Luku 12.

Neiti kiireinen bloggaaja täältä hei. Täytyy sanoa, ettei enää paljoa naurata, kun kotiin päästyäni olen ollut niin väsynyt, että en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Tai, itseasiassa väsyneenä olen saattanut nauraa entistä enemmän, mitä mitättömimmille syille. Mutta tätä se on, aikuisten ihmisten velvotteita täynnä oleva elämä. Jota siis säestää hervoton nauru.

Tiedän, että todistusaineisto minusta housuihin pukeutuneena on vähissä. Mutta kyllä minä housujakin käytän, eilen illalla iski pitkästä aikaa himo pukeutua tiukkoihin pillifarkkuihin! Housut meinasivat jäädä pukematta ylle, sillä en meinannut aluksi löytää niitä niin mistään. Onneksi aamulla sisäinen intuitioni piti, ja löysin housut vaatteita, joita en enää käytä-pinosta. Lupaan ja vannon, että tästedes housut eivät sieltä tule löytymään, vaan ne saavat pitää seuraa muutamille, harvoille ja valituille housuille vaatekaappini housulokerosta. Lokerosta siksi, että housuja on niin vähän, että turha niille on koko hyllyä varata.

Illan mittaan tosin muistin, että miksi olin erottanut housut muista housuista, nimittäin lonkkaluuni huutavat hoosiannaa, kiitos housujen erittäin napakan istuvuuden! Kipeät lonkkaluut kiteyttävät sen, miksi housuja niin harvoin käytän, ne nimittäin tuntuvat jaloissa, useimmiten aika epämukavilta. Mutta siitä huolimatta aina silloin tällöin onnistun unohtamaan housujen epämukavuuden ja kiskon ne hymyssä suin ylleni. Ja housut kiittävät huonoa muistia!