In this Light

Kauneusblogi

Luku 867 - Hynt Beauty Sun Prep - Ihana luonnonkosmetiikan aurinkosuoja kasvoille!

luonnonkosmetiikan aurinkovoide

Jatketaan aurinkoisissa tunnelmissa, sillä ajattelin esitellä teille vallan ihastuttavan luonnonkosmetiikan aurinkovoiteen kasvoille! En tiedä olenko kertonut, mutta olen todella tarkka mitä tulee kasvoille tarkoitettuihin aurinkovoiteisiin. En siedä aurinkovoiteen kasvoille huonosti asettuvuutta, enkä loppujen lopuksi tykkää siitäkään, että osa aurinkovoiteista jättää kasvoille valkoisen hunnun. Näin tapahtuu useimmiten fysikaalisen suojakertoimen tuotteiden kanssa. Oman mieheni kasvoilla myös huomaan sen, että osa aurinkovoiteista jumahtaa parran rajaan todella rumasti. Aurinkovoiteen olisi syytä myös toimia meikinkin alla!

Olen oikeastaan koko ikäni etsinyt kasvoille soveltuvaa aurinkovoidetta. Mutta lähes aina niissä on ollut jokin seikka, mikä ei ole minua miellyttänyt. Varsinkin mattaista pintaa luvanneet rasvat ovat osoittautuneet pettymyksiksi, ja en ole enää uskaltanut niitä edes ostaakaan. Ne kun eivät ole olleet kasvoilla kovinkaan mattaisia..Mutta nyt olen löytänyt tuotteen, joka miellyttää minua kaikin puolin sekä on helpottanut kiireisiä aamujani. Nimittäin amerikkalaisen mineraalimeikkisarjan Hynt Beautyn Sun Prep Broad Spectrum SPF25 aurinkosuoja ( 52 € / 50 ml ) on tähän mennessä paras kokeilemani aurinkovoide! Tässä välissä sellainen huomio, olen ostanut tuotteen sillä tiedolla että suojakerroin on 30 ja niin lukee pullossakin, mutta yllätyksekseni suojakerroin onkin nyt vaihtunut 25:ksi. En tiedä, olisinko ostanut tuotetta jos ostohetkellä suojakerroin olisi ollut tuo 25, sillä pääsääntöisesti haluan suosia suojakerrointa 50. Teinkin Hynt Beautyn kohdalla jo siinä myönnytyksen, että ostin tuotteen jonka suojakerroin on vaan 30. Toki omissa käyttötarkoituksissa pärjään pienemmilläkin suojakertoimilla, mutta toisaalta käytän kosmetiikassa tuotteita, joiden takia iho voi palaa nopeammin. Kuorivat hapot kuten AHA ja BHA, retinoli ja C-vitamiini voivat altistaa ihon auringossa palamiselle käden käänteessä ja niiden kanssa suositellaankin käytettäväksi kunnon suojakertoimia. Voisin melkein suositella kesän ajaksi taukoa ihoa voimakkaasti kemiallisesti kuorivista tuotteista ja esimerkiksi panostamaan syväpuhdistaviin naamioihin silloin kun iho kaipaa kuorintaa ja puhdistusta. Syksyn tullen kun valoa on vähemmän, voi taas ottaa kemiallisesti kuorivat tuotteet enemmän käyttöön.

  luonnonkosmetiikka

Aurinkovoide on siitä mahtava, että se yhdistää kosteusvoiteen sekä meikinpohjustustuotteen. Aurinkovoide on valkoista mutta se asettuu kasvoille värittömästi, se imeytyy nopeasti eikä se jätä kasvoille lähmää. Voide sisältää sekä UVA ja UVB-suojan, ja fysikaalinen suojakerroin on nyt tuo 25. Aurinkosuojafiltterinä on käytetty titaanioksidia. Voiteen tuoksu on jännä, sellainen makean viljainen. Vieno tuoksu hälvenee nopeasti, joten tämä voisi sopia herkkänenäisillekin.

Koska kyseessä on ns. luonnonkosmetiikkamerkki, on voide täynnä iholle hyvää tekeviä raaka-aineita kuten antioksidantteja, jotka auttavat ihoa palautumaan esimerkiksi auringon vaurioilta. Männynkuoriuute tehostaa ihon oman hyaluronihapon tuottamista ja pehmentää ihoa, luvaten häivyttää pintajuonteita. Sinkkipitoinen seesaminsiemenöljy taistelee pigmentoitumista vastaan ja suojaa ihoa, ratanianjuuriuute supistaa ihohuokosia. Vihreä tee suojaa ihoa vapailta radikaleilta, Aloe Vera rauhoittaa sekä suojaa tulehduksilta sekä kosteuttaa. Naturellen sivuilla on mielenkiintoinen maininta, että Aloe Veralla itsessään olisi aurinkosuojallisia ominaisuuksia, "Auttaa tehostamaan päivittäistä aurinkosuojaasi estämällä jopa 30 % UV-säteistä". Itse en tätä väitettä sellaisenaan niele, mutta Aloe Vera aivan varmasti rauhoittaa auringon polttamaa ihoa. Ehkä sen voisi ajatella toimivan ennaltaehkäisevänä antioksidanttina, joka auttaa auringon vaurioihin?

Sun Prep voide levittyy iholle hyvin, ei jätä tuotetuntua ja oikeastaan heti levittämisen jälkeen voi aloittaa meikkaamisen. Omasta mielestäni tämä ihan aavistuksen napakoittaa ihoa. Useimmiten aamuisen ihonhoitorutiinin jälkeen syön aamiaisen ja meikkaan vasta sitten. Meikinpohjustusvoiteena tämä antaa iholle kauniin kostean näköisen pinnan. Useimmat meikkipohjat levittyvät tämän kanssa moitteettomasti, kuten Misshan BB-voide ja MUFEn HD-meikkivoide, mutta jotkut meikkivoiteet ovat aavistuksen rullautuneet tämän kanssa. Minusta rullautuminen on ollut mysteeristä, sillä meikinpohjustusvoide on silikoniton. Sun Prep toimii todella hyvin yhteen merkin mineraalipohjan kanssa!

Omalla kuivahkoon taipuvaisella sekaihollani tämä kosteuttava pohjustaja on toiminut meikin kestoa pidentävänä, toki meikki rasvoittuu t-alueelta mutta en oikeastaan korjaa meikkipohjaa päivän mittaan, saatan pahimmat öljyisyydet painella wc-paperiin jos vaan muistan. Mutta olen todennutkin kosteuttavat pohjustajat itselläni toimivammiksi, kuin mattaavat pohjustajat. Ja tämän tuotteen kosteustehot ovat riittäneet minulle hyvin, levitän useimmiten alle kosteuttavan hoitoveden ja siinä se on, kahden tuotteen aamurutiini! Olenkin koukussa tällaisiin monitoimituotteisiin, joiden kanssa ei välttämättä aamuisin tarvitse kovin montaa tuotetta.

Hynt Beautya myy esim. Naturelle sekä Stockmann. Jos haluat yhden tuotteen, joka toimii ihoa hoitavana ja tarjoaa samalla suojakertoimen, eikä jätä tuotetuntua ja joka pohjustaa meikkiä, annan tuotteelle lämpimän suosituksen!

10 Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä. Mun tän kesän suosikissa (tietenkin Sensain lisäksi) Dr. med Christine Schrammekin tuotteessa on myös valkoinen koostumus, mutta se sujahtaa ihoon kans ihan välittömästi. Yliannostelulla saa ehkä hivenen kiiltävän tuloksen, joka toki ei haittaa, mutta oikein laitettuna jättää himmeän pinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän, että sä niin rakastuisit tähän :D Mulla on tuo Schrammek himotuslistalla ^_^ Nyt itseasiassa korkkasin Acon mattapintaa lupaavan voiteen käyttöön ja se vaikuttaa lupaavalta ^_^

      Poista
  2. Tää on kiinnostanut mua siitä asti, kun ekan kerran törmäsin tähän sun blogissa :) Toisaalta, mä kyllä yleensä käytän kasvoilla pienempää suojakerrointa, esim. Iroisien BB-voiteessa suojakerroin on 25 ja se on riittänyt mulle kesäaikaan hyvin. Kasvoista en ole ikinä palanut, mutta muuten vartalolle tarvin kyllä korkeampaa suojaa. Mutta monitoimituotteena tää kiinnostaa ehdottomasti, jos kerran toimii myös hyvänä pohjustusvoiteena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihana, ja olen varma että tykkäisit tästä tosi paljon :) Mulla on taas toisinpäin, kasvoille isompaa suojakerrointa ja kropalle matalampaa :D Vaikka tosin tänään tuntui, ettei SK 30 oikein meinannut riittää käsivarsille, mutta ehkä sitä rasvaakin olisi voinut käydä lisäämässä välillä :D

      Poista
  3. Kiitti vinkistä! Just ostin Acon aurinkosuojalla varustetun kasvovoiteen ja siitä kirjoitinkin blogissa. Hitsin hyvä mutta toki se ei oo luonnonkosmetiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihana vinkki <3_<3 Ja hih, mäkin muuten just tänään korkkasin käyttöön Acon mattapintaa lupaavan aurinkovoiteen ja olen ainakin tän päivän jälkeen tosi fiiliksissäni :D

      Poista
  4. Hmm, miten siis on mahdollista että purkissa on sisällä eri kerroin kuin tuotetiedoissa kerrotaan. :0 Mutta muuten, tämä kuulostaa loistavalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun ostin tän, oli nettisivuilla tieto SK30 mutta nyt, ihan pienen ajan sisällä se on muuttunut 25:ksi :O Laitoin Naturellelle viestiä, että miksi voiteen suojakerroin on muuttunut ja palaan, kun saaan heiltä vastauksen. Mutta muuten tämä on aivan ihana tuote <3!

      Poista
  5. Minulla on kasvoilla suojakertoimena yleensä vain 20. Toisaalta kasvojeni iho ei kyllä ikinä pala, ei vaikka makaisin auringossa... Nyt hankin kesäloman pitkiä ulkoiluja ja rantakäyntejä varten SK50-voiteen, mutta olen kokeillut sitä vasta kerran. Hynt olisi varmaan ihana, mutta minulle liian kallista kyllä. Oma päivävoiteeni Caudalien Resveratrol Lift (SK20) maksaa noin kolmekymppiä (40 ml) ja Paesen Perfect Protect (SK50, 30 ml) alle 9 euroa :D

    VastaaPoista
  6. Voit johtaa kauneusblogia Instagramissa. Täältä https://viplikes.fi voit ostaa tykkäyksiä postauksisiisi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow