In this Light

Kauneusblogi

Luku 444.

naturalcode1
naturalcode6
naturalcode9
naturalcode12
naturalcode10 (2)



Vihdoinkin takaisin, kurjaakin kurjempi kevätflunssa näyttäisi onneksi nujertuneen, viikoksi se bloggaajan kotiin eristi! Mutta silloin, kun on oikein kurja olo ja kalenteri velvollisuuksia täynnä, ainakin itseäni kaikista eniten piristää kunnon asennekauneusmeikki. Orastava flunssa ja pitkä työpäivä on yhdistelmä, johon tarvitsee tsemppiä ( kuvat on siis otettu päivänä, jolloin kuvittelin vielä olevani suhteellisen flunssaton ja työkuntoinen ). Itse hain tsemppini kunnolla punatuista huulista! Sekä toki heleästä meikkipohjasta ja kerrankin onnistuneesta sivuheittokampauksesta. Meikkipohjanani on nyt viime viikot toiminut pelkästään Lumenen uusi Nude Perfection kevytmeikkivoide, jonka jouduin itselleni lopulta ostamaan. Sävy 2 hunajapilvi on kuin kasvoilleni tehty!

Lumenesta orastavasti innostuneena kaivoinkin kätköistä merkin pikkusiskon, Natural Coden Smile Booster-huulipunan sävyssä Vintage Red ja oijoi, mitkä ihanat vadelmahuulet sillä saakaan aikaan! Punan laatu on suhteellisen matta, mutta ei millään kuivattavimmalla tavalla. Sävy on kylmä vadelmaan taittava viininpunainen, olenkin fiksautunut kylmään taittaviin huulituotesävyihin ^_^  Mattaisuudesta johtuen puna säilyy huulilla yllättävän hyvin, mainio kaveri pitkiin työpäiviin henkilölle, joka yleensä unohtaa tauoilla huulimeikin korjailun-tosin syömisen jälkeen tämäkin puna vaatii korjaustoimenpiteitä.

En tiedä kehtaanko tunnustaa, koska olen punan ostanut, mutta siitä on, köh, useampi vuosi, muistan itseasiassa ostohetken vielä kuin eilisen päivän! Olin silloin viikonloppukylässä vanhemmillani, kun piipahdimme mummolakyläilyn päätteeksi eräässä halpatavarakaupassa. Kaipasin silloin kunnon punaista huulipunaa ja kaupan valikoimasta minua eniten miellytti tämä Natural Coden yksilö.Tätä sävyä ei muuten enää taida mistään saada, Natural Coden punat ovat käyneet läpi pakkausuudistuksen. Oma punani vaikutti aistinvaraisesti vielä ihan kelpo tapaukselta, joten tuskinpa vielä ihan heti olen tätä roskiinkaan heivaamassa. Ja ehkä voisin kyllä harkita muutaman tuotteen yliviivaamista kosmetiikkaostoslistaltani sekä ottaa tällaiset arkistotuotteet tehokäyttöön-enpä muuten ole yhtään huulipunaa käyttänyt elämäni aikana loppuun! Tämäkin kohtaloksi aluksi kuvittelin sen hukkapiilon, mihin katoaa mm. hiuspinnit ajan saatossa mutta ihme ja kumma, tämä löytyi vieläpä sieltä, missä huulipuniani ihan vakiona säilytänkin!

12 Kommentit

  1. Heh unohdin muuten tänään kuvata pari juuri tuollaista mustaa Natural Code huulipunaa, pidän niistä kovasti. Ihania kuvia ja tunnelmaa, johon sopii täydellisesti punatut huulet .

    Hieno juttu että olet parantunut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Näissä punissa on kyllä hyvä laatu! Täytyykin käydä tutkimassa, miltä ne uudistetut vaikuttavat :)

      Ja on ihanaa olla tervehtynyt, ihanaa aloittaa se normaali arki ^_^ Aurinkoista alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Tuo vadelmainen huulipuna on NIIN ihana ja sopii paitsi huulillesi myös tuon meikkivoiteen kirkkaaseen sävyyn. Toistan itseäni mutta jos olisin sinä, en muuta käyttäisikään kuin kirkkaita huulipunia, silloin kun en käyttäisi tummanpunaisia. Järkyttävän kauniit huulet, ei mulla muuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ^_^ Tässä kohta jo ihan punastuu..:D Mutta joo, huulipunat ovat kyllä enemmän mieleeni kuin esim. luomivärit, joiden kanssa en vaan osaa toimia. Ja hei, se primeri vaikuttaisi muuten pätevältä mun käyttötarkoituksiin :) Että kiitosta vaan ^_^

      Poista
    2. Hah, arvaa mitä: mä en usko että se toimii, sä vain sanot mun mieliksi :D Mun mielestä se oli siis vain niin surkea että on vaikea uskoa. Mutta se Lumenen peiteainepa muuten on hämmästyttävän hyvä! Mä en tosin aina uskalla sitä käyttää jos olen muuten saanut meikin päähän jotakuinkin siististi, koska peiteaineen laittaminen on musta tosi vaikeaa ja sillä voi helposti pilata koko meikin. Mutta tässä on tosiaan kyse vain mun taidoista ja välineistä. Silloin kun onnistun alun perin laittamaan sen siististi, se pysyy kyllä tosi hyvin paikallaan eikä juurikaan vajoa juonteisiin koko päivänä. Sillä on myös ihmeellinen kyky itsestään tasoittua alueelle hetki sen jälkeen kun sen on levittänyt, kunhan ei vain silloin siristele silmiä :)

      Poista
    3. Ei kun ihan oikeasti se tuntuisi toimiva, alaluomella siis :D mielestäni se kirkasti yleisilmettä ja peiteaine pysyi mukavasti paikoillaan. Tosin, tapani mukaan käytin Jane Iredalen puristepohjaa peiteaineena joka kyllä noin muutenkin pysyy hyvin paikoillaan. Illasta toki huomasin koko komeuden vähän liejuuntuneen/painuneen alaluomen ryppyyn, tosin työpäivän jälkeen hetken päiväunipötköttelin naama osittain tyynyä vasten. Mutta koin siis tuon kirkastavuuden mukavaksi bonukseksi sekä sen, että peiteaine levittyi sen päälle mukavasti.

      Sen sijaan yläluomilla..hmm, lopputulos oli noh, järkyttävää :D Nyt illalla kokeilin muutamia luomivärejä ja joo ei, siinä se ei oikein toiminut. Esim. Make Up Storen mattavalkoinen raidoittui mystisesti? En tiedä, olisiko lopputulos ollut eri, jos olisin antanut sen kunnolla kuivua tai puuteroinut sen pinnan..no, testailut jatkuu ja varaan oikeuden mielipiteen muutokseen niin ylä- kuin alaluomilla ^_^

      Huomasitko, että Lumenen sivuille on nyt listattuna muuten tosi monien tuotteiden incit? :) Itse vaklasin tuon peiteaineen incin Ostolakossa blogista ja onneksi en sitä ostanut, koska siinä oli propylene glycolia :P Mutta kiva kuulla, että se on osoittautunut toimivaksi! Ja joo, nestemäiset/voidemaiset peiteaineet eivät ole aina kaikista helpoimmin levitettäviä tuotteita, olen itsekin monta kertaa onnistunut saamaan niillä aikaan kamalaa mössöä. Oletko kokenut, että tuotteen peittoteho on myös hyvä? Voi olla, että uskallan senkin jossain vaiheessa ostaa ja sitä kautta kokeilla, kirveleekö silmät yhä jos tuotteessa on pg:ia!

      Poista
    4. Toivotaan ettei pohjustajan toimivuus alaluomella ollut ohimenevää sattumaa :) Mulla se ei just alaluomella toiminut yhtään, sen sijaan yläluomella luomivärin alla se oli ihan ok - mutta eipä mulla muutenkaan luomivärit mihinkään kasaudu, joten en sinne pohjustajaa tarvitse. Lumenen ohjeidenhan mukaan tuo pohjustaja nimenomaan pitäisi puuteroida ennen luomiväriä, mutta en muista, kokeilinko sitä koskaan puuteroituna (käytän kuitenkin aina puuterimaisia luomivärejä).

      Mahtavaa jos Lumene on alkanut lisätä inci-tietoja nettisivuille! En ollut huomannut. Mä en varmaan muistanut taas ollenkaan edes liikkeessä katsoa inciä kun ostin sen peitevoiteen - olin vain niin visusti päättänyt ostaa sen jo etukäteen. Minusta peittoteho on hyvä. Se ei usein olekaan mun mielestä se ongelma peiteaineissa, vaan tasainen levittyvyys ja paikallaan pysyvyys. Näissä Lumene on onnistunut mielestäni todella hyvin. Eihän tämäkään tuote minulla tietenkään peitä vahvoja silmärinkulan reunoja, mutta ei sitä voi odottaakaan. Mutta minusta tuote toimii juuri niin kuin se näyttääkin toimivan Ostolakossa-Virven kuvissä.

      Poista
    5. Täytyy kokeilla vielä tuolla puuteroinnilla, tänään sain itseasiassa vielä karseampaa jälkeä aikaan yläluomella verrattuna eilisillan kokeiluun :D Tosin veikkaan, että käyttämäni luomiväri voi olla myös haastava levittytyyden suhteen.

      Ajattelinkin, että mun täytyy sulle tuosta inci-aiheesta vinkata, kun siitä oli puhetta :) Ilmeisesti viime viikon lopulla ovat sen urakan aloittaneet ja pikkuhiljaa niitä lisäilevät :)

      Poista
  3. Hei multa löytyy myös Vintage Red, tai ainakin toivon etten heittänyt sitä pois viime muutossa siivoillessani. Se on tosi, tosi kiva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, mä pidän peukut pystyssä ettet ole heittänyt sitä pois :) Mä itseasiassa luulin tehneeni niin omalleni tai muuten vaan hukanneeni sen. Onneksi en! Tää on kyllä kiva sävy :) Aion kyllä käydä tutkimassa muutkin, uudet värit läpi!

      Poista
  4. Upea sävy! Tämmösistä kuvista tulee aina huulipunakateus. ;) Tykkään kyllä punatuista huulista, mutta lähinnä muilla… Itse jaksan niitä ehkä just sen parin kuvaräpsäisyn verran, ja sitten tuntuukin jo siltä, että pitää saada kaikki pois. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^ Harmi, ettei tätä sävyä enää valmisteta :( Jos yhtään lohduttaa, niin huulipunan korjailu on mulla aktiivisimmillaan työpäivinä, vapaapäivinä saatan unohtaa koko punan! ^_^ Mutta olo ilman jotain huulituotetta on kyllä nykyään..alaston :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow