni. Ennen en välittänyt koko brändistä, mutta pakkausuudistuksen jälkeen kiinnostuin ja olen jotain tuotteita käytellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, no todellakin :D Kun ekan kerran siitä mainitsin tuossa L'orealin kasvovesi-postauksen kommenteissa, kiinnostuin jo silloin siitä :D Ihan pakko kokeilla jossain vaiheessa!

      Mä kyllä n. 22-23-vuotiaana rakastin Acoa, ja muistan käyttäneeni useamman purkin heidän puhdistusvaahtoa sekä kosteusvoidetta. Hitsiläinen, en enää muista niiden nimiä, mutta jostain vanhasta Trendistä saatan saada ne vakoiltua. Ne oli silloiseen tulotasoon nähden isokin taloudellinen sijoitus, ja muistan rakastaneeni niitä silloin todella, todella paljon! Olin jo ihan ehtinyt unohtaa koko asian, mutta nyt se muistui mieleeni, kun aloin tätä kommenttia kirjoittaa :D Hauskaa! Mutta siis, jossain vaiheessa Aco vaan jäi, kiinnostuin enemmän luonnollisista merkeistä ja kaikesta muustakin.

      Poista
  2. Tästä ei ole kokemusta, mutta muuten käytän kosteussuihkeita joka päivä! :) Kuuluu laukun luottokamoihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kosteussuihkeet on joillakin ihan joka päiväinen rutiini! :) Mä tosiaankin käytän silloin, kun muistan :D

      Poista
  3. En ole käyttänyt kosteussuihkeita, mutta nyt sait kyllä kiinnostumaan. Voiko sitä siis suihkauttaa ihan meikatuille kasvoille? Tykkään ihan hirmuisesti joistakin Acon vartalovoiteista (silloin harvoin, kun viitsin ja muistan kroppaa voidella, laiskamato) ja niiden putelitkin on niin södejä ja voiteet sulotuoksuisia. Koukkaanpa pian apteekin kautta ja tsekkaan samalla olisiko Eucerinia halvalla. Sattuisiko olemaan suosituksia Eucerinin suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoisin, että jos et ole vielä käyttänyt paljoa kosteussuihkeita, tämä voisi olla hyvä tuote niihin tutustumiseen. Jos et tykkääkään, niin ei ole kallis kokeilu :D Tätä voi suihkuttaa meikatuille kasvoille, niin olen tehnytkin eikä meikki ole kärsinyt. Kannattaa pitää käsivarren pituus etäisyytenä ja vaikka sitten kävellä sitä sumupilveä kohti :D Tässä kyllä suihke on niin hienojakoista, ettei mitään pahaa jälkeä saa aikaan. Ellei sitten ihan suoraan pidä purkkia kasvojen edessä ja sumuta :D

      Acolla on kyllä muuten ihanat ne vartalovoidepullot, ne joissa on kukkia! Olisin viime apteekkireissulla niitä kuikuillut, mutta seurassani ollut mies esti tehokkaasi harharetket :D

      Eucerin on jäänyt itselleni tosi etäiseksi ja näemmä tulee jäämään jatkossakin, kun maahantuonti loppuu :( Olen käyttänyt lähinnä kropalle aurinkorasvoja :D Ja mun mielestä heidän kasvoille tarkoitettu, mattapinnan jättävä aurinkorasva oli kaikkea muuta kuin matta. Mutta esim. se anti-age seerumi on ollut kosmetiikkapiireissä kehuttu tuote. Suihkuöljyn ostamista olen monen monta kertaa miettinyt, mutta se on aina vaan jäänyt. En siis voi valitettavasti antaa kovin omakohtaisia suosituksia :T

      Poista
    2. Nämähän toimii myös hyvin tasoittamaan esim. mineraalipohjan jättämää liian jauhoista pintaa :)

      Poista
    3. Juurikin niin, kosteussuihkeella saa pelastettua puuteriövereitä :)

      Poista
  4. Tämä on ollut käytössä melkein päivittäin, vaikka alunperin ajattelin säästellä tätä pahimmille pakkasille. Vähän kuin vahingossa tulee tätä suihkuteltua :D Huipputuote!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä huippu tuote :) Muistankin sun tykänneen tästä :D

      Poista
  5. Acon ihonhoitotuotteet eivät ole tuttuja, mutta tämä kuulostaa kivalta. Mutta sitä Acon sinistä huulivoidetta olen käyttänyt varmaan kymmeniä kappaleita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana tuote, suosittelen tutustumaan jos kosteussuihkeelle on tarvetta :) Acon huulirasva on muuten myös tosi huippu! Muistan vuosia sitten Pariisin reissulla, toisenkin matkaseurueen jäsenistä luottaneen siihen. Emme siis tunteneet ennen reissua ja huulirasva oli hyvä jäänmurtaja :D Ja tiedän monen muunkin vannovan se nimeen :)

      Poista
  6. Suihke löytyy yöpöydältä, on aamulla kiva ensitöikseen suihkauttaa. Ihana tuoksuki ja kaunis pullo. Tykkään. <3 Kivaa viikonloppua Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä kaikki kohdillaan :) Mä suihkuttelen pitkin päivää, aina kun muistan tai iho viestittää että "kosteutta ja sassiin!" :D

      Ihanaa alkanutta viikkoa, Tiia <3!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow