Pages



17.6.2011

Luku 101.

Monet minut tuntevat ihmiset tietävät, että nauran ja hymyilen paljon. Mutta hymyn takana on kuitenkin pohjimmiltaan surullinen tyttö. Tyttö, joka ammentaa elämänilonsa melankoliasta, tyttö jolle surumielisyys on kaikista kauneinta maailmassa, happea mitä hän ympäröivästä universiumista hengittää. Melankolia ei ole ahdistavaa, eikä ikävää vaan hyvin voimauttavaa ja jos en vielä maininnut-kaikkein kauneinta.

Tämän 15. kohdan musiikkihaasteessa siis kuullaan kappale, joka kuvaa minua. Olkaaten hyvä, The National ja Sorrow!



4 kommenttia :

  1. Tuo mitä kirjoitit voisi niin hyvin kuvata myös mua! En tiedä onko se pelottavaa vai ei :)

    VastaaPoista
  2. Tulin sanomaan ihan samaa, siis että kuulostaa ihan multa (myös)!! Vaikka ihmiset tuntuukin monesti mieltävän mut jotenkin reippaaksi ja pirteäksi, mutta en kyllä oo sitä kuin murto-osan olemassaolostani. Just niinkun sulla :)

    VastaaPoista
  3. Kivaa kuulla, etten ole ainoa melankoliaan taipuva :D Se on jotain niin kaunista, etten oikein edes osaa sitä sanoiksi pukea! Mutta ei se mun mielestä oo pelottavaa, jotenkin uumoilen, että meidänlaisia tyttöjä on enemmänkin-poika varmaan vähemään :D Mutta ainakin itselläni vaikuttaa kovasti tähän se, että rakastan ylipäänsä melankolisia juttuja-musiikki, tv-sarjat, se yleinen melankolisen haikea fiilis!

    VastaaPoista
  4. Niin no toistan samaa mitä aiemmat. Ja "Sorrow" on The Nationalin paras. Rakastuin siihen täysin ensikuulemalta ja itkin.

    VastaaPoista