Luku 140.

Minä en oikeasti tarvitsisi enää yhtäkään vaatekappaletta. Olen kuitenkin siitä huolimatta tehnyt syksyä ajatellen ostoslistan, listalta löytyi uusi villapipo, harmaat villasukkahousut mutta ei vakosamettisia, korkeavyötäröisiä shortseja. Syytän jälkimmäisten ostamisesta äitiäni, joka ei siis toiminut sponsorina vaan yllyttäjänä, "voi kuinka kivalta noi näyttääkään sun yllä!". Ja niin lähinnä vitsinä sovitelluista shortseista muodostui lempishortsit, rakastan sitä tiettyä saksalaista alppihenkisyyttä, mitä shortsit suorastaan tihkuvat! Ja voi pojat, näitä onkin jo käytetty ja paljon, nämä yllä on mm. käyty puolukkametsällä.

Turmiolliselta, äidin kanssa vietetyltä ostosreissulta löytyi myös listalla ollut villapipokin, olin aluksi kovaa vauhtia neulomassa pipon itse katsottuani hintalappua, mutta päädyin loppujen lopuksi, omaa laiskuuttani satsaamaan valmiiseen pipoon. Blogia seuranneille ihmisille on varmaan tullut selväksi, että minähän en juuri kudo, puikot ja minä emme valitettavasti tule toimeen. Tai tulisimme, jos vain haluaisin.

Shortsit ovat Onlyn, niitä oli myös sinappiin taittavina ruskeina sekä harmaina, pipo taaseen löytyi Marimekosta. Päädyin turvalliseen mustaan, vaikka näitä olisi ollut raidallisina sekä värikkäämpinä. Vielä kun jaksan lähteä ostamaan ne harmaat villasukkahousut, olen valmis vastaanottamaan vaikka mitkä tuiskut ja tuiverrukset-tosin vain fyysisesti, en henkisesti.