Pages



29.12.2013

Luku 372.



Pienet sievät kukkaset ovat salakavalasti hiipineet meikäflikan pukeutumiseen jäädäkseen. Löysin kukkavaatekokoelmaani täydentämään Bikbokista viehkon kukkatopin, jonka boheemi tyttömäisyys loisti kaikkien suoralinjaisten mustien vaatteiden keskellä kaivolta kirkolle. Topin materiaali on polyesteria, mutta rennon ja löysän mallinsa ansiosta se ei ole hiostava. Täydellinen matkavaate muuten, ei rypisty ja tarpeen vaatiessa kuivuu silmänräpäyksessä! Olen käyttänyt toppia eniten mustan, lyhyen kellohameen kanssa, mutta toimii se myös kapealinjaisten minihameiden kuin piukkojen housujen kanssa. Nykyään uutta vaatetta ostaessani mietinkin, kuinka yhdistäisin sen olemassa olevien vaatteideni kanssa. Se on aika hyvä periaate, sen ansiosta moni vaate onkin jäänyt kaupan hyllylle ( tai sitten omaan makuuni on liian vähän kukkakuosivaatteita liikkeellä! ).

19.12.2013

Luku 371.

Jestas, mitkä väskat, kenties kauneimmat mitä olen ikinä nähnyt, huokailin kun näin elämäni ensimmäisen Väska-laukun. Se sattui itseasiassa tänään, kun vahingossa eksyin merkin fb-sivuille. Voisin kuvitella ihan jokaisen kainaloisekseni, eritoten kuvissa ylin sekä alin laukkuyksilö suorastaan särkevät sydämeni. Oi mitkä ihanat minimalistiset mutta silti niin moniulotteiset muodot, jotka henkivät mennyttä aikaa, modernilla otteella! Laukut vaikuttavat monikäyttöisiltä, voisin kuvitella että kirjekuorilaukunkin nerokkaine sormikantokahvoineen saa tarvittaessa heitettyä olalle, kunhan ensiksi pujottaa olkahihnat paikoilleen.

Väska on suomalais-espanjalainen merkki, jonka laukut on tehty käsin, kasviparkitusta nahasta. Hinnat näyttäisivät pyörivän sadan ja vajaan kolmensadan euron välillä, itse ostan niin vähän laukkuja, että teoriassa voisinkin tällaisen summan sijoittaa, jos vaan raaskisin niin paljon laukkuun sijoittaa. Mutta todellakin sijoittaisin ehdottomasti mielummin Väskaan kuin esim. ranskalaisten muotitalojen it-laukkuihin. Sen tosin taisitte jo tietääkin.







kuvat lainattu Weecosin sivuilta

11.12.2013

Luku 370.

hius3 hius5 hius1

Hiukset. Ne kasvavat silloin, kun niiden ei haluaisi ja silloin taas eivät, kun haluaisi. Aloitin reilu vuosi sitten hiusten kasvatusurakan ja se tuntuu niin hitaalta ja epäkiitolliselta ettei mitään rajaa. Hiusten kasvunopeus on kuin hidastetusta elokuvasta ja oikeastaan se tavoitepituus, jonka hiukset välillä saavuttavat tuntuu tympäisevältä. "Ai tämänkö takia kasvatan hiuksia, että saan ruman tukan?" on ollut yleinen fiilis oikeastaan lähes jokaisena päivänä. Mietin vakavissani hiusten leikkauttamista entiseen lyhyeen malliin. Minä olen varmaan syntynyt lyhyttukkaiseksi naiseksi.

Mutta on pidemmissä kutreissa puolensakin. Ne saa laitettua kampauksille. Ja kun olen saavuttanut sen virallisen tavoitepituuden, joka hipoo olkia, uskoisin tykkääväni hiuksistani. Tai sitten pätkäisen  ne lyhyiksi. Ja aloitan projektin uudestaan ( tästä syystä en ole vielä päättänyt palata lyhyeen malliin, koska jotenkin se vaatisi puhkiblondatun hiusvärin, jota päänahkani ei vaan enää kestä, omalla hiusvärillä lopputulos voi olla taas liian lattea ).

Hiusten kasvattaminen on muuten monelle ihmiselle hifistelyä, kaikenlaisin lisäravintein ja kosmetiikkaa hyödyntäen. Itsekin olen syönyt biotiinia ja MSM-jauhe on tuttu juttu, molemmat ovat tuntuneet kyllä toimivilta mutta syön niitä ainoastaan kuuriluontoisesti. MSM-jauheen sivuvaikutuksina kun on ihon lievä kukkiminen ja periaatteesta en halua syödä vitamiineja/lisäravinteita ihan koko aikaa ( d-vitamiini taitaakin olla ainoa purkkivitamiini, jota syön melkein joka päivä ).

Kuvissa hyvän hiuspäivän antia, rentojen laineiden pohjalla oli hiusgeeliä sekä suolasuihketta, meikkaamisen ajaksi kiepautin hiukset pinnien avulla sykeröiksi, jotka avattuani sain tervehtiä kihartuneita latvoja. Tosin tunnin päästä kuvien ottamisesta olin jo sutaissut hiukset sutturalle, kun hiukset tuntuivat lässähtäneen. Suolasuihke on joutunut viime aikoina säännöstelyn kohteeksi, täytyisi ostaa uusi pullo mutta kaavailemani yksilö oli päässyt loppumaan kaupan hyllyltä, kun tänään kävin siellä kurkkimassa.

6.12.2013

Luku 369.

minihame3 minihame2

Trikoinen minihame on monen mielestä epämääräistä pukeutumista mutta itse en lukeudu tähän koulukuntaan vaan kiitän hyvin monena aamuna sitä, kuka moisen muotikeksinnön on aikanaan luonut. Trikoominari, kaikkien meidän kiireisten, ei-pukukoodialistettujen, aamu-unisten uranaisten paras vaatekappale!

Mutta ihan mitä lötkötrikoota en minihameeni materiaaliksi kelpuuta. Trikoon täytyy olla napakkaa jerseytä. Harmi vaan moni kaupasta valmiina löytyvä hame on juuri sellaista ohutta neulosta, ei napakkaa. Jo pian puhkikulunut Monkin musta minihameeni on näppärästi toteutettu vuorittamalla, hameen vuori oli siis samaa materiaalia kuin itse hame. Tämä on muuten oiva vinkki myös kaikille, jotka itse tekevät trikoominareita, laittamalla kankaan kaksinkerroin saa paljon napakamman lopputuloksen!

Olin jo tovin ollut tilanteessa jossa uusi yksilö sen lähes puhkihiutuneen Monkin hameyksilön tilalle olisi kiva asia. No, uuden korvaajan löysin yllättäen Monkista ja se täytti kaikki kriteerini, on napakka, ei tursota kiloja, ei ole roiskeläppä ja on välillä jotain muuta kuin musta. Enkä joutunut konkurssiin, hame maksoi hurjan viisitoista euroa! Harmaa minari on oikeastaan todella kiva kaveri mustien sukkisten kanssa ja on kuin tehty nuden väristen yläosien kanssa ( ja vaaleansinisen farkkupaidan, mustan collegen ja öö, oikeastaan kaiken väristen yläosien kanssa ).

Jos hyvin käy, hame on seuraavat viisi (!) vuotta minun hätävara-pukeutumiskriisi-vaatekaapin kulmakivi hameeni ja voin vapauttaa aiemman yksilön nauttimaan ansaituista eläkepäivistään.


2.12.2013

Luku 368.

gore1 gore3

No niin, kolmekympin toisella puolella oleminen saa näemmä jänniä juttuja aikaan. Otin ensimmäisen askeleen kohti mummolooksia ja hankin Gore-tex pinnoitetut jalkineet. Mutta hah, jos mummolooksille flirttailu tuntuu tältä, mummoudun suosiolla! Jääkää hyvästi, jäätyneet varpaat, tasapohjaisista kengistä turvonneet polvet, näillä Pomarin Gore-tex nilkkureilla kelpaa kyllä talsia! Voin rehellisesti sanoa, ettei minulla ole koskaan ollut näin mukavia jalkineita, näillä on kuin kävelisi pumpulissa. Eräs epäsäännöllisen vakituinen, kolmen kilometrin taival maiharit jalassa saa jalat rakoille ja väsyneiksi, näillä kengillä olisin talsinut ilomielin toisen tai jopa kolmannenkin, saman matkan.

Mutta ihan true-mummoille en näitä suosittele, ainakaan ilman liukuesteitä. Eivät nimittäin ole jäisellä asfaltilla kovin pitävät. Hintakin oli aikamoinen vaan minulla kävi kerrankin niin uskomaton tuuri, löysin nimittäin nettihuutokaupasta käyttämättömät yksilöt pätevään hintaan.

Mutta eivät nämä oikeasti kyllä edes näytä kovin mummoilta. Tai siltä, mikä mielikuva itselläni on Pomarin kengistä. Ihanaa, että perinteisetkin merkit tuulettavat ilmettään sekä seuraavat trendejä, minusta oli nimittäin ihanaa ostaa kotimaisen merkin ( vaikkakin Virossa tehdyt ) talvikengät!