Pages



27.11.2012

Luku 289.

271112

Pitkästä aikaa asukuvan tynkää vaan on se myönnettävä, kun veronpalautukset tilille napsastavat, taidan suunnata objektiiviostoksille, patja- ja penkkiostosten ohella. Mutta en kuitenkaan aio valittaa valonpuutteesta, sen sijaan ylistän ruskean ja harmaan liittoa! Ja villapohjallisia, joiden ansiosta tennareilla kelpaa tossutella vielä tovin. Neule on se H&M:n kashmirista tehty, se on ihanan lämmin mutta sangen nukkaantuva. Mielenkiintoista olisi tietää, mikä on niiden kashmirneuleiden nukkaantumisnopeus, joiden hintalapussa on kahden numeron sijaan kolme? Mokkahame on aikoinaan itse tehty, se istui vain muutaman vuoden ja päätyi tämän jälkeen vaatekaapin arkisto-osioon. Teoriassa hame on nyt ok, tykkään sen mallista ja pituudesta mutta ei se edelleenkään istu toivotulla tavalla ja vetoketjukin on mallia itsekseen aukeava, tälle täytyisi siis tehdä jotain, jotta sen saisi ihan oikeasti käyttöön ihmisten ilmoille-kotona kun ei ole niin väliksi, miten hame vyötäisillä pyörii!


23.11.2012

Luku 288.



Tunnustus, menin ja sorruin kiilakorkotennareihin. Poden tällä hetkellä talvikenkäketutusta, en omista yksiäkään fiksuja sellaisia. Kenkiä on eteinen täysi ja maiharit yhä edelleen suurta rakkautta, mutta valitettavasti Martensit ovat niin sukkamehulla marinoidut, etten tiedä pelastaako minkään sortin kenkädödökään niitä ( ja olen kyllä tunnollisesti niitä aina silloin tällöin raikastanut kenkädödöllä, mutta pahoin pelkään ettei sekään enää auta). Jatsarit ovat omiaan silloin, kun ei tarvitse näyttää niin edustavalta, edustavampina päivinä olenkin yleensä turvautunut martenseihin. Jotka ovat nyt siis osoittautumassa kelvottomiksi. Oma syy, maiharipäivinä olenkin yleensä koko päivän jumittanut maihareissa, seuraavien maihareiden kanssa en kyllä tee sitä erhettä ( ja sitten, kun jostain löytäisi fiksut työkengät, se onkin asia erikseen!).

Niin, kaikessa loogisuudessa olisin kiltisti hankkinut itselleni fiksut talvikengät, mutta ostinkin kiilakorkotennarit. Toisaalta, jos talvi on nyt mitä se tähän asti on ollut, tulevat nämä yksilöt olemaan ne fiksut talvikenkäni. Joka tapauksessa olen ihaillut kiilakorkotennareita jo kauan, rakastan niissä sitä kömpelöä möhkälemäistä ulkomuotoa, sporttisuutta ja tiettyä vanhusten tukikenkäfiilistä. Kiilakorkotennarit jalassa ei voi olla huono fiilis, päin vastoin voin kuvitella ne jalassa olevansa turvassa pahalta maailmalta. Niissä on jotain alkukantaista, turvallisuuden tunteeseen kietovaa hohtoa! Liekö sitten se, että ne myös muistuttavat lapsuuden tarralenkkareita ja sitä tunnetta, kun sai olla lapsi eikä murehtia aikuisten asioita?

Aluksi ajattelin, että tilaan kengät ebaysta halvalla mutta eräs päivä sovittaessani Spirit Storen halpoja kiilakorkotennareita tulin toisiin aatoksiin. Ne olivat niin kamalan tuntuiset jalkaan! Hyviä kenkiä ei saa halvalla, se jos mikä on päivänselvä asia. Koska kiilakorkotennarit loistavat Suomen kenkäkauppojen hyllyillä ei-oon kohdalla ( toisaalta, en kyllä ole ehtinyt tehdä tämän asian suhteen perusteellista tutkivaa journalismia ), päädyin tutkimaan nettikauppojen valikoimaa. Eniten omaa silmää ja kukkaroa miellyttävän vaihtoehdon löysin Zalandosta, vaikka mieli tekisikin boikotoida kyseistä kauppaa sen hirveän mainoksen takia. Nyt sitten odotellaan pakettia saapuvaksi, toivoen kenkien osoittautuvan koon ja kaiken muunkin suhteen nuhteettomiksi. Aion yhdistää kengät ihan kaiken kanssa, kiilakorkotennarit ja vintagemekot saavat kyllä sopia yhteen luvan kanssa! Farkkujen ja muiden housujen kanssa kengät ovat ihan ässäpari, se on totta puhuakseni realistisin yhdistelmä, missä minut tullaan näkemään ( toki myös laitan paidan kiltisti ylle, hehheh).

Mitäs muut ovat mieltä, kiilakorkotennarit, koliseeko vaiko olisiko tämäkin trendi saanut jäädä vain ajatuksen asteelle?

14.11.2012

Luku 287.

Nyt olen siinä tilanteessa, että joudun ottamaan sanojani takaisin. Kirjoitin pari kuukautta sitten Korresin pomegranate-rasvasta ja reilu kuukausi sitten naamakohtauksesta, jonka epäilin johtuvan liian heikosti puhdistavasta puhdistusaineesta. No, homma ei ehkä ihan mennyt niin. Syypää taisi olla puhdistusaineen sijaan suuresti fanittamani kasvorasva sekä meikkivoide.

Naama aluksi rauhottui puhdistusaineen vaihdon jälkeen, mutta aika pian tuli selväksi, että jossain tuotteessa on yhä koira haudattuna minun ihoni tarpeiden suhteen. Jätin haikeudella meikkivoiteen jäähylle, mutta siitä huolimatta iho punoitti ja oli näppyisä. Naamakohtaus oli siinä mielessä erikoinen, että näppyjä tuli sellaiselle alueelle, joka oli aiemmin ollut hyvin näpyistä vapaata aluetta ja näpyt saivat ihon punoittamaan siltä alueelta, minkä olivat ihosta vallanneet. Aloin jo miettiä, olisiko kyseessä suunympärysihottuma tai stressistä johtuva ruusufinni, mutta uskaltaisin veikata, että minun tapauksessani ei ollut loppujen lopuksi kysymys niistä ongelmista.

Seuraavaksi päätin kokeilla sarjan villi ruusu voidetta, olin vakuuttunut ihoni tarvitsevan enemmän kosteutta, kuin mitä pomegaranate rasvalla oli tarjota. Villi ruusu, villiinnytit naamani entisestään! Minun kamelinselkäni katkesi siinä vaiheessa reilun viikon jälkeen, kun vielä aamulla siistinä olleeseen kohtaan kohosi päivän aikana jättifinni eikä punoitus kadonnut mihinkään, silloin päätin sanoa luonnonmukaisille tuotteille, " kiitos ja hyvästit".

Nyt kirjoittaessani tätä on takana reilu puolitoista viikkoa naamanhoitoa toisilla tuotteilla ja uskaltaisin sanoa, että parempaan suuntaan ollaan menossa! Mitään isoja hehkutuksia ja hurraa huutoja en uskalla ilmoille päästää, vielä. Sen verran sanon, että nyt käytössä on suhteellisen hellävaraiset ja hajusteettomat tuotteet ja ihoni vaikuttaisi hyväksyvän ne. Suurin ero on siinä, että näppykohtien punoitus on kadonnut!

En sitten tiedä, onko ihoni niin teknoaikakauden ihmisen, että kaikki vähääkin luonnonmukainen ihonhoitotuotteissa saa sen sekaisin. Aluksi ajattelin ihoni puhdistuvan kaikesta paskasta, mutta onko normaalia, että puhdistuminen jatkuu kuukausia? Voi olla, että puolen vuoden kuluttua hipiäni olisi hehkunut kauniina luonnonmukaisten tuotteiden ansiosta, mutta se jää ikuiseksi mysteeriksi, jos ihoni voi paremmin muilla, kuin luonnonmukaisilla tuotteilla, hoidan hipiääni mielummin niillä. Voi myös olla, että finnien sijaan kyseessä oli jonkinsortin yliherkkyysreaktio, se ettei joku tuotteissa ollut ainesosa vaan sovi minulle. Näin jälkiviisaana huomaan, että esimerkiksi hajusteeton luomushampoo sai päänahkani kutiamaan ja saman merkin hajusteeton kosteusvoide vartalolle aiheutti myös joinain päivinä punoitusta ja kutinaa, joka kylläkin meni nopeasti ohi. Mielenkiintoista olisikin mennä kosmetiikka-allergiatesteihin, tosin ilmeisesti nekään eivät aina kerro koko totuutta. Toisaalta, nyt tiedän vältellä luonnonmukaisia tuotteita, niistä kun aiheutuu minulle ainoastaan harmia. Täytyy myös muistaa, että jollekin toiselle luonnonmukaiset tuotteet sopivat enemmän kuin hyvin, tarkoitukseni ei missään nimessä ole lytätä tätä suuntausta ihonhoidossa!


12.11.2012

Luku 286.

123.1112 IMG_8838

Paras resepti kaamosmasennukseen on itsensä ilahduttaminen. Vaikka pukeutumalla kesää huokuvaan keijukaistunikahuitulaan. Tämä keijukaistunikahuitula on alelöytö viime kesältä, siellä se nökötti lähi Vero Modan jämäkappalerekissä, likaantuneena. Otin riskin, mutta riski kannatti sillä sappisaippua vei töhryt mennessään.

Rakastuin vaatteen väriin ja nerokkaaseen leikkaukseen, tätä voi käyttää myös kietaisupaitana tai enemmän jakkutyyliin, sitomatta nyörejä. Menee kauniisti farkkujen kanssa mutta myös mustat trikoomekkoni rakastavat tätä huitulaa. Hihat ovat aavistuksen epäkäytännölliset mutta tarvitseeko sitä nyt ihan joka päivä niin käytännöllinen ollakaan, kysynpä vain!

10.11.2012

Luku 285.

mu4copy mu10copy mu9copy

Ampiaispesäkampaus on kampaus tämän tytön mieleen. En edes muista, kuinka vanha olen ollut tajutessani sen upeuden, veikkaisin olleeni hyvin, hyvin nuori. Lapsena piirsin tyttöjä, joiden hiukset olivat kammattu pesän muotoon. Piirsin tyttöjä myös läpi kouluaikojen, suurimmalla osalla taisi olla ampiaispesäkampaus. Sanomattakin on selvää, että hyvin usein, varsinkin juhlaviin tilaisuuksiin, väkertelin ampiaispesäkampausta-tosin ylioppilaaksi päästessäni kutrejani koristivat kiharat, jotka sopivat 70-luvun bohotyttötyyliin paremmin, kuin 60-lukua huokuva boheemi nuttura. Saadessani ammattitutkintotodistuksen, 70-luvun kiharoiden sijaan, yllätys yllätys, väkersin jonkinsorttisen ampiaispesäkampauksen hiuksiini.

Harmi kyllä, kampaus unohtui jossain vaiheessa. Värjäsin hiukset tummiksi, niitä oli luontevin pitää auki. Eikä ampiaispesäkampaus oikein toimi selkeän otsiksen kanssa, otsatukan kuului siihen aikaan kutittaa silmiä. Sitten tuli kampaaja, joka pätkäisi hiukset lyhyiksi. Jossain vaiheessa tajusin, että lyhyisiin hiuksiin saa myös taiteltua jotain ampiaispesäkampausta muistuttavaa sörttöä, kunnes taas tuli kampaaja, joka pätkäisi hiukseni niin lyhyiksi, ettei niiden voinut antaa kuin vaan olla.

Olen nyt kesästä asti kasvattanut hiuksiani, tavoite olisi olkapäitä hipovat kutrit. Ja voi kuulkaa, hiusten kasvattaminen on kyllä suoraan sanottuna perseestä! Olisin ottanut kovat keinot käyttöön eli pään pipon sisällä muhittamisen, ellen olisi Mintun blogia lukiessani melkein tippunut tuolilta, innostuksesta siis, hiusinspiraatiopostauksen kaksien ensimmäisten kuvien tyttöjen hiukset oli kammattu niin kuin olen aina haaveissani halunnut hiusteni kampautuvan. Itsekseen, mieluiten. Vaivaa näkemättä, ehdottomasti!

Päätin eräänä päivänä, jolloin minulla oli aikaa puunata naaman ohella myös hiukset, testata miten sellainen, boheemi ampiaispesää henkivä kampaus taipuisi hiuksiini, olisiko niissä jo tarpeeksi pituutta taipua moiseen muotoon.

Ja voi pojat, kuinka ilahduinkaan tupeerauskamman ja hiuslakan tehtyä tehtävänsä, vaikka lopputulos onkin realistisesti sanottuna kaukana ampiaispesästä ja varsinkin Mintun postaamista kuvista, niin olen silti onnellinen. Hiukset ovat kuitenkin selvästi erilaiset verrattuna siihen, miltä hiukseni yleensä arkisin näyttävät! Taidan ottaa tästä tavan, jos tupeerauskampaa hiuksille näyttämällä saa koko päiväksi muikean hymyn kasvoille, on se merkki siitä, että tupeerauskampaa täytyy näyttää useamminkin hiuksille.

8.11.2012

Luku 284.

81.1112copy 82.1112copy 83.1112copy

Päätin sitten minäkin huumaantua lahkolaismekoista, jotka ovat kuin suoraan amish-tytön vaatekaapista. Siveän mittainen villakreppimekko on itse ommeltu, kaavat otin valkoisesta lakanakangasmekostani, muokaten niitä vähän. Tästä tuli pidempi ja laskosten ansiosta leveämpi. Pohdin kuminauhavyötärön ja laskosten välillä, onneksi päätyen jälkimmäiseen.

Materiaalina villakreppi on ihanaa, se laskeutuu, on lämmin muttei liian lämmin ja ennen kaikkea-se ei rypisty. Kangas on laiskan ompelijan unelma, saumojen silityksen sai melkein unohtaa sillä yksinkertaisesti niitä ei voinut silittää auki, kiitos materiaalin "pulleuden". Itse kylläkin ompelin ranskalaiset saumat kaikkialle, mihin vain pystyin, olen todennut sen olevan siistein ja kestävin ratkaisu.

Mekon mallin ollessa konservatiivinen, revittelin yksityiskohdilla. Pääntielle en ommellut muotokaitaletta, ainoastaan mekkokankaasta vinoon leikattu ja pääntielle ommeltu suikale estää se, ettei mitään holtitonta purkautumista pääse tapahtumaan. Helmankin ainoastaan saumuroin, tosin siitä syystä, etten osannut päättää helman oikeaa mittaa. Taidan jättää sen noin, sitä paitsi monissa monen sadan euron mekoissakin on jätetty helma vallan huolittelematta!


1.11.2012

Luku 283.

villakangas1 villakangas2


Blogia pidemmään seuranneet tietävät blogin pitäjän heikkouden takkeihin. Mutta minä rakastan takkeja, on ihanaa kun laaja takkivalikoima mahdollistaa sen, ettei joka päivä näytä ulos lähtiessä aivan samalta. Tietysti jotkut takit nousevat lempitakeiksi ylitse muiden, mutta aika usein vaihtelu virkistää.

Tämän takin löysin viime talvena lähiömme kirppikseltä, se on Tiklaksen valmistama ja leikkauksesta päätellen ehtaa kasaria. Rakastuin väriin, leikkaukseen ja ennen kaikkea laatuun, takki näytti siltä, että sitä ei oltu paljoa käytetty vaikka veikkaan sen olleen edellisellä omistajallaan ahkerassa käytössä. Ronskit ja rosoiset maiharit ovat kuin luodut tälle herkälle ja pehmoiselle takille, ei sille vaan voi mitään, että vastakohdat toimivat yhdessä enemmän kuin hyvin.

Surullista vain, takin toinen nappi tipahti ja lähti seikkailemaan maailmalle, onneksi uuden ompeleminen ei ole mahdoton homma, kunhan vain ensiksi keksin, millaiset napit vaihdan tilalle. Mutta ihan hyvin se menee vain toisellakin napilla ja onhan minulla takkeja mistä valita, jos yksi joutuu jäähylle.