In this Light

Kauneusblogi

Luku 565-Ranskalaisen luonnonkosmetiikan pauloissa

GA2


Sain mahdollisuuden tutustua Gamarden tuotteisiin enemmänkin, aiemmin kerroinkin jo sarjan misellivedestä, puhdistusmaidosta sekä kosteusvoiteesta. Tuotteet ovat yksinkertaisesti sopineet iholleni täydellisesti, ihoni on voinut tuotteita käyttäessä todella hyvin. Ja se ei ole mikään itsestäänselvyys! Gamarden tuotteethan pohjautuvat rikkipitoiseen mineraaliveteen Gamarde-les-Bainsiin sekä arganöljyyn ja tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa. Gamarden tuotteet tulevat koillis-Ranskasta, Caillas kylästä. Gamardella on arvot kohdillaan, sillä heidän käyttämänsä arganöljy ostetaan suoraan berberi-heimon naisilta. Myös palmuöljy on eettistä, sillä on sertifikaati joka takaa sen, ettei sademetsiä uhata ja luonnonvaroja tuhlata. Yritys on myös sosiaalisesti vastuullinen, he tekevät yhteistyötä kehitysvammaisjärjestöjen kanssa. Minun on muuten pitänyt kirjoittaa öljyjen ja luonnonvarojen eettisyydestä, mutta se on valitettavasti jäänyt. Mutta luonnollisilla raaka-aineilla ja niiden länsimaalaistuneilla trendeillä on se kääntöpuoli, että raaka-aineiden hinnat nousevat ja täten esim. paikallisilla ei ole enää varaa ostaa pesupähkinöitä, vaan he siirtyvät käyttämään pyykinpesupulvereita. Sama koskee esim. trendikkäitä ruoka-aineita, esim. kvinoaa. Mutta sitä muuten saa nykyään kotimaisenakin!

GA10


Valitsin testiin sarjan silmänympärysvoiteen ja lisäksi sain Arganöljy-seerumin. Silmänympärysvoide on muuten pakattu todella isoon pakkaukseen, se on myös todella riittoisaa tavaraa. Tämän kohdalla tuotteen loppuun käyttäminen säilymisajan puitteissa voi olla haaste, mutta silmänympärysvoidetta voi myös käyttää huultenympärysihollakin. Silmänympärysvoide lupaa olla kiinteyttävä, rauhoittava, turvotusta laskeva sekä tummuutta vaalentava. Aikamoiset lupaukset! Mutta pakko se on tästäkin sanoa, tätä silmänympärykseni rakastavat. Alkuun mietin tuotetta purkista ulos truutatessa että näinköhän tämä on liian tuhtia tavaraa mutta ei, itse silmänympärysiholla tuo tuhtius vaan katoaa. Tuote imeytyy vikkelään, ei turvota ( mitä moni täyteläinen/tuhdimpi sy-voide saattaisi tehdä turvotusta ehkäisevistä lupauksista huolimatta ) ja luo todella mainiot olosuhteet aamuisin meikille ja iltaisin höyhensaarille matkatessa. Toki liika-annostelulla voi saada aikaan epämieluisia yllätyksiä, mutta itselläni helposti humahtaa nuppineulanpäätäkin reilumpi annos silmänympärysihoon. Mielestäni silmänympärysiho on tuntunut aivan ihanalta testijakson aikana, jotenkin virkeämmältä ja kiinteämmältä. Ryppyjähän tämä ei poista, mutta iho tuntuu kimmoisammalta ja seesteisemmältä. Jos minun pitäisi valita loppuelämäkseni yksi silmänympärysvoide, niin tämä olisi hyvin vahva kandidaatti!

Silmänympärysvoiteessa on rikkipitoista mineraalivettä ja muina raaka-aineina uudistavaa arganöljyä, kosteuttavaa vehnänalkioöljyä. Sypressin eteerinen öljy taas lupaa vaalentaa ihoa sekä laskea turvotusta lymfakiertoa vilkastuttaen. Kaliumglukonaatti vähentää turvotusta, palmarosan eteerinen öljy kiinteyttää ja tasapainottaa. Ylang ylangin eteerinen öljy tasapainottaa, kiinteyttää ja rauhoittaa. Laventeli ja lavandali korjaavat, rauhoittavat ja hoitavat.

Inci:

Gamarde aqua (Gamarde Water), Elaeis guineensis (Palm) oil*, Corylus avellana (Hazel) seed oil*, cetearyl alcohol, Glycerin, parfum (Fragrance), Argania spinosa (Argan) kernel oil*, cetearyl glucoside, glyceryl stearate citrate, Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, glyceryl caprylate, Triticum vulgare (Wheat) germ oil, Cupressus sempervirens (Cypress) oil*, Lavandula hybrida (Lavandin) oil*, Cananga odorata (Ylang Ylang) flower oil*, Lavandula angustifolia (Lavender) oil*, Cymbopogon martini (Palmarosa) oil*, Cinnamomum camphora (Camphor) bark oil, potassium gluconate, silica, xanthan gum, citric acid, benzyl benzoate, benzyl salicylate, citral, eugenol, farnesol, geraniol, limonene, linalool.


GA7


Arganöljy-seerumi lupaa korjata ja ravita ihoa. Arganöljy on ravitseva mutta myös kosteuttavakin. Olen öljyfani, aiemmin kuvittelin öljyjen olevan iholleni liikaa mutta ei, niin vain ihoni hörppää lähes öljyn kuin öljynkin. Tämä Gamarden Arganöljy-seerumi on yllättävän vikkelään imeytyvä, minun ihoni ei jää öljytyn näköiseksi. Olen käyttänyt öljyä iltaisin, teoriassa tämä voisi toimia aamullakin mutta sitä en ole uskaltanut kokeilla. Öljykuurin jälkeen iho on uskomattoman pehmeä. Öljyt sopivat myös rasvoittuvallekin iholle, osa öljyistä tasapainottaa ihon rasvoittuvuutta. Kuiva iho suorastaan rakastaa öljyjä! Omalla kohdallani säännöllinen öljyjen käyttö on selvästi vähentänyt ihon rasvoittumista. Öljyillä voi myös muhitella epäpuhtauksia pois sillä periaatteella, että rasva liuottaa rasvaa. Mutta vain kokeilemalla löytyy se itselle sopivin öljy.

Arganöljy-seerumissa on käytetty siis arganöljyä, kamferiöljyä jolla on antiseptisia ominaisuuksia ja lavandinin eteeristä öljyä joka on puhdistava, rauhoittava ja antioksidanttinen. Löydän incistä myös e-vitamiinin. E-vitamiinia käytetään muuten usein myös säilöntäaineena.

Inci: Argania spinosa (Argan) kernel oil*, Cinnamomum camphora (Camphor) bark oil, tocopherol, Lavandula hybrida (Lavandin) oil*, parfum (Fragrance), benzyl benzoate, citral, citronellol, coumarin, geraniol, limonene, linalool.

GA21


Silmänympärysvoiteen hinta on 41,90 euroa ja Arganöljy-seerumin 42 euroa. Molemmat tuotteet ovat riittoisia, silmänympärysvoide on pakattu näppärään pikkutuubiin ja Arganöljy-seerumin pumppu toimii moitteettomasti. Ei siis pitkin seiniä lentäviä öljyiskuja ( tai niitä öljyiskuja, jotka päätyvät suoraan silmään! ). Silmänympärysvoiteessa on mieto, rauhoittava tuoksu. Olen haistavinani siinä jopa aavistuksen siankärsämöä, se tuoksu vie minut muuten suoraan lapsuuteen. Arganöljy-seerumin tuoksu on aavistuksen vahvempi. Siinä olen haistavinani laventelin. Näillä onkin erityisen ihanaa voidella kasvonsa iltaisin, laventelillahan on myös rauhoittavia ominaisuuksia.

Ihoni on voinut tällä testijaksolla hyvin, nämäkin tuotteet ovat sopineet iholleni mainiosti. Olen käyttänyt tuotteita muiden Gamarden tuotteiden kanssa, mutta myös muihin tuotteisiin yhdistettynä. Testijaksolla olin flunssassa, kärsin kovasta stressistä, nukuin välillä huonosti, söin välillä epäterveellisesti, sain kasvoihin muista syistä johtuneen allergisen ihottumakohtauksen ja ruoka-aineherkkyydestä johtuen suunympärysiholleni pamahti kunnon finniarmeija. Eli kaikkea mahdollista tuli koettua, silti iho on voinut olosuhteisiin nähden todella hyvin! Olenkin sitä mieltä, että näissä tuotteissa on jotain taikaa. Suosittelen Gamardea erityisesti kaikille herkkäihoisille, allergiat ja herkkyyden silmällä pitäen.

Gamarden tuotteita voi ostaa maahantuojan verkkokaupasta ( klik klik ) tai jälleenmyyjiltä.

Postauksen tuotteet saatu maahantuojalta

Linkit eivät ole mainoslinkkejä, en hyödy niistä taloudellisesti 

6 Kommentit

  1. Mun mielestä Garmarden tuotteiden salaisuus on mineraalipitoinen vesi, luulen, että se on just se juttu mikä saa sopimaan nää tuotteet niin hyvin monenlaisille ihoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen myös, että se on se rikkipitoinen vesi, joka on tuotteiden sydän :) Ja hihhii, mä kyllä niin aion joskus käydä tuolla paikan päällä :D

      Poista
  2. Mua alkaa koko ajan kiinnostamaan tämä sarja yhä enemmän ja enemmän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä yksi ihanimmista sarjoista, mitä olen iholleni laittanut :) Mietin jo, että kehtaanko hehkuttaa näin mutta ihan oikeasti, nämä ovat vaan niin huippuja tuotteita! :)

      Poista
  3. Tää on kyllä hämmentävä sarja, kun se ilmoittaa voiteet grammoina millien sijaan. En meinaa päästä tästä yli. :D Vaikuttaa tosi kokeilun arvoiselta ja hinnat on melko kohtuulliset kaiken lisäksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä muuten itsekin katsoin, mutta ehdin jo tottua :D Gamarde on kyllä kokeilun arvoinen! Olen tykännyt kaikista tuotteista :) Ja onhan näilläkin muuten epäpuhtaan ihon linjakin, mietin että kesäksi voisin ostaa jotain siitä, kesää kohden kun iho useimmiten rasvoittuu enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti

Follow