In this Light

Kauneusblogi

Luku 344.

ADD1

Olen niitä ihmisiä, joiden mieli on kuin tuuliviiri, tietämättä ollako lintu vai kala. Haluan saada kaiken, mutta en kuitenkaan. Ristiriitaisuus on siis enemmän kuin tuttu tunne. Kyllästyn helposti, varsinkin jos uusi hurahduksen kohteeni ei osoittaudukaan maata mullistavaksi keksinnöksi.

Onneksi tämä ei kuitenkaan koske ihmissuhteita. Eikä ruokavaliota. Eikä kodin sisustusta. Eikä nykyään vaatekaapin sisältöä. Vaan, tadaa, kosmetiikkaa!

Vielä talvella vannoin, etten koske pitkällä tikullakaan mihinkään kosmetiikkaan, joka on luonnonmukaista. Traumat iholle sopimattomista tuotteista olivat niin tuoreessa muistissa, vaan aika parantaa haavat. Ja aina kesää kohden mennessä, sisäinen hippityttöni ottaa yliotteen ja haluaa käyttää keholleen mahdollisimman luonnollista kosmetiikkaa. Itseasiassa käyttäisin luonnonkosmetiikkaa muuten täyspainoisesti, ellen olisi herkistynyt joillekin, kosmetiikassa käytettäville ainesosille. Itse epäilen syypäänä olevan lisättyjen hajusteiden, mutta missään allergiatesteissä en ole käynyt. Ja jos herkistyminen on lievää, näkyisikö se edes testeissä, lisäksi täytyy huomioida, että kosmetiikka on kemiaa ja jossain tuotteessa ainesosien sekoitus voi yhdessä olla ihoa ärsyttävä. Kosmetiikkaherkkien ei oikeastaan auta kuin selvittää kokeilemalla, miten iho reagoi, ellei sitten ole selvästi tiedossa allergiatestien kautta oireita aiheuttava aineosa.

Itselläni herkistyminen lähti liikkeelle Ecoverin pyykinpesuaineesta, sitä aiemmin olin käyttänyt hajustamatonta Erisania, koska elämänkumppanini on astmaattinen allergikko. Jossain vaiheessa ymmärsin, että kropan kutina ja kuivat läikät johtuivat pyykinpesuaineesta, vielä tästä myöhemmin hoksasin mikä siinä pyykkäysnesteessä mätti, eteeriset öljyt. Siitä hetkestä lähtien aloitin hajusteettomien vartalotuotteiden käytön ja ne viimeisetkin psoriasisläikät parantuivat suorastaan silmin nähden! Kasvotuotteiden suhteen välttelin alkuunsa tiettyjä hajusteita, kunnes lopulta uskoin, että ehkä kannattaisi suosiolla vältellä niitä 24 muutakin yleisimmin allergisoivaa hajustetta. Kasvojen näppyongelma hävisi sen jälkeen, kun siirryin niissäkin mahdollisimman neutraaleihin, synteettisiin tuotteisiin ( mutta palasi takaisin, kiitos luomumman naishormonielämän. Kenties iloitsisin niistä synteettisistä tuotteista par'aikaa, ellei sekaisin olevat hormonini keksisi puskea kaikkea paskaa hipiälle ).

Mutta kuten kerroin, kaipuu luonnollisempiin tuotteisiin on ilmeisesti minuun ohjelmoitu. Päätin aloittaa tutkimusretken varovaisesti, hankkimalla alkuunsa hajusteettoman kasvojen puhdistusveden. Jos se sopisi, voisin uskaltautua kokeilemaan muitakin, luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita. Vielä en paljasta, miten kävi, sillä muuten postaus olisi aivan liian pitkä mutta tämä toimikoon hyvänä alustuksena, että missä mennään ( Jouko ja Kosti   ^_ ^ ! )


4 Kommentit

  1. Kirppiksentäti tässä hei :)
    Blogisi oli uusi tuttavuus, kiitos vinkistä! Kirjoitat kivasti! Kerrohan sitten kokemuksesi savesta, jookos? Mukavaa viikonjatkoa toivottelee Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli kotimatkalla mieleen, että olet varmaan nähnyt minut Hupsistarallaa blogissa, Norsis on hyvä ystäväni ja olen aina välillä siellä vilahdellut kuvissa :) Harvoin ventovieraille avaudun blogiharrastuksestani, mutta vaikutit mukavalta ja rennolta tyypiltä ^_^! ( ja tietty siitä syystä, että minun "tuttuus" selittyy aivan varmasti blogin kautta, jossei oman niin aivan varmasti Norsiksen :) )Kaksi kertaa minut on tunnistettu blogin perusteella niin, että siitä on minulle tultu sanomaan, tai toisella kerralla istuin linja-autossa tytön viereen, joka paljastuikin blogini lukijaksi :D joskus välillä ovat nuoret tytöt saattaneet katsoa pitkään perään ja supatella, silloin on miettinyt että onko huulipunat pitkin poskia vai ovatko he mahdollisesti joskus törmänneet meikän blogiin..:D

      Poista
    2. Ja sen verran sanon, että sinne kirppikselle on aina niin mukava tulla! Tosin, vaikka asunkin samassa kaupunginosassa, olen vasta pari kertaa siellä käynyt. Nytkin ajattelin, että kiva on sinne mennä, kun siellä on mukava myyjä :) Jotkut kirppiksen pitäjät kun eivät vaan ole asiakaspalvelijoita, teillä on asian laita toisin :)

      Poista
  2. Salka, kiitos kauniista sanoistasi! :) Olipa kauniisti muotoiltu palaute <3 Voipi hyvin olla, että olen bongannut sut Hupsistarallaan puolelta mutta SILTI vielä jääräpäisesti intän, että _jossain_ olen sut muutenkin nähnyt. Olisin voinut vaikka vannoa, että burleskikurssilla mutta siellä sitten oli joku kaksoisolentosi :)
    Nähdään taas!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow