Luku 13.

Kaikki kiire loppuu onneksi aikanaan. Tai, ainakin pitkä vapaaputki mahdollistaa huijauksen ajatuksesta, että elämä ei ole kiireistä. Lastasimme auton täyteen kimpsuja ja kampsuja ja hyvää seuraa suunnaten viettämään viikonloppua syvälle kotimaan sydämeen. Radio soitti tämän päivän vaihtoehtoisia biisejä sekä nostalgisia yhdeksänkymmenluvun hittejä, joista lähes jokainen aiheutti seurueessa voimakkaita reaktioita niin kaikessa hyvässä kuin pahassa. Mutta voi kuinka rakastankaan tätä rauhaa, mikä huokuu keskellä ei mitään sijaitsevassa määränpäässämme, rakastan kuinka tähdet näyttäytyvät ilman ylimääräistä valosaastetta kuulaina ja taivaan täydeltä, hohtaen kylmää hehkuaan. Sitä tosin en rakasta, että täällä ollaan pakkasen puolella, enkä sitä, että määränpäässä joutuu melkein hengailemaan syystakki yllä sisätiloissa. Onneksi olen ymmärtänyt, että ilman villasukkia tai niiden välittömiä korvikkeita ei kannata lähteä kotia kauemmas. Eikä isoa, rentoa neuletta. Lohtua tuovat myös maailman ihanin syystakki, joka eristää muusta maailmasta pelkällä hupun päähän asettelemisella sekä pitkävartiset moposaappaat, joiden sisään mahtuu villasukka tai villasukan välitön korvike ja jotka sopivat kaiken sen kanssa yksiin, mitä mukaan pakkasin!