Luku 132.

Pitkästä aikaa jotain itse ommeltua, musta mekko maailman ihanimman tuntuisesta kankaasta. Myönnetään, mekko on törkeä kopio Whyredin Marblié mekosta, mutta mitäs menivät myymään mekon loppuun! Tosin, mekko taisi olla myytynä loppuun haluamassani värissä jo silloin, kun siihen ensimmäisen kerran silmäni iskin. Ei siis auttanut muu, kuin nöyrtyä, etsiä sopiva kangas, ommella proto ja saada etukäteen tuskan hiki otsalle, istutettua hihaa miettiessä.

Loppujen lopuksi kaikki sujui kuten ommellessa pitääkin, palaset loksahtivat paikoilleen lähes itsestään! Eniten, niiden istutettujen hihojen lisäksi itseäni mietitytti kangas, mutta onneksi seitsemän vuoden ompelukokemus on auttanut ymmärtämään, mikä kangas toimii missäkin vaatteessa ja missä taas ei.

Lauantaina uskaltauduin liikenteeseen paljain säärin, tosin öisellä kotimatkalla kiskoin jalkojani lämmittämään ylipolvensukat. Mutta syksyllä aion naittaa mekon harmaiden villasukkahousujen ja pitkävartisten prätkäsaappaiden kanssa, kietoutuen upottavaan villatakkiin ja yli-isoon villahuiviin. Päähän tietysti myssy, lämpimimpinä syyspäivinä voisin uskaltautua korvaamaan sukkahousut harmailla, villaisilla ylipolvensukilla-lieneekö siis aika rohkaistua ja kaivella kudinpuikot esiin luottaen siihen, että kyllä se kantapää löytyy selkärangasta ja palmikkoneule per..on helppo oppia?