Luku 14.

Olen oppinut pakkaamaan reissuihin niukasti. Vähällä selviää, mikäli ei onnistu reissussa rypeämään, ainakaan kovin pahasti. Ja ainahan sitä voi tarpeen vaatiessa pestä vaatteita tai hätätilanteessa hankkia totaalisesti tuhoutuneiden tilalle uusia! Mutta se vaatii ehdottoman hätätilanteen, joita onnekseni on kohdalleni osunut vain muutama, ja tällöinkin on oikeastaan vaan tarvinnut täydentää asustevalikoimaa. Sillä hanskojen ja kaulaliinan unohtaminen ei ole kivaa, varsinkin jos määränpäässä on odotettua viileämpää.

Jälleen tälläkin kertaa pakkasin mukaan kaapumekkoni. Se sai edustaa lauantaina, innostuin jopa vuosikausiin sujauttamaan kaulaani korun! Tuo nimenomainen koru lukeutuu niihin harvoihin, joita kykenen edes kuvittelemaan käyttäväni, kiitos korun simppelin, mutta graafisen 60-lukulaisen ilmeen. Koska lauantaina oli eräänlaiset juhlat intouduin pakkaamaan mukaan myös korkokengät. Hyvin niilläkin tarkeni sen ajan, mitä pitikin, vaikka maata peitti ohut lumikerros. Kengät ovat keinomateriaalia, olen ymmärtänyt että on hyvä omistaa edes yhdet hälläväliä kengät, joiden mahdollista rapautumista ei tarvitse pelätä. Tosin jalkaan päätyivät heti juhlista lähdettyä pitkävartiset moposaapakset, sen verran hienohelmaton tapaus nykyisellään olen, että koen oloni epämukavaksi kovin väärällä tavalla naisellisissa ja fiineissä korkokengissä. Ainakin tällä hetkellä.

Tänään onkin ollut tiedossa todellista rentopertsailua ja puin ylleni todelliset rentopertsailuvaatteet, farkkushortsit sekä rennon, yli-ison neuleen. Ei kiristämistä eikä puristamista, sitä vaaditaan vaatteilta, joissa täytyy istua autossa neljännes päivästä. Ei siis tullut mieleenikään pakata mukaan piukeita farkkuja, niissä istuessa olisin halvaannuttanut lonkkaluuni ikiajoiksi!