Jos otsikoisoin toisenlaisella tavalla, tämän luvun nimeksi tulisi todennäköisesti päiväni puputyttönä. Tai vaihtoehtoisesti päiväni joulukuusena. Tai varo, näin yliasustat itsesi sukujuhliin!
Eräänä kauniina heinäkuisena viikonloppuna juhlittiin mummuni 90-vuotissynttäreitä lapsuudenkodissani. Juhlia varten ompelin kauniista libertykuosisesta puuvillakankaasta mekon, voi kuinka rakastankaan mekon kuosia! Se on täynnä pieniä sieviä kukkia, jotka vievät ajatukset 40-luvulle-juuri siitä syystä hyväksyin kukkakankaan omakseni. Vaikka se on sievä, ei se ole sitä liian makealla tavalla, vaan tavallaan surullisesti-mieleen kun tulee sota-aika. Tällaiseen mekkoon* itse päivänsankari olisi saattanut pukeutua lähtiessään tansseihin päästyään rintamalta kotilomalle.
Juhlia varten ompelin myös Minni Korvat, ajattelin niiden sopivan mekon kanssa sekä juhlan luonteeseen juuri passelisti. Äitini ja tätini ihastuivat korviin ja nyökyttelivät kanssani, eivät ne ole liian överit. Niinpä juhla-aamuna puin mekon ylleni, kiskoin korvat paikoilleen, sujautin ranteeseen rannekorun, pakkasin oleelliset asiat pieneen laukkuun ja hyppäsin puukenkiini.
Mutta näin jälkikäteen, kuvia katsoessani minulla on asusta vähän ristiriitainen olo. Siinä on, noh, jotain liikaa. Rannekoru, kenties? Mutta toisaalta, rannekoru sopii kenkiin, ovatko muut asusteet sitten liian tummia?
Toisaalta, tällaisen asian jälkikäteen miettiminen on aikalailla turhaa. Mitä siitä, jos joskus asuvalinnat eivät mene omasta mielestä nappiin, pääasia että itse päivän aikana viihdyin kuteissani! Ja ehkä ensi kerralla muistan, että asustekammoisen on parempi pysyä lestissään-silloin ei ainakaan omasta mielestään voi mennä pieleen.
*Tiedän, ettei mekko malliltaan ole 40-lukua jo helman pituutensa puolesta, mutta jotain sen ajan henkeä siinä on kuitenkin piirun verran.
0 Kommentit
Lähetä kommentti