Pages



26.7.2014

Luku 402.

hellemeikki1 hellemeikki2 hellemeikki3 hellemeikki9 hellemeikki13

Huh, mikä ihana helle on kietonut meidät syleilyynsä! Ja minä en valita, vaan nautin täysin siemauksin. Nyt karattuamme maalle, en ole juuri liiemmin suonut ajatustakaan meikkaamiselle, mikä on ollut oikeastaan aika..ihanaa. Ulkona auringon paahteessa hengaaminen vaatii tottakai asiallisen auringolta suojautumisen ja tästä johtuen olenkin sutinut joka päivä kiltisti jonkin sorttisen aurinkosuojameikin, oli sitten kysymyksessä sävyttävä päivävoide, mineraalimeikki tai jokin muu invaasio. Helteellä kaikista toimivimpina meikkipohjina mielestäni toimii jauhemainen/puuterinen mineraalimeikki, koska moni nestemäinen tuote on hetken hikoilun jälkeen yhtä muussia vaan. Eräänä päivänä kokeilin tehdä pohjameikin Dermalogican Skinperfect primerilla ja Estee Lauderin cc-voiteella ja ilokseni huomasin näiden muodostavan melkoisen ässäparin!

Dermalogican primerin eli meikinpohjustusvoiteen erinomaisuus on fysikaalisessa aurinkosuojafiltterissä. Primer on myös erittäin hyvin kasvoilla pysyvä, itse totesin sen toimivan Thaimaan kuuman kosteassa ilmastossa vallan mallikkaasti aurinkosuojana ja kasvojen kaunistajana, joten hyvin se toimii myös täällä Suomen lämmössä. Ostin sen alunperin Thaimaan matkaamme varten aurinkosuojaksi, suojakerroinhan on primerissa 30. Primerilla on myös ihonhoidollisia funktioita, valmistaja lupaa sen kiinteyttävän ihoa ja suojaavan sitä vapailta radikaaleilta ja ikääntymiseltä peptidien ja age smart-tehoaineiden avulla. Primer tasoittaa ihoa kauniisti ja luo otollisen pohjan meikille, jättäen ihon aavistuksen nahkeaksi ja primerin päälle tehty meikki kestää-kuten kunnon meikinpohjustusaineelta onkin lupa odottaa. Thaimaassa käytin pelkkää primeria ja niin voisin tehdä täälläkin, niin hyvin se kuitenkin tasoittaa ihoa. Primeria käytettäessä kannattaa ehdottomasti muistaa huolellinen ihon puhdistus. Itse aprikoin, onko titanium dioxide potentiaalinen ihohuokosten tukkija meikän kasvoilla mutta seuraan tilannetta ja toivon ettei naama kokisi kamalaa räjähdystä.

Estee Lauderin cc-voiteen ostin itseasiassa jo keväällä mutta se jäi jossain vaiheessa meikkipussin pohjalle. Voide muuttui liian tummaksi ja taisin jossain vaiheessa kärsiä ihokohtauksesta, johon ei Lauderin voiteen peittovoima kyennyt vaan tilanne vaati peittävämpää tavaraa. Mielestäni Lauderin cc-voiteessa on aivan liian voimakas tuoksu, sellainen hyvin rouvamainen ja sekin taisi jossain vaiheessa olla inan liikaa. Lauderin cc-voide on sen kaupitelleen myyjän mukaan kosteuttavampi kuin saman firman bb ja näin se on minustakin käyttökokemuksien jälkeen. Cc-voide on alkuunsa harmahtavaa emulsiota, joka iholle hankauksen voimasta muuttuu kauniin persikkaiseksi. Voiteessa on sama tekniikka, kuin esim. Lorkun bb-voiteissa tai Estee Lauderin Daywear linjan sävyttävässä päivävoiteessa. Cc-voiteen suojakerroin on vain kymmenen ja muistaakseni se sisälsi kemiallisen aurinkosuojafiltterin. Cc-voiteessa on anti-aging ominaisuuksia ja se kuuluu Lauderin Revitalizing Supreme tuoteperheeseen. Itse tosin olen aavistuksen skeptinen anti-aging ominaisuuksien suhteen kosmetiikassa ylipäänsä ja vannon ennemminkin kunnon kosteutuksen nimiin.

Teoriassa voisin käyttää pelkkää Dermalogican primeria, mutta cc-voide luo iholle kauniin, persikkaisen sävyn ja kuulaan ilmeen, joten iloitsen tästä uudesta yhdistelmästä. Ihonväri tasoittuu ja kaunistuu, mutta mitään todella pahoja arpia tällä ei silti piiloon loihdita. Taisin alunperin päätyä laittamaan kasvoille primerin siksi, että saisin silloin isomman suojakertoimen, Lauderin cc-voide ei sellaisenaan tuntunut parhaimmalta mahdolliselta aurinkosuojalta. Yhdessä primer ja cc-voide ovat hyvin helteen kestävä pari, pelkkä cc-voide olisi varmaan sulanut iholta jossain vaiheessa. Riemuitsen myös siitä, että nyt minulla on loppukesäksi oikean sävyinen suojameikkiyhdistelmä ja teoriassa voin jättää meikkivoideostokset tekemättä tätä päivettyneempää kasvojen sävyä varten.

Ja ai niin. Zuiin poskipuna sävyssä mango on täydellinen kesäpuna! Vaikka rakastan kylmiä poskipunia, kesällä lämmin puna yksinkertaisesti sopii paremmin meikäflikalle, jos siis satun ylipäänsä päivettymään.

19.7.2014

Luku 401.

IMG_3384 70,s2 70,s1

Kaikista kauneimmat kenkäni ovat ehdottomasti nämä Tuula Pöyhösen Onni-merkin puukengät. Kiilakorko on mallina mukavan ronski, ei liian sievä. Ehkä siksi fanitan tuota korkomallia kaikista eniten.

Onnit eksyvät nykyään aivan liian harvoin jalkaan, koska minusta on yksinkertaisesti tullut mukavuudenhaluinen, kovat nahkanauhat hiertävät aina jonkin ajan kuluttua. Tennarit jalassa vaan pääsee nopeammin eteenpäin  ja jalat kiittävät päivän päätteeksi. Jostain syystä en kestä kenkiä, joissa ei voi harppoa eteenpäin. Ainakaan usein käytettynä.

Itseasiassa minun on pitänyt vaihtaa näiden suhteellisen kovien nahkanyörien tilalle pehmoiset, nudenväriset nyörit. Homma on vaiheessa, koska en ole vielä keksinyt oikeanväristä nyöriä ja sekin vielä, mistä materiaalista nyörien kannattaisi olla, toimisiko matonkude parhaiten?

Tästä asustani tulikin hyvin 70-lukulainen, laukku edustaakin ehtaa vuosikymmentä mutta mekko ja kengät ovat uutta tuotantoa. Ai että, rakastan tuota mekon kuosia ja leikkausta, kuosista tuleekin mieleen 70-luvun kreppimekot vaan onneksi tämän mekon materiaali on vilpoisaa viskoosia eikä hengittämätöntä polyesteria!

12.7.2014

Luku 400.

WP_20140524_039 WP_20140524_034 juhlat4

Täsä ne nyt ois, paremmat kuvat pari postausta sitten vilahtaneesta mekosta. Se on löytö isolla ällällä Henkka Maukalta, maksoi nimittäin vain viisitoista euroa eikä ole polyesteria, vaan vilpoisaa viskoosia. Ja tuo leikkaus, tykkään siitä paljon, se on vartalolleni imartelevin. Kuosista ei varmaan tarvitse edes mainita, mutta rakastan. Ai että, tällaiset grunge-henkiset, 40-luvulle flirttailevat mekot ovat vaan juttuni mun!

Ostin mekon silmällä pitäen kaiffarini synttäreitä, joilta kuvat on otettu. Pohdin pitkään, sujahtaako jalkaan musta-valko raidalliset puusandaalit vai nämä brunetet Vagabondit vuosien takaa. Päädyin jälkimmäisiin, vaikka teoriassa laukku ja kengät mätsäävät liian hyvin toisiinsa, mutta musta-valko raita oli mielestäni tämän mekon kuosin kaverina vähän orpo. Ja oijoi, täytyykin jostain katsella joku ihana, neon-värinen laukku näiden Vagabondien kaveriksi, sillä kengät ja laukku sävy sävyyn ei ole se juttuni mun.

Sen sijaan edelleenkin jaksan hämmästellä, kuinka ihanasti tuo Bobbi Brownin huulipuna vaan meikäläisen pärstään sopii. Ja kuinka hyvin se pysyy! Viimeinen kuva on otettu juhlien jälkeen majapaikkaamme saavuttua, muistaakseni korjailin huulimeikkiä ihan muutaman kerran vaan. Voisin väittää huulipunan korjailuinnon korreloituneen promillemäärän kanssa, yhdentoista jälkeen varmaan unohdin koko huulipunan olemassa olon ^_^ Ja ihmeen freesinä on meikkipohjakin pysynyt helteisestä päivästä huolimatta, pohjalla taisi olla Dermalogican Skinperfect Primer ja sen päällä sekoitus Estee Lauderin bb-voidetta ja Diorin Nude meikkivoidetta. Sekoitus siksi, koska Nude oli tuossa vaiheessa aivan liian vaaleaa meikälle ja sain taitettua sitä sopivamman sävyiseksi sillä hetkellä aivan liian tummalla bb-voiteella ( joka oli sopivan sävyinen minulle n. kolme viikkoa Thaimaan reissun jälkeen..). Meikkipohjien sekoittelu on muuten muodostunut, noh, vähän liiankin tutuksi jutuksi varsinkin viime aikoina, kun olen yllättäen saanutkin väriä kasvoillekin. Ihan hauskaa puuhaahan se on, varsinkin jos onnistuu loihtimaan juuri oikean sävyn!


9.7.2014

Luku 399.

flow3 flow1 flow2


Vinkki vitonen kaikille epäpuhtaan ihon kanssa taisteleville, detox-kuorinta! Homma menee siis niin, että ensiksi kasvot kuoritaan normaaliin tapaan ja sen jälkeen kasvoille levitetään savinaamio. Tällöin savi pääsee vaikuttamaan paremmin, kun kuollut ihosolukko on kuorittu pois.

Itse huomaan tämän käsittelyn jäljiltä ihon olevan yksinkertaisesti hehkeämpi. Saven kerrotaan vetävän epäpuhtauksia pintaan mutta itse suhtaudun tähän vähän, noh, skeptisesti. Mutta kuorinta-savinaamion jäljiltä ihohuokoset ovat ( toivon mukaan ) puhdistuneet ja ( todetusti ) supistuneet ( tosin, se ei välttämättä ole aina hyvä juttu, jos epäpuhtaudet jäävätkin kaikesta huolimatta jumittamaan sinne supisupussa olevan ihohuokosen taa.. ). Eli, vaikka olenkin tavallaan skeptinen, myönnän tämän jollain mystisellä tavalla vaan toimivan. Iho on käsittelyn jäljiltä freesi, mutta pehmeä. Voisi kuvitella, että savinaamio olisi paha kasvojen kuivattaja mutta itse en ole sitä efektiä huomannut. Kasvoille kuivuessaan se kyllä tuntuu inhalta ja kiristävältä mutta poispesun jälkeen kasvot eivät kuitenkaan ole kuivuttaan huutavat. Itsellä on vielä tapana savinaamion jälkeen laittaa kasvoille kosteuttava naamio, jonka jätän yön yli vaikuttamaan. Oikeastaan aina laitan kosteusnaamion päälle vielä kasvorasvankin, kun huokoset on puhdistettu, on kasvoille hyvä lotrata kosteutta!

Oma kuorinta-ainesuosikkini on nykyään Renin jojoba-kuorinta. Renin tuotteet kokivat taannoin pakkausuudistuksen, jonka myötä tämäkin tuote uudistui myös sisällöltään. Täytyy toivoa, että uusi tuote olisi yhtä hyvä kuin tämä vanha! Tämä kuorinta on perinteinen raekuorinta, kuorintarakeet ovat jojobavahaa ( eivät siis muovia, mikä on hyvä juttu! ) jotka tuntuvat iholla sopivan jämäköiltä, mutta kuitenkin hellävaraisilta. Kuorinta-aine sisältää piparminttuöljyä ja vienon piparmintun tuoksun siitä tunnistaakin. Myös Keyword Love-blogin Jonna on tykästynyt tähän kuorintaan. Ren on myös siitä mukava merkki, että vaikka virallista luonnonkosmetiikkaa se ei olekaan, ovat he näppärien pakkausformaattiensa ansiosta saaneet säilöntäaineet karsittua minimiin. Tässäkin kuorinnassa on itse purkin sisällä vielä pussi, johon tuote on pakattu ja tuo pussi rutistuu sitä mukaa kasaan, mitä tuotetta käyttää.

Parhaimmaksi savinaamioformaatiksi omalla kohdallani olen kokenut Flow kosmetiikan savinaamion. Tai, savijauheen. Tuotehan on yksinkertaisesti pöllyävää savijauhetta, joka nesteeseen sekoitettua muuttuu naamioksi. Simsalabim! Aluksi muuten sekoitin saven ihan pelkkään veteen, mutta huomattavasti parempi vaihtoehto on sekoittaa se esim. kosteusvoiteeseen, kavoveteen, öljyyn, jogurttiin..vaihtoehdot ovat rajattomat ja siksi tämä onkin suosikkini! Saa itse leikkiä kosmetiikkatuotekehittelijää, voisiko kivempaa ollakaan? Itse myös tykkään siitä, että pelkässä savijauheessa on pienempi allergiariski, kuin valmiiksi tuubissa olevissa savinaamioissa. Tuote säilyy lisäksi useita vuosia koostumuksensa takia, varsin näppärää!

Itse teen tämän detox-käsittelyn maksimissaan kerran viikossa. Flow:lla on muuten vihreän saven lisäksi vaaleanpunainen savi ( kuivalle, herkälle,normaalille, couperoottiselle iholle ) ja valkoinen savi ( miedoin savi, kuivalle, herkälle iholle, sopii myös talkiksi! ). Vihreä savihan on omiaan epäpuhtaalle ja rasvaiselle iholle. Savella voi myös pestä hiukset, itse olen testannut sitäkin! Se oli toki aika aikaa vievää ja sotkuista puuhaa, mutta kyllä sillä hiukset puhtaiksi sai ( ja huom., vaaleat hiukset saattavat värjääntyä savipesussa! ).

Suosiiko kukaan muu detox-kuorintaa?

5.7.2014

Luku 398.

5.722-3 5.7-3 IMG_2804

Se olis niinkuin kesäloma nytten! Ja kelit, joiden ansiosta uskaltaa kulkea sääret paljaina, illalla tosin täytyi pukea pitkähihainen mekon päälle. Pikkukuosillinen mekko on löytö jo keväältä ja siitä on lyhyessä ajassa muodostunut eräs nykyisen vaatekaappini kulmakivistä. Tykkään pukea sen löysän, pidemmän ja ohuen villakangasjakun kanssa mutta menee se myös näin valehameena, collarin parina. Mekossa on kuosinsa puolesta sitä grungefiilistä, joka puhuttelee minua vuodesta toiseen. Iso harmitus ja ketutus muuten koskee tällä hetkellä kenkiäni, joihin on parin kuukauden käytön jälkeen tullut reikä! Mystistä on myös se, että olen toisiin, myöskin suhteellisen uusiin, tai no, minulle uusiin mutta vanhoihin ja käyttämättömiin vintage-mummoterveyssandaaleihin onnistunut saamaan halkeaman aivan samaan kohtaan. Lienekö potkinut kenkiä ympäristöni salaterään vai onko juoksuharrastuksen jäljiltä jaloissani niin jerkkua, että kengätkin repeää?

Viimeisessä kuvassa muuten ikuistettuna lähiympäristöni tilataidetta, rakastan tekstien eri tasoja, niin rosoisen kaunista! Huomattavasti parempi tämä kuin se aiempi, natseihin viitannut töhry. Ja kyllä, nyt lomalla on aikaa blogata ja etsiä lähiympäristön salaisia helmiä, joten saattaa olla, että täällä blogin puolella on normaalia vilkkaampaa.