Musiikkihaasteen seuraavissa kolmessa kohdassa kuullaan kappaleet, jotka soivat silloin kun olen vihainen, iloinen tai surullinen.
Rage Against The Machinen Snakecharmer on kappale, jota voisin kuvitella kuuntelevani vihaisena. Kuvitella siksi, että olen vihainen äärimmäisen harvoin, sen tunteen sijaan närkästyn ja tuohdun uutisista tai ilmiöistä päivittäin. Mutta vihaksi en sitä nyt kuitenkaan nimittäisi, jos esimerkiksi päivän politiikka saa verenpaineen kiehumaan pääkopassa tai jos kuulen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Jos siis olisin enemmän vihainen, kuin tuohtunut nuori nainen, luukuttaisin RATM:ia enemmänkin, mutta yhtä hyvin kuuntelen yhtyettä ilman henkilökohtaisia vihatunnelatauksiakin!
Iloisuus onkin sen sijaan tutumpi tunne, oikeastaan iloisena kuuntelen ihan mitä musiikkia vaan, melankolinen indiesoundi menee siinä missä kepeät mutta kolisevat surfkitarat. Päädyin lopulta Best Coast:in Happy-kappaleeseen, sillä se saa minut jotenkin käsittämättömän kepeän iloiseksi! Ja pogoamaan ja tanssimaan ja riehumaan sydämen kyllyydestä, tuntemaan kutkuttavaa levottomuutta ja rauhattomutta sielussa, jolloin tekisi mieli pakata laukku, napata elämänkumppania kädestä ja karata Etelä-Amerikkaan.
Suiciden Surrender on sen sijaan kappale, joka on täydellinen surusilmähetkiin. Olen jo aiemmin kirjoittanut melankoliasta, tunteesta joka on minulle se rakkain tunne. Olen siis kauniilla tavalla surullinen koko ajan, ja tämän tyyliset kappaleet saavat minut rakastamaan melankoliaa entistä enemmän. Ah, täydellistä!
0 Kommentit
Lähetä kommentti