In this Light

Kauneusblogi

Luku 54.

b98

b99


Sain kuulla näyttäväni teiniltä kun ylläni on pipo, nahkatakki, maiharit sekä huppari. Muutaman päivän päästä ikäni arvioitiin kymmenen (!!) vuotta alakanttiin. Mutta mikäpäs tässä, teiniltä näyttäen kun vihdoin ja viimein ulkona tarkenee ilman talvitakkia, ainakin tällaisina aurinkoisina päivinä!

Huppari, joka pilkottaa rotsin alta on oikeastaan malliltaan mekko. Tai sanotaan, huppari on niin pitkä, että se käy minulle mekosta. Olin jo pidemmän tovin kehitellyt päässäni ideaa pitkästä hupparista ja sellainen sattuikin osumaan kohdalleni käydessäni CTRL:n sample salessa jokunen tovi sitten. Ostin sen pois kuleksimasta, mielessäni korvaaja eräälle American Apparelin perusmekolle, joka on viimeisen puolen vuoden sisällä ilman lupaa tauhkaantunut nukkavieruksi.

Minusta pitkä huppari on nerokas vaate, ja minulla onkin monena päivänä ollut fiilis pukeutua nimenomaan pitkään huppariin. Se on mukava päällä, mutta näyttää kuitenkin napakalta, kiitos ihanan puuvillafroteen! Harmi vaan onnistuin tänään tuhoamaan tätä lempivaatettani, pääntie päästi inhan räsähdysäänen riisuutuessani terveydenhoitajan vastaanotolla. En ole siis vielä sisäistänyt sitä, miten vaatteet puetaan ja riisutaan silloin, kun kasvoilla on silmälasit. Tai, tämän päivän jälkeen olen sitä tietoa viisaampi, en kuitenkaan halua rikkoa enää yhtään enempää vaatetta omaa typeryyttäni!

5 Kommentit

  1. Oi, lasit sopii sulle tosi hyvin! Ihan kuin olisi aina ollut.

    Arvaa olinko minä tohkeissani kun tammikuisella Tukholman reissulla metrolippua ostaessani minulta kysyttiin "kokonainen vai puolikas?" Jeeeeeee!!!! Reissun paras hetki! :)

    VastaaPoista
  2. Parempi rikkinäinen paita kun rikkinäiset lasit. Nimimerkillä kokemusta on!

    VastaaPoista
  3. Pitkä huppari kuulostaa loistavalta. Ja Näyttää!!

    Kymmenen vuotta nuorempi onkin jo saavutus, onnittelen ;) piristävää!

    VastaaPoista
  4. Mikähän tää hupparijuttu oikein on, ku mäkin toissapäivänä semmosta (joskin tavallisen pituista mallia) kaupassa innolla hypistelin, kääk! (Ai niin ja hups, tätä kommenttiakin kirjotan alkutalvesta kirpparilta ostamaani huppariin sonnustautuneena ja olo niin maan himputin mukava!).

    Ja hei, mehän OLLAAN 18-v, aina ja ikuisesti! ;)

    VastaaPoista
  5. NinaV, hih, kiitos :) Ja voi että, tuo on varmasti kyllä nostanut hymyn huulille kun ollaan lastenlippua myymässä :D

    Prefecta, auts, en muuten edes tullut ajatelleeksi, että niinkin voisi käydä :O

    Norppis, pitkä hupparini on kyllä ihana, vielä kun saisin aikaiseksi korjata sen ratkeaman! Ja kyllä se vaan piristi, että luultiin ihan teiniksi, hihii :D

    Bemary, mä itse innostuin huppareista tuossa parisen vuotta sitten oikein kunnolla, niillä kun saa yliampuvista vaatteista hillitympiä :D

    Ja totta, 18-wee forever!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow