Niin mummomainen collegepusero ettei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Tästä kuosiosta tulee oikeasti mieleen leggingssit, jotka lämmittivät jalkojani ala-asteella. Tai, siihen aikaan puhuttiin pitkiksistä mutta niin se maailma vaan muuttuu!
Joka tapauksessa paidasta on muodostunut eräs suosikeistani, löysin sen huimaan kolmen euron hintaan Vero Modan alerekistä. Haluan collegeni raglanhihaisina, istutettu hiha useimmiten loihtii tavallista muhkeamman ( ja tönkömmän) hartialinjan, raglanhiha taaseen luo illuusion sirosta yläosasta. Ei sillä, että pukeutumiseni pohjautuisi siihen, että näyttäisin kokoa pienemmältä mutta kyllä se on myönnettävä, en mielelläni pue ylleni vaatteita, jotka näyttävät omasta mielestäni epäimartelevilta. Voisin sanoa, että oma tyyli lähtee siitä, että tuntee oman kehonsa. Sen jälkeen on helppo tehdä pieniä sieviä silmänkääntötemppuja, joilla saa huijattua jalkoihin lisää pituutta tai vyötärön kapeammaksi. Tai olla tekemättä.
Mutta eivät ne olleet pelkät raglanhihat, joihin ihastuin. Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että tietyt sävyt sopivat minulle todella hyvin ja tämän paidan suhteen se toteutuu. Paidan väri saa ihoni hehkumaan ja tällaisten hehkuttajien kauppaan hylkääminen olisi rikos omaa itseä vastaan! Ja viimeisenä ne kukat. Kyllä, niistä on tullut minun kuosi, johon hakeudun yhä uudestaan ja uudestaan. Saa nähdä, tuleeko jossain vaiheessa raja vastaan mutta ainakin vielä toistaiseksi vietämme kuherruskuukautta.
0 Kommentit
Lähetä kommentti