Pages



1.12.2015

Luku 532-Esse, osa 1



Päivää ennen I love me-messuja päädyin kävelylenkilläni piipahtamaan naapurilähiön apteekissa. Hain erästä kräämiä mutta ajattelin kuitenkin katsoa mitä muuta kivaa apteekista löytyy. Huomasinkin alepoistokorin, jossa komeili Bioeffectin kulttimainetta nauttiva seerumi puoleen hintaan. Tajusin, että nyt ollaan aikamoisen tarjouksen äärellä! Olinkin jo menossa kassalle, mutta intuitioni sanoi, älä osta. Huomenna on messut, ja mahdollisuus löytää jotain uutta ja vielä kivempaa ihonhoidon suhteen. Niinpä jätin seerumin kauppaan. Illalla kotona blogeja lueskellessani löysin Katjan kirjoituksen Essestä ja mielenkiintoni heräsi siinä vaiheessa kun kävin kurkkimassa tuotteiden incejä. Ei denaturoitua alkoholia! Eikä sheavoita, joka tukkii ihoni. Myös sarjan idea kuulosti uniikilta ja lisäsin messutärppilistalleni vielä yhden pisteen, Esse-pisteen.

Mutta mikä ihmeen Esse? Ajattelin jakaa postauksen kahteen erilliseen osaan, koska tästä tulisi muuten aivan liian pitkä! Esse on Etelä-Afrikkalainen ihonhoitoon erikoistunut luonnonkosmetiikkayritys, jonka tuotteet pohjautuvat prebiootteihin ja probiootteihin. Suurin osa mieltää nämä suoliston terveyteen viittaaviiksi, mutta tosiasiassa uusimpien tutkimusten mukaan ne ovat yhteydessä myös ihon hyvinvointiin; jokaista ihosolua kohden on olemassa kymmenen mikrobia. Essen tuotteiden ideana on luoda ihon pinnalle ympäristö, joka olisi suotuisa ja ravitseva hyville mikrobeille. Esim. probiooteilla ihoa ulkoisesti ravitsemisen on todettu parantavan akne- tai ekseemaihoa!

Essen ihonhoito perustuu myös tieteelliseen tutkimukseen. Sarjan perustaja on kemiaa opiskellut ja vuonna 1997 maisteriksi valmistunut Trevor Stey. Huomattuaan tutkimustyössään afrikkalaisten kasvien potentiaalin ihonhoidossa, hän päätyi monien vaiheiden jälkeen perustamaan Essen vuonna 2002. Essen filosofia nojautuu tieteellisen tutkimuksen lisäksi tiettyyn ajattomuuteen, sarjan ei ole tarkoitus tuottaa markkinoille uutta ja trendeihin pohjautuvaa tuotetta vaan perustaa tuotekehittely tieteelliseen tutkimukseen. En siis usko, että sarjaan saadaan misellivettä ^_^ ..tai CC-voidetta! ( Tosin, voin hyvinkin olla väärässä ).


esse6


Osalla tuotteista on Ecocert-sertifikaati, tuotteita ei testata eläimillä ja yritys noudattaa Reilun Kaupan periaatteita. Esse on hiilineutraali yritys ja pyrkii ottamaan huomioon ympäristön sekä yhteisön. Esim. tuotteissa käytettyjä villikasveja keränneet saavat työstään reilun palkkion ( tätä valvoo järjestö nimeltään PhytoTrade Africa ). Esse käyttääkin tuotteissaan afrikkalaisia kasveja, tämä onkin pohjoismaisiin koivumahloihin ja marjoihin tottuneelle hyvinkin eksoottista! ^_^

Essen tuotteet on tasapainotettu ihon luonnollista ph-arvoa vastaaviksi tasolle 4-5, eli ne ovat miedosti happamia. Kun hoitotuotteiden ph on miedosti hapan ja lähellä ihon omaa ph-arvoa, eivät ne pääse murtamaan ihon suojavaippaa. Jos ihon ph-tasapaino järkkyy, voi se aiheuttaa ihoon tulehduksia tai muita ihovaurioita.  Essen tuotteissa eräs kutkuttavimmista ominaisuuksita on niiden vedettömyys, lähes jokaisessa tuotteessa vesi on korvattu Rooibos-uutteella! Essellä onkin laaja valikoima tuotteita, puhdistustuotteita on neljä ( puhdistusemulsio, puhdistusgeeli, puhdistusvoide ja silmämeikinpoistoaine ), kasvovesiä kaksi, kosteusvoiteita neljä, erikoistuotteita kolme ( kasvoöljy, seerumi, silmänympärysvoide), kuorintoja kaksi, naamioita kaksi ja vartalotuotteita viisi. Lisäksi uutena on syksyllä lanseerattu Esse Plus-tuotelinja, joka on suunnitelut estämään ihon ikääntymistä, eli on ns. klassinen anti-age-sarja.

Sain messuilta siis kokeiltavaksi Essen matkasetin jonka tuotteet on räätälöity öljyiselle/sekaiholle. Itse ostin kasvovedestä normaalin koon, koska niiden suhteen ihoni ei ole niin nirso kuin voiteiden ja puhdistustuotteiden-minulle kasvovesi on kosteuttava tuote, en niinkään pidä niitä puhdistustuotteitana! Matkasetin mukana tuli puhdistusemulsio, puhdistusgeeli, kasvovesi, kuorinta ja kosteusvoide. Palaan jatkopostauksessa näihin tarkemmin! Essehän on muuten hoitolasarja, tuotteita myydään kauneushoitoloissa/kauneushoitoloiden yhteydessä olevissa verkkokaupoissa mutta myös maahantuojan verkkokaupassa. Kannatan kyllä sitä, että ihonhoitotuotteisiin saa ammattilaisen suosituksen! Näin välttyy mahdollisilta virhevalinnoilta ja voi tarvittaessa kääntyä asiantuntijan puoleen, jos jokin tuoteissa askarruttaa.

Tuotteet saatu maahantuojalta testattavaksi

6 kommenttia :

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta sarjalta, mä iskin silmäni sivuilla käydessä suklaakuorintaan. Oh yummy, saakohan sitä syödä?!? :D :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii, sitä varmaan teoriassa voisi syödä :D Sen voin muuten paljastaa, että se on aikasten kiva tuote :) Harmi etten itse ole suklaan suurin ystävä ^_^

      Poista
  2. Ooh, alan lämmetä tälle sarjalle vähän enemmän! Nyt kun iho on mitä on, on vähän sellainen epätoivoinen olo siitä, mitä sitä seuraavaksi kokeilisi. Jotenkin tuntuu, että masentaa vaan kokeilla jotain uutta ja todeta se yhtä toimimattomaksi kuin kaikki muutkin (toimimaton tuote = edelleen aknea sen käytöstä huolimatta). Mutta tämä alkaa kiinnostaa. Uskaltaisinko antaa mahdollisuuden Esselle? Vaihtoehtoja on niin monia sen lisäksi, ettei tiedä yhtään, mihin päin sitä repeäisi. :D Voi dilemmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa aloittaa kokeilu tällaisesta matkasetistä :) Tai vaihtoehtoisest käydä vaikka Essseä myyvässä kauneushoitolassa keskustelemassa. Siihen en jaksa uskoa, että tämä aknea kokonaan poistaisi, mutta varmaan voisi olla sitä rauhoittava/parantava? Mitä muita vaihtoehtoja olet muuten miettinyt? :)

      Poista
    2. Mahdollisesti kokonaan Environiin siirtymistä. Mutta en vielä osaa päättää. Mulla meni niin pasmat sekaisin, kun mun vakiokosmetologi lähti opintovapaalle ja tuli sellainen olo, että jäin tyhjän päälle ja mietin, että mitä sitä nyt seuraavaksi kannattaisi kokeilla. :D Esim. pitäiskö vaihtaa samalla hoitolaa, kun joka tapauksessa täytyy olla jonkun uuden ihmisen käsittelyssä? Etenkin kun viime kerta mun kosmetologin kaa oli vähän sellainen, että jotain nyt tarttis tehä, kun ei nää konstit oo auttanut. Että joko sitä ravintoa, Esseä, Environia jotain... Ääh. Että tällaista.

      Poista
    3. Mä varmaan kokeilisin sen Essen eka. Siis jos kuitenkin tykkäät enemmän luonnonkosmetiikasta kuin tavan :) Helsingissä muuten pitäisikin olla ainakin yksi Esse-kauneushoitola!

      Ja mä niin tiedän tuon tunteen, edelleenkin kaipaan mun ex-kampaajaa joka ehti lähteä niin, etten saanut kuulla mihin hän lähti :'(

      Poista