In this Light

Kauneusblogi

Luku 157.

Minun ja Reginan suhde on ollut vaikea, olen leikkinyt vaikeasti saavutettavaa, antaen toisinaan mahdollisuuden ja ihastunut yksittäisiin biiseihin. En vain ole jaksanut tehdä töitä suhteen eteen, se olisi saattanutkin kantaa hedelmää. Mutta siihen se on jäänyt, platoniselle tasolle.

Mutta joskus sitkeys palkitaan, Regina on nimittäin uuden levyn myötä soittanut tiensä sydämeeni. Käännekohta oli viime kevät ja Jos et sä soita-kappale. Tätä nykyä polveni lyövät loukkua surisevan, utuisan ja kitaravetoisen soundin äärellä ja sydämeni jättää muutaman lyönnin välistä Iisan kuiskiessa hunajaisen makealla äänellään, haluan sinut.

Haluan sinut onkin eräs suosikeistani, on jotenkin voimauttavaa kuunnella kappale, joka saa kyyneleet kirpoamaan poskille. Se kun sattuu kertomaan* elämästäni ja elämäni rakkaudesta, jonka perään seitsemän ja puoli vuotta sitten haikailin huolimatta neljännen aiheuttamista traumoista ja jonka kanssa olen nyt jakanut elämäni kuuden vuoden, 11 kuukauden ja kolmen päivän ajan, ollen yhä edelleen rakastunut. "Pysähdyn, näen vain sut, haluan sinut, haluan sinut".


*Blogin pitäjän oma, kaunis ja siirappinen vapaamuotoinen tulkinta, jokainen tulkitkoon kappaleen omalla tavallaan.


3 Kommentit

  1. Regina on vähän sellainen! Ensimmäinen ja osaksi vielä toinenkin levy oli rasittavia. Kolmas levy jo mieletön ja tämä uusin upea <3

    VastaaPoista
  2. Ravenwaves, :D

    June, joo jotkut yhtyeet sytyttävät vasta jonkun n.:n albumin julkaistuaan, Regina on näemmä eräs niistä bändeistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow