In this Light

Kauneusblogi

Luku 958 - Viinin tuoksua metsästämässä, Caudalien ihastuttava silmänympäysvoide!

luonnollinen kosmetiikka
Caudalie on varmaan merkkinä monelle tuttu, mutta kuinka moni teistä on kokeillut merkin tuotteita? Itse pääsin merkin makuun vasta tänä keväänä, olin toki Caudaliesta tietoinen mutta en ollut tullut sitä kokeilleeksi. Merkki on kuitenkin hinnaltaan sellainen, että hankintoja joutuu miettimään perusteellisemmin.

Caudalien historia on mielenkiintoinen. Se on viinirypäleitä, sukutilaa, Ranskan Bordeauxia, tiedettä, luontoa ja rakkautta. Merkin perustaja Mathilde on nyt vuonna 2019 reilusti yli 40-vuotias, ja Caudalie on nähnyt päivänvalon vuonna 1995, kun Mathilde on ollut vasta 23-vuotias! Tätä ennen vuonna 1993 Mathilde ja hänen aviomiehensä Bertrand tapasivat sadonkorjuun yhteydessä professori Joseph Vercauterenin, joka kertoi viinirypäleiden sisältävän tehokkaimpia antioksidantteja. Antioksidantithan ovat tärkeitä ikääntymisen merkkien hidastamisessa! Mathildella oli jo taustalla businesskoulutusta sekä hän oli ollut Grassessa työskentelemässä parfyymien parissa, joten hyppy lähteä kehittelemään viinirypäleiden antioksidantteja hyödyntävää kosmetiikkasarjaa ei varmastikaan ollut hyppy tuntemattomaan. Mutta en voi kuin ihailla, ja tuntea tiettyä haikeutta sitä kohtaan mitä olen itse duunaillut 23-vuotiaana.

Caudaliella oli aluksi valikomissaan kolme tuotetta, ja vuonna 1997 näki päivänvalon kulttimainetta nauttiva Beauty Elixir. Se onkin itselläni seuraavaksi "täytyy tustustua" -listalla! Caudalie on sarjana jotenkin sympaattinen ja koska minulla on ikuinen kaipuu Ranskaan, saa sarja sydämeni väpättämään. Caudalie on yhä edelleen perheyritys, mistä iso plussa, että he eivät ole lähteneet tavoittelemaan kasvua myymällä osuuksiaan markkinajäteille. Lisäksi he lahjoittavat 1 % kansainvälisestä myynnistä erilaisiin luonnonsuojeluprojekteihin. Nämä ainakin antavat itselleni vahvaa signaalia, vaikka Caudalieta ei voikaan luonnonkosmetiikkana puhua. Määrittelisin Caudalien vähän saman tyyliseksi kuin Korres tai Lumene, tuotteissa hyödynnetään hyvin paljon luonnon raaka-aineita, mutta myös tavallisen kosmetiikan raaka-aineita. Caudalie pyrkii mahdollisiman isoihin luonnollisuusprosentteihin ja synteettisiä raaka-aineita heidän tuotteissaan ovat biotekniset molekyylit, aurinkosuojafiltterit, hajusteet ja säilöntäaineet. Caudalie ei käytä tuotteissaan eläinperäisiä raaka-aineita.

silmänympärysvoide

Vuonna 1997 Caudalie patentoi ensimmäisenä resveratrol-nimisen raaka-aineen, jota saadaan viinirypälepuiden rungosta. Resveratrol on myös antioksidantti, joka kiinteyttää stimuloimalla proteiinia, tehostaa kollageenin synteesiä ja siloittaa juonteita aktivoimalla hyaluronihapon tuotantoa. Kyseinen raaka-aine vaikuttaisikin erittäin potentiaaliselta ikääntymisen merkkien häivyttämisen suhteen, kestäväthän viinirypälepuutkin yli sata vuotta! Tulinkin hankkineeksi kyseistä raaka-aineitta sisältävän silmänympärysvoiteen, Caudalie Resvératrol Lift Eye Lifting Balm -silmänympärysvoiteen ( 41,95 € / 15 ml, hinta katsottu LookFantasticilta ).

Silmänympärysvoide lupaa kohottaa silmäluomia, siloittaa juonteita, laskea turvotusta ja häivyttää tummia silmänalusia sekä tietysti kosteuttaa ja ravita ihoa. Tuote on pakattu suloiseen tuubiin ja voiteen koostumus on geelimäisen voidemainen. Tykkään todella paljon kevyestä, mutta kosteuttavasta koostumuksesta! Voiteen koostumus on 97 %:sti luonnollinen, se on hajusteeton ja sen luvataan soveltuvan piilolinssien käyttäjille. Resveratlolin ohella voide sisältää hyaluronihappoa, E-vitamiinia ja peptidejä ( jotka nekin ovat muuten oivallista anti-age -kamaa! )


Cauda4

Olen rakastanut käyttää tuotetta aamuisin. Loputalvesta ja alkukeväästä tämän kosteustehot eivät valitettavasti riittäneet Pohjolan viimassa, ehkä sitten vuosien päästä kun ilmastonmuutoksen takia meillä on Raskan ilmasto, voi voiteen teho riittää talvellakin ( sarkastinen LOL ). Mutta aamuina tämä on ollut ihana tuote, varsinkin kun nyt lämpimät ilmat ovat saapuneet, ja kesällä käytän tätä kellon ympäri! Voide imeytyy nopeasti ja jättää meikille miellyttävän pinnan. Tämä ei siis kiristä ryppyjä pois, vaan on enemmänkin miellyttävän kosteuttava, jonka kosteuttava vaikutus siloittaa pahimpia uurteita.

Voide on saattanut ihan aavistuksen laskea turvotusta, omat silmäni ovat näin keväällä kovalla koetuksella kiitos katu- ja siitepölyn, ja pientä turvotusta on ollut havaittavissa. Tuotetta voi käyttää myös yläluomella mutta olen ihan vain muutamina päivinä tehnyt niin, sillä en ole löytänyt rutiineissani oikeaa ajankohtaa, milloin voiteen levittäisin. Joudun nimittäin ripsivärin levittämisen jälkeen pyyhkimään luomet misellivedellä, ja silloinhan pyyhkisin samalla myös voiteetkin pois. Ja jos laitan voidetta ripsivärin jälkeen, jotenkin sekin tuntuu..no, en vain ole päässyt vielä sen kanssa sinuiksi. Ehkä voisinkin ottaa sen nyt agendaksi?

Näkisin voiteen kohderyhmänä he, jotka kaipaavat ensisijaisesti vesikosteuspohjaista silmänympärysvoidetta, jossa on myös anti-age ominaisuuksia, ja jonka koostumus on kevyempi, ei niinkään tuhti.

Onko tämä tuttu tuote? Mikä on sinun suosikkisi Caudalielta? Mistä Caudalien tuotteesta haluaisit lukea blogissani?

2 Kommentit

  1. Mä olin yhdessä vaiheessa Caudalie-fani, suurinpiirtein kaikki ihonhoitotuotteet oli niiltä. Mulla on tosi monen brändin kanssa ollut samanlaisia kausia ja tää oli vaan yks niistä. :D Mun lemppareita on puhdistusvaahto, joka on yllättävän hellävarainen, Vinoperfect-seerumi sekä tietenkin klassikko kasvosuihke. Pitkään on ollut mielessä kokeilla Brightening Essenceä, jonka inci vaikuttaa vähintäänkin hyvältä. ^_^ Joten jos saan toivoa, niin siitä juttua, kiitos. :D Tää sy-voide ei ollut tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuollainen kausiajattelu on niin tuttua ja hykerryttävän ihanaa :) Nyt olen vähän ehkä seestynyt siinä, mutta kyllä sellaisia kausia vaan tulee eteen! Tiedätkö, mulla on ollut myös tuo sun vinkkaama Brightening Essence mietintälistalla, joten voi olla että siitä tulee juttua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow