Pages



12.8.2015

Luku 489.

Freeman2


Freeman. Tuotemerkki, ei laulaja. Ai et mikä nostalginen ysärituulahdus! Tosin minun täytyy rehellisesti myöntää, etten juuri muista käyttäneeni Freemanin tuotteita silloin teininäkään. Olikokaan niitä jo 90-luvun loppupuolella? Silloin kova sana oli Yves Rocher, jolla oli monta rakasta nimeä. Eräs lukioluokkatoverini nimesi merkin tuttavallisesti Yleisroskikseksi ja se nimi jäi elämään. Anteeksi Yves, mutta tiedäthän teinitytöt. Toinen kova juttu oli The Body Shop, äidilläni olisi varmaan muutamakin muisto kerrottavana jälkikasvunsa kosmetiikkaan törsäilyistä kyseisessä liikkeessä, köhköh.

Mutta takaisin aiheeseen. Luin keväällä blogeista Freemanin uusista jalkavoiteista ja ajattelin, että sellainen on saatava itsellekin! Hyvä hinta-laatusuhde kiinnosti, samoin herkulliset tuoksut. Ainoaksi ongelmaksi muodostui saatavuus, aina kun muistin kyseistä voidetta etsiä, en sitä löytänyt. Onneksi kesälomareissu Vesan puotiin ( eli Keskisille!) ei pettänyt ja löysin jalkavoiteen.

Olen yksi maailman laiskimmista jalkojen rasvaajista. Toisaalta olen päässyt helpolla sillä jalkapohjani eivät ole kuivat, eivät kärsi känsistä, eivätkä kovettumista. Muistan erään bloggajatoverin ihastelleen jalkapohjieni pehmeyttä eräällä puistomiitillä vuosia sitten ja uskotteko etten siihen aikaan jalkojani rasvaillut?

Mutta niin vaan ikä tekee tepposensa. Huomaan jalkojen kuivuvan nykyään enemmän ja olen huomannut kantapäiden kovettuvan, jopa halkeilevan. Jostain syystä aristelen jalkojen raspausta, yritän aina silloin tällöin kuoria niitä suolalla tai muulla vastaavalla. Sain myös äidiltäni sellaiset jalkojen kuorintasukat, joita ajattelen testata syksymmällä, näin sandaalikaudella ei jalkojen ihon uusiutuminen oikein houkuttele!

Freemanin jalkavoide on ollut kelpo tapaus, jos muistan sitä illalla jalkoihin laittaa, aamulla jalat kiittävät. Minulla ainakin kesäisin jalat kuivuvat eniten tietyn tyylisissä sandaaleissa, veikkaisin korkkipohjan tai vastaavan imevän jaloista aika tehokkaasti kosteutta ( silloin kun jalkani olivat vielä todella pehmeät, käytin paljon puukenkiä?? )? Iltaisin jalat ovat siis lähes aina hyvin kuivan oloiset. Freemanin voide on muuten todella paksua, tuhtia tavaraa, pakkaus on lujilla, sitä joutuu ihan kunnolla rutistamaan. Tuoksu on aivan huumava, herkkänenäisille ehkä jopa liiankin tuju. Mutta aivan ihana, vaniljan ja jasmiinin sekoitus! Voiteessa on mm. saflorikukkaöljyä, setyylialkoholia, sheavoita, glyserolia, liuta erilaisia hedelmä-, kukkais- ja kasviuutteita sekä carbomeria eli karbamidia, joka on jalkavoiteiden klassinen ainesosa-tämän pitäisi pehmentää kovettunutta ihoa. Voiteen karbamidi-pitoisuudesta en osaa sanoa, muutamassa tehokkaaksi mainostetuissa apteekin voiteissa pitoisuus on 10-20 %. Voide on myös siitä kiva ettei se sisällä viilentäviä ainesosia, joten kylmätassuisille tämä on oiva valinta!

Hinta on edullinen, maahantuojan verkkokaupassa 4,30 euroa. Aion ehdottomasti hankkia tätä uuden putelin, seuraavaksi kokeilen lime-kookos version joka on varmasti yhtä ihanan tuoksuinen! Omiin tarpeisiini tuote on tarpeeksi tehokas, joskus jos haluan ekstraluksushemmottelun jaloille, kosteutan ne ensiksi kukkais- tai kasvovedellä ( toim. huom. en millään kalliilla, vaan aika halpisversiolla :D ), öljyän ja kuorrutan koko komeuden jalkavoiteella. Päälle villasukat ja jalat saavat rauhassa nauttia hemmotteluhetkestä!

8 kommenttia :

  1. Kiitos hyvästä vinkistä ja terkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollas hyvä vaan ^_^ Ihanaa torstai-iltaa!

      Poista
  2. Freemanilla on kyllä superedulliseksi markettikosmetiikkasarjaksi todella kivoja tuotteita. Jopa minä tykkään, vaikka TODELLA HARVOIN kehun markettikosmetiikkatuotteita, varsinkaan tällaisia parin kolmen euron puteleita ;) Mutta mullakin tosiaan pari naamiota Freemanilta ja yksi jalkavoide, joista tykkään. Naamioista olen tainnut blogissakin vinkata :)

    PS. Ihana kuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näissä on jotenkin mystisesti saatu hinta-laatutaso kohdilleen! Monissa kasvotuotteissa tietyt ainesosat vähän rajoittavat ihan totaalista hurahtamista, muuten olisin jo varmaan hankkinut vaikka ja mitä :D Mutta hyvin mielenkiintoinen ja laaja valikoima tuotteita Freemanilla on valikoimissaan, naamioita olen vuosia sitten käyttänyt muutamia :)

      Ja kiitos kuvakehuista! <3 Sullakin on aina niin ihanat ja kauniit kuvat :)

      Poista
  3. Oi että, kuulostaapa ihanalta! Kaikki kohdillaan, halpakin ja vielä jasmiini! Olen myyty, tuota on pakko löytää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä tuote :) Tuu kertomaan mitä pidit, jos ostit :)! Tuoksu on kyllä tosi miellyttävä, aavistuksen jopa parfyyminainen muttei silti mun mielestä liian tymäkkä :D

      Poista
  4. Lime kookos kuulostaa mielettömältä. Käyttelinkin noita joskus vuosia sitten, on päässyt unohtumaan kaikessa muussa suihku ym.tuotehuumassa. :) Tytär eritoten rakasti noita kotona asuessaan. :)

    Kivaa loppuviikkoa Salka ja hei muuten aivan ihana kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, uskallan tämän version perusteella suositella sitä toistakin :D Täytynee itsekin käydä metsästämässä se jo jemmaan, niin ei tule jalkavoiteetonta aikakautta :)

      Freemania käytin joskus vuosia sitten joitain tuotteita, sitten ne vaan jäivät. Niiden saatavuuskin on aina välillä vähän niin ja näin, joten olin jo vähän unohtanut koko merkin!

      Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle Tiiaseni! <3 Kuva on muuten otettu vanhempieni luona, jossa vanhaa lautaa piisaa :D

      Poista