Luku 34.

Minä olen ollut niin tuhmana, etten ansaitsisi yhden yhtäkään joululahjaa. Tein elämäni ensimmäisen syrjähypyn. Petetty osapuoli tosin oli tietoinen tapahtuneesta jo etukäteen, ja vaikutti kyllä harmistuneelta. Mutta minkäs teet, kun vakikampaaja on niin suosittu, etten saanut tuskallisen pituiseksi venähtäneelle kuontalolleni edes leikkuuaikaa!

Niin, mistään sen vakavammasta syrjähypystä ei siis ole kyse, kuin että jouduin käymään toisella kampaajalla. Toki muuten olisin odottanut kiltisti vapaata aikaa vakikampaajalleni hamaan tulevaisuuteen, mutta tiedossa olevien velvollisuuksien vuoksi halusin käydä siistimässä kuontaloni. Ei auttanut muu, kuin etsiä kampaamo, missä olisi vielä vapaita aikoja. Ensi kerralla täytyykin muistaa olla ajoissa liikenteessä aikaa varatessa, tosin koska olen aika huoleton luonnonlapsi, en ikinä muista varailla aikoja erinäisiin instituutteihin ajoissa, joten luultavasti olen seuraavallakin kerralla tasan samassa tilanteessa. Miksei kampaajallekin voisi tulla kutsu, niin kuin hammaslääkäriin?

Oli kyllä jännittävä tunne istuutua vieraaseen tuoliin, tutussa tuolissa kun ei tarvitse enää jännittää. Olen siinä mielessä kyllä onnen tyttö, että löysin aikoinaan kerrasta hyvän, suorastaan nerolla tavalla taitavan kampaajan! Onneksi entuudestaan tuntematon kampaaja oli mukava ja osasi loihtia epämääräisen ohjeeni mukaan kuontaloon aivan uuden, mutta silti tutun ja turvallisen ilmeen!

Väripurkeista halusin pysyä tällä kertaa kaukana, sillä olen puolivakavissani miettinyt paluuta omaan väriin. Tosin, se ei ole kovin mieluisa ajatus, mieluiten pysyisin tässä nykyisessä suorastaan hohtavan vaaleassa värissä! Hiuspohjani tosin lienee eri mieltä, en ole aivan varma kuinka järkevää on n.8 viikon välein myrkyttää päänahka tujuilla vaalennusväreillä. Addiktio hohtavan vaaleaan kutristoon olisi hyvä selättää ennen kuin altistumisesta johtuva allerginen reaktio pamahtaa joku kaunis päivä päälle, ne nimittäin eivät ole kovin kaunista katseltavaa.