In this Light

Kauneusblogi

Luku 758 - Kauneusbloggaajan haaste, miten pakata mahdollisimman vähän bilemeikkituotteita reissuun?

Meikkihaaste1

Teille lukijoille on varmaan tullut selväksi, että matkustan suhteellisen usein, koska aina silloin tällöin sivuutan aihetta nimeltä pakkaaminen. Tykkään vierailla vanhempieni luona, he asuvat sen verran kaukana ettei sinne kannata ihan päiväreissua tehdä. Kesälomalla lähdemme usein reissuun myös miehen vanhempien synnyinseuduille ja nyt uutena matkakohteena on myös tullut uusi kaupunki, kun ystävämme viime syksynä muutti parin tunnin ajomatkan päähän. Sinne tosin ehdimme ensimmäisen kerran vasta keväällä, mutta nyt pari viikkoa sitten kalenteriani selatessani hoksasin, että miksipäs emme voisi tehdä hänen luo päiväreissua, sillä puheisiin jäi keväällä se, että tulisimme kesällä hänen luona käymään. Tajusin, ettei viikon kesälomaamme ole enää pitkä aika ja jos haluasimme käydä ystävän luona ennen sitä, se olisi tehtävä piakkoin. Kaikista hauskointa oli se, että olimme keväällä vähän vitsillä heittäneet, että joo, tulisimme meripäivien aikaan kyläilemään. Ja sitä kalenteriani selatessani ja sopivan vapaapäivän löytymisen jälkeen kävinkin kurkkaamassa, että milloin ne meripäivät oikein olivatkaan. Ja kah, nehän osuivat juuri samalle viikonlopulle! Päiväreissu muuttuikin yhden yön yöpymiseksi kun mieheni ei oikein innostunut pelkästä päiväreissusta. Ja toden totta, vaikka olimmekin ensimmäisenä päivänä paikalla vasta illalla, antoi se enemmän aikaa nauttia ystävän seurasta sekä ihastuttavasta kaupungista ( vaikka eräs satunnainen humalainen vastaantulija yrittikin kovasti pilata räyhäämällä tunnelman, onneksi tilanne ei eskaloitunut, kiitos humalaisen vastaantulijan kumppanin!)

Olen aina haaveillut minimalistisesta pakkaamisesta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta nyt päätin muutama päivä ennen reissuun lähtemistä, että tällä kertaa aikoisin siinä onnistua! Keksin haastaa itseni pakkaamaan mahdollisimman minimalistinen meikkikattaus, jolla saisi kuitenkin tarpeen vaatiessa loihdittua bilemeikin. Olihan kaupungissa käynnissä superviikonloppu ja sanomattakin oli selvää, että aikoisimme mennä kylille katsastamaan tapahtumia.

Minimalistinen bilemeikkikattaus aiheuttaa kyllä tavallaan haasteita. Minulle tehtävä oli loppujen lipuksi helppo! Tein meikin jo aamulla, kun reissuun lähtö oli vasta illalla, joten teoriassa minulla olisi ollut mahdollisuus käyttää niitä kotiin jääneitä tuotteita mielin määrin, mutta halusin haastaa itseni. Ainoastaan Colosén tyrninaamio jäi kuvasta pois, sillä en pakannut sitä mukaan. Käytin sitä meikinpohjustukseen, mutta teoriassa lokeroisin sen ihonhoitokategoriaan. Ja ihonhoidossakin menin muuten vallan pussinäytteillä, jee!

Meikkipohjaksi valitsin Misshan Perfect Cover BB-voiteen. Minulla on siitä kaksi sävyä joista tämä 23 on nyt täydellinen! Rakastan tätä meikkipohjaa, sillä siinä on myös aurinkosuojakerroin ja se levittyy niin kiltisti iholle. Se ei kenkkuile, eikä loihdi paksua pakkelia mitä en itselleni halua. Lisäksi meikkipohjasta tulee kestävä. Aivan mahtava tuote, jota minun on varmaan pakko ostaa isompi purtilo. Minulla on tuotteesta myös vaaleampikin sävy, mutta se ei ihan optimaalisesti asetu minun väreihini.

Silmämeikinpohjustaja on myös ehdoton tuote. Jos on mahdollista kannattaa valita tuote, joka sävyttää ja on peittävähkö. Tällöin se käy myös kevyestä peitevoiteestakin! Levitin Misshan BB-voiteen myös alaluomelle, mutta levitin vielä lisäpeittoa tuomaan tämän H&M:n silmämeikinpohjustajan. Tykkään tästä juurikin siksi, kuinka monikäyttöinen se on. Se tuo kevyttä peittoa, joten minimalistipakkaaja kiittää ja kumartaa!

Ilman ripsiväriä ei minun bilemeikkiä synny, ei missään nimessä! Isadoran Grand Volume Lash Styler on minun suosikkini ripsivärien saralla, sillä saa todella näyttävät ripset pienellä vaivalla. Tämäkin tuhrii ripsirajaa siinä määrin, että näyttäisi kuin siellä olisi kevyt rajaus. Ja taas win-win tilanne, sen rajauskynän voi jättää kotiin!

     Meikkihaaste9Meikkihaast10

Bilemeikkiin kuuluu myös luomiväri. Tämän suhteen mietin eniten, mutta lopulta valinta oli helppo. Giorgio Armanin Eye Tint on loistotuote, sillä pohjustajan kanssa se vaan pysyy ja pysyy. Mutta tälle tuotteelle tuli myös toinen funktio. Päätin, että se saa toimia myös highlighterina! Nyt, kun kasvoilla on kevyt päivetys saan ruusukultaisen sävyn uppoamaan siinä tarkoituksessa mutta talvella tämä olisi liian tumma. Rajasin Eye Tintillä myös alaluomen. Tälle tuotteelle annan kyllä vahvan suosituksen,sitä on helppo käyttää ja lopputulos pysyy paikallaan. Jos kiinnostaa, olen kirjoittanut tuotteesta aiemmin tässä postauksessa.

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut pakkaavani mukaan tuotteen, jolla voi tehdä sekä huulimekin että jota voi käyttää myös poskipunana. Silmäillessäni huulipuniani tulin siihen tulokseen, että nestemäisempi tuote voisi toimia paremmin tässä tarkoituksessa, kuin perinteinen huulipunahylsyyn pakattu puna. BareMineralsin voimakkaan sävyinen huulilakka suorastaan pyysi päästä reissuun mukaan, ja etukäteen testattuani totesin että tässä tuotteessa on kyllä potentiaalia myös poskipunaksi! Huulilakan sävy on myös mahtavan kesäinen ja se toimii kauniisti myös poskilla. Tämä oli ehdottomasti kiehtovin 2-in-1 tuote!

Kesällä meikkipohjaa ei voi jättää puuteroimatta, joten BECCAn puuteri oli aivan ehdoton valinta. Ilman sitä meikki olisi haihtunut alta aikayksikön! Kun illemmalla otimme auton suunnan kohti ystävän kotia, sen verran korjailin meikkiä että ihan aavistuksen lisäilin puuteria ja toki fiksasin huulimeikin kohdilleen. Mutta teoriassa olisin pärjännyt ilman puuterilisäystä, halusin vain pelata varman päälle kun meikki tulisi olemaan kasvoillani reilusti yli 12 tuntia.

Ja ilman kulmakarvojen meikkaamista on minun turha kuvitellakaan tehdä bilemeikkiä. Tällä hetkellä olen rakastunut Misshan Perfect Eyebrow Styler -kulmakynään. Siinä on hyvä sävy ja sillä saa tarkkaa jälkeä! Lisäksi se tarttuu ihoon hyvin kiinni, asia joka ei ole itsestäänselvyys kaikkien kulmakynien suhteen.

Siinä ne olivat, seitsemän tuotetta joilla sain loihdittua itseäni miellyttävän bilemeikin! Jos nyt tarkkoja ollaan, meillä biletys käsitti yhdet siiderit etkoilla ja yhdet siiderit terassilla, joten mitään yökerhossa hillumista ei tullut harrastettua. Mutta meikki oli kestävä ja omannäköiseni, ja halusin tosiaankin haastaa itseni pakkaamaan mukaan mahdollisimman vähän tavaraa. Ja tällä kertaa siinä onnistuin, vieläpä kaikkien osa-alueiden suhteen! Katsotaan, jatkanko itseni haastamista tulevan kesälomareissun suhteen.

10 Kommentit

  1. BareMineralsin huulilakka, oi miten ihana sävy<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä niin herkullinen sävy, että jään sitä kaipaamaan kun tuote joskus tulee loppumaan <3

      Poista
  2. Ihana meikki ja toi huulipuna on ihan love. Pakkaaminen matkalle on aina ikävää. Vaikka ottaisi ihan perusjutut niin kosmepussi on varmaan se painavin koko matkalaukussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Huulipuna on kyllä ihana, tosin täytyy aina tarkkaan tsekata ettei sitä löydy hampaista :D Kosmepussista saa kyllä painavan :D

      Poista
  3. Itse kanssa ihailen minimalistisesti pakkaavia, joka kerta yritän parhaani, epäonnistuen karvaasti. Kosme ei itseasiassa vie ihan hirveästi tilaa, mutta vaatteet. Varsinkin jos lähtee lämpimiin olosuhteisiin, missä paidan selkä on parissa tunnissa märkä ja jos ei halua lähteä lomalla niitä pesemään niin homma on aika mahdoton. Mökkipakkaaminen on siltä osin helppoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteet muuten vie ihan älyttömästi tilaa! Ja haha, unohdin sen kenkäepisodin, mullahan meni kenkä rikki lauantaina töihin kipittäessä, ja juoksin nopeasti H&M:n kautta ostamaan uudet ( sitä ennen laitoin vielä miehelle viestiä, että pakkaa yhdet kengät varuiksi kuitenkin mukaan, jos en löytäisi/ehtisi hakemaan uusia ). Eli juurikin se, kun et ikinä voi tietää, millaisen määrän vaatteita teoriassa tarvit ja jos esim. kengät menee kesken reissun rikki :D Mökille vaatteiden pakkaamisessa haasteen aiheuttaa kyllä tämä lämpötilojen vaihtelu, mehän lähdetään viikoksi mökille ja tosiaankin, kun voi tulla rakeita tai sitten olla lämmintä, haha :D

      Poista
  4. Minä en edes yritä pakata vähän etenkään kosmetiikkaa - nyt ollaan puolitoista viikkoa reissussa ja mukana on 2x 1,5kg toilettilaukut, toinen meikeille ja toinen muille kosmetiikka- ja hygieniatarvikkeille. :D ollaan liikkeellä autolla joten yksi ylimääräinen kassi ei haittaa, ja saanpahan mukaan just kaiken mitä haluankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun on auto käytössä, voikin aika huoletta pakata :) Mutta mä rakastan haastaa itseäni, nyt tosin lähdettiin pidemmälle reissulle ja otin kyllä tuotteita mukavasti mukaan, mutta jotain täydennystä piti jo käydä ostamassa :D

      Poista
  5. Vaatteiden pakkaus on mulle helppoa, mutta kosmetiikan kanssa tulee haasteet vastaan :D. Toki haluaisin mahdollisimman vähän painoa laukkuun, mutta silti otan aina ihan perus arsenaalin mukaan ja pullot vievät eniten tilaa laukusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kyllä molempien pakkaaminen on haastavaa, varsinkin jos on tiedossa monenlaista aktiviteettia loman aikana :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow