Pages



30.1.2018

Luku 836 - Kulttimerkin kasvovesisuihke!

Cosrxkasvov1

Kosteussuihkeet, kuten myös korealainen kosmetiikka ovat lyöneet läpi ja ovat kuluttajien huulilla. Vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten kosteussuihkeet eivät kuuluneet kuluttajien peilikaappiin, työpöydän kulmalle tai käsilaukkuun. Valikoimakin oli suppea, ja suihkeita taisi löytyä ensisijaisesti MACilta mutta myös Cliniquelta ( ja varmaan muutamalta muultakin merkiltä ). Mutta jossain vaiheessa ihmiset alkoivat kiinnostua ja innostua kosteussuihkeista. Liekö sekin Aasian ansiota, jossa kosteussuihkeet ovat olleet länsimaita paremmin edustettuina? Ja kun kosmetiikkamerkit havaitsijat kilpailijoiden tuotteiden kysynnän, alkoi suihkeita ilmestyä vähän merkille kuin merkillekin. Mutta tästä huolimatta kosteussuihkeet eivät ehkä ole se jokaisen tuote, vaan luulen suihkeiden käyttäjien olevan keskimääräistä enemmän kiinnostuneita kosmetiikasta. Harmi, sillä kosteussuihkeissa olisi potentiaalia monelle! Esimerksi he, jotka eivät käytä kosteusvoiteita koska ne ovat liian lähmäisiä, olisivat suihkeille potentiaalisia käyttäjiä ( tosin siten se, että tuotetta pitää suihkia kasvoille voi olla monelle se kompastuskivi..).

Itse lukeudun kosteussuihkeisiin hurahtaneisiin! Minulle kosteussuihkeet ovat eräs ihonhoidon kulmakivistä, joskin en suihki niitä pitkin päivää vaan ne ovat tulleet korvaamaan kasvoveden. Osa kasvovesistä onkin nykyään pakattu suihkepulloihin, jolloin niitä voi käyttää sekä kasvovetenä, että pitkin päivää suihkittavana kosteussuihkeena ( jos tuotteen koostumus vaan antaa myöden ). Innostuin viime vuoden puolella korealaisesta kosmetiikasta ja tilasinkin testiin elevenistä kulttimerkki COSRXin kasvoveden, Galactomyces Alcohol-Free Tonerin ( 21,70 € / 150 ml ). Tämä on ensisijaisesti kasvovesi, mutta tuote toimii myös kosteussuihkeenakin.


cosrxkasvov2
Cosrxkasvov3

COSRXin kasvovesi pohjautuu nyt muodikkaaseen ja erittäin pinnalla olevaan tekniikkaan, fermentointiin! Eli suomeksi sanottuna, käymiseen. Korealainen kosmetiikka rakastaa fermentointia ja sitä kuvaillaankin korealaisen kosmetiikan sydämeksi! Suihkeessa oleva Galactomyces raaka-aine on hiivan käymisellä saatu raaka-aine, sitä on suihkeessa 10 %. Raaka-aineen kuvaillaan olevan hyvin samankaltaisen, kuin ihon joten sen voisi ajatella ikäänkuin "paikkaavan" ihoa.

Suihkeen sydän, eli mineraalivesi on peräisin Jeju-saarelta. Kasvosuihkeessa on myös kosteuttavaa ja kosteutta sitovaa hyaluronihappoa, mutta myös rauhoittavia Panthelonia ja Allantoonia. Inci on lyhyt, ja erittäin miellyttävää luettavaa! Iso plussa alkoholittomuudesta, jota muuten tuotteen nimessäkin korostetaan! Suihkeen luvataan kosteuttavan, mutta myös pidemmässä juoksussa kirkastavan ja heleyttävän ihoa. Suihke on hajusteeton.

  korealainen kosmetiikka

Olen kohta käyttänyt pullollisen loppuun ja tuote on ollut ihastuttava! Erityisesti rakastan käyttää tätä niinä päivinä, jolloin käytän kuorivia happotuotteita. Tästä syystä suihkeen sija on iltarutiinissani. Koen suihkeen oikeasti ihoa kosteuttavana ja psykologisesti ajattelen tämän valmistavan ihoa kuorivia happoja varten, optimoiden ihon pH-arvoa. Nimittäin, toimiakseen hapot vaativat iholta tietyn pH-arvon ja kuten tiedämme, kasvojen peseminen saattaa saada ihon pH-arvon sekaisin jos käyttää liian emäksistä pesuainetta. Ihon pH-arvon olisi hyvä olla enemmänkin miedosti hapan, jotta kuorivat hapot toimisivat oikein. Ja vaikka ei kuorivia happoja käyttäisikään, ihon pH-tasapainon järkkyminen altistaa pidemmässä juoksussa ihoa erilaisille ongelmille, kuten kuivuudelle ja tästä seuraten epäpuhtauksille. Kun ihon pH-tasapaino on kunnossa, toimii ihon oma suojamekanismi paremmin, iho on joustava, elastinen ja kosteampi. Tuotteen pH-arvo on 6, eli happaman puolella selvästi oleva ( luku 7 tai sen yli on taas emäksinen pH-arvo ).

Tuotteen ainoa huono puoli on se, että jostain syystä se saa silmäni kirvelemään. Jos suihkin tuotetta liian antaumuksella, sitä saattaa vähän valua silmiin ja kirvely on taattu. Yritänkin annostella tuotetta maltillisesti. Suihke muuten soveltuu mainiosti kosteuden kerrostamiseenkin!

COSRXia myy esim. eleven, toinen vaihtoehto on tilata Ebayn kautta.

Onko tuote sinulle tuttu?

12 kommenttia :

  1. Tätä en ole kokeillut, mutta kiinnostaa kyllä edellisten COSRX kokeilujen perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onkin ostoslistalla se sun bloggaama tuote :) COSRX on erittäin mielenkiintoinen merkki!

      Poista
  2. Mä en ole saanut vieläkään aikaiseksi kokeiltua tässä sarjasta mitään, mutta mulla oli haaveissa jo hankki se etenaseerumi, mutta taitaa tääkin mennä puhelimen listan jaksoksi, sillä kuulostaa hyvältä. Pitää vaan varoa silmiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mun mielestä tosi mahtava tuote nimenomaan ennen kuorivien happojen käyttöä :D Mutta tosiaankin, silmiä kannattaa varoa!

      Poista
  3. Mä käytän tosi ahkerasti kasvosuihkeita, ja COSRX olisi varmasti laadukas, koska itsekin tykkään merkin lyhyen napakoista inci-listoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tähän saakka merkiltäni kokeilemat tuotteet ovat vakuuttaneet :)

      Poista
  4. Ei ole tuttu, mutta kuulostaa kyllä hyvältä. Minulla käytössä Clarinsin kasvosuihke.
    Mukavaa tiistaita ❤️

    VastaaPoista
  5. COSRX on kiinnostava merkki ja yhden essencen käyttäneenä uskon, että tuo suihkekin on varmasti hitti. En vaan itse ole vielä päässyt suihkeiden makuun, mutta ehkä kesällä alkaa houkutella enemmän... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kaikkia suihkeiden tarvi kiinnostaakaan, mullakin kesti aikoinaan että pääsin näihin mukaan :D COSRXia aion testailla kyllä enemmänkin :)

      Poista
  6. Kuulostaa kiinnostavalta, mutta jätän väliin tuon silmäjutun takia. Mä mielelläni suihikisinkin kasvoja pitkin päivää tai edes meikin alle, mutta juuri tuo mahdollinen silmiä ärsyttävyys on mulle punainen vaate. MACin fix+:kin tekee mulle sen, joten mä en ymmärrä miten populat suihkii sitä miten sattuu.

    Madaran nokkossuihke ei ole tehnyt, mutta usein siltikin suihkutan kämmeneen ja laitan siitä kasvoille. Mua ei jotenkin innosta saada silmiin sellaista mitä sinne ei ole tarkoitettu, vaikkei se ärsyttäisikään heti, joten mä en oikein ymmärrä tätä kasvosuihkebuumia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ikävä kuulla, että olet saanut silmä-ärsytystä :( Mä yritän pitää silmät tiukasti kiinni, mutta aina se ei auta, joskus kasvoilta sitten valuu suihkenestettä silmään..:/ Mutta onhan näissä juurikin tämä näkökulma, että silmiä voi ärsyttää. Aloin myös miettiä, että jokuhan voi myös saada suihkeista hengenahdistusta tms. Mutta silmiä kirvelevät kosmetiikkatuotteet eivät ole kivoja, mulla on myös yksi puhdistusöljy joka kirvelee silmissä, jos sitä falskaa silmään :( Käden kautta onkin hyvä annostella näitä suihkeita, jos suoraan kasvoille suihkiminen ei tunnu hyvältä!

      Poista