In this Light

Kauneusblogi

Luku 639-Rakkain syystakkini

Takki4
Takki5

He, jotka ovat lukeneet juttujani jo niihin aikoihin, kun kirjoittelin enimmäkseen vaatteista varmaan muistavat läheisen suhteeni takkeihin. Jostain syystä takit ovat heikko kohtani, ja itseasiassa takit olivat myös seinämme heikko kohta. Nimittäin eräänä kesäisenä sunnuntaina, kun saavuimme illalla viikonloppureissusta kotiin meitä tervehti eteisessä seinältä alas romahtanut naulakko. No ei auttanut kuin hakea rautakaupasta kunnon ruuvit, nostaa naulakon kiinnityspaikkaa ja siirtää osa takeista varastoon jemmaan.

Vaikka minulta löytyy takkeja lähes joka lähtöön, huomaan jumittavani muutamissa tietyissä yksilöissä. Ja minulta oikeastaan puuttuu kevyt kesätakki sekä sellainen syksyn ja talven välikausitakki. Vaihdankin oikeastaan lennosta trenssistä/ohuesta parkasta villakangastakkiin/talviparkaan.

Tänä vuonna otin takit käyttöön vasta syyskuun loppupuolella. Kesälomallani, josta oli n. puolet syyskuuta, käytin takkia vain muutamina päivinä. Nyt olenkin jumittanut menemään vihreässä parkatakissa, joka on jonkun armeijan vanha takki. Se on ostettu Varustelekasta jo vuosia sitten, ehkä kympillä, lisäksi se on minulle huomattavasti liian iso. Siitä huolimatta rakastan takkia, sen sisään on ihana paeta tuulta, sadetta ja tuiskua-ylipäänsä maailmaa. Takissa on isot rintataskut, joihin mahtuu tarvittaessa yllättävän paljon tavaraa! Takkiin kuuluu myös talvivuori, mutta rakastan takkia tällaisena vuorittomana. Vyötäröllä on kiristettävä kuminauha, jolla saan kurottua takkia naisellisemmaksi. Samoin käärityt hihat ovat must, kun ranteet ovat näkyvillä, takki antaa kantajastaan siromman vaikutelman eikä se näytä häiritsevän isolta. Viileämpinä päivinä laitan alle neuletakin, tänään pärjäsin sifonkikimonolla. Jalkaan päätyi Converset, yritän nauttia kevyemmistä kengistä niin pitkään kuin mahdollista, kyllä ne maiharikelit sieltä vielä saapuvat! Mutta huomaan himoitsevani astetta aikuismaisempia kenkiä, kiiltonahkaisia loafereita. Harmi vaan ne näyttävät jalassani typeriltä, muuten olisin kyllä varmaan sellaiset jo ostanutkin.

Millainen on sinun rakkain syystakkisi?


4 Kommentit

  1. Ehdottomasti mun biker-tyylinen musta nahkarotsi, en käytä muuta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bikerit on upeita, mulla pitäisi vaan olla sellainen petite-mallistoa oleva, ostin kerran Topshopista bikerin ja sen hihoja sekä pituutta olisi voinut lyhentää melkein 5 cm :'D

      Poista
  2. Ooh,kivaa, pitkästä aikaa asukuva! Minultakin uupuu n. 10 asteeseen sopiva arkitakki. On vähän fiinimpi jonka kanssa muunkin asun pitäisi olla siisti mutta se minulta homssantuusalta liikaa vaadittu :) Ja sitten tietty urheilutakkeja. Pitäisi varmaan taas etsiä parkaa, harmillisen monessa vain on kapeneva helma, oh why?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos asukuva herätti riemua :) Saa nähdä, aktivoituisinko jatkossa niiden suhteen! Ja itseasiassa mietin minäkin, että sellainen helmasta levenevä, naisellisemmin leikattu parkatakki voisi olla aika hieno, harmi jos niitä ei vaan meinaa löytyä :P Varmaan moni muukin saattaa kyllä tuskailla kunnollisen syys-/kevättakin kanssa, ja varsinkin kun täällä Suomessa säätilojen vaihtelu asettaa pukeutumiseen omia haasteita.

      Poista

Lähetä kommentti

Follow