In this Light

Kauneusblogi

Luku 650-Minun I Love Me-messut

I love me-messut on nyt omalta osaltani käyty läpi. Kokemus oli yllättävän rankka, vaikka tänä vuonna pääsinkin kahtena päivänä messuilemaan. Viime vuonnahan olin yhtenä päivänä aivan aamusta iltamyöhään. Mutta hauskaa oli! Oli ihanaa tutustua mielenkiintoisiin, itselleni uusiin brändeihin ja ihmisiin niiden takana. Niin sydämellisiä kohtaamisia tuli koettua, että niiden avulla jaksaa syksyn harmaimman jakson! Ja aivan ihanaa oli nähdä kanssabloggaajia, varsinkin kun kaikilla oli niin iloinen mieli. Myhäilinkin itsekseni, että sain messupäivien alkuihin aivan ihanan startin, kun kumpaisenakin päivänä satuin ensiksi törmäämään Maijuun ja Tiiaan! Heillä olikin astetta jännempi kokemus takana, sillä ensimmäistä messupäivää edeltävänä yönä he olivat yöpyneet Messukeskuksessa.


Iloveme3



Tänäkin vuonna löysin itseni viettämässä eniten aikaa Luonnollisesti-puolella. En tiedä, jotenkin siellä jo se yleisfiilis on rauhallisempi verrattuna Kauneus-puoleen? Kiitin myös sitä, että olin tehnyt blogiin tärppilistat, sieltä oli helppo käydä tarkistamassa että mihin pitikään mennä, ja mistä kyseinen osasto löytyy :D

Tärpeissä listasinkin hiuspohjatutkimuksen, jota etukäteen vähän jännitin. Onneksi kuitenkin turhaan. Sain kuulla päänahkani olevan kuivan, ja osassa karvatuppeja oli jämähtänyttä talia. Hiustuotteiden olisi syystä olla sellaisia, etteivät ne muodosta kalvoa hiuspohjaan. Kalvo saattaa ehkäistä talin normaalia poistumista. Toisaalta, myös kuiva hiuspohjakin voi tehdä sen, ettei tali pääse poistumaan normaalisti eli tapahtuu sama efekti kuin mitä kasvoillakin. Eli, liian kuiva iho saa epäpuhtaudet jumittamaan ihohuokosen sisällä. Mutta mitään radikaalia ongelmaa ei sinällään ollut. Sain suositukseksi kuoria hiuspohjaa, sekä shampoo suositukseksi rasvoittuvalle hiuspohjalle tarkoitetun shampoon kun selostin, että minulla on ehkä lievää seborreaa. Koska sain ammattilaiselta suositukset, päätin ostaa hiuspohjan kuorinnan sekä suositellun shampoon. Kuorinta pohjautuu hedelmähappoihin, joten mielenkiinnolla odotan mitä nämä hiuspohjalleni tekevät! Jos ensi vuonna messuilen, niin taidanpa mennä mielenkiinnosta uudelleen hiuspohjatutkimukseen ^_^

Bona Valaren osastoa odotin etukäteen mielenkiinnolla, ja kävinkin siellä molempina päivinä. Perjantaina sain käsihoidon, lauantaina palasin ottamaan valokuvia joiden ottaminen perjantaina unohtui! Signe Seebin pakkaukset ovat niin kauniita, ja virolainen käsintehty luonnonkosmetiikka kuulostaa ehdottomasti tutustumisen arvoiselta, varsinkin kun hinnat ovat mielestäni todella edulliset. Käsihoidon jälkeen kädet jäivät niin pehmeiksi, että päädyinkin ostamaan hoidossa käytetyn kuorinnan. Osastolla tunnelma oli lämmin, ja jäinkin sinne suustani kiinni pitkäksi aikaa ^_^

Iloveme17
Iloveme13-2



Beauty Gardenin ja Bohon osasto oli myös visuaalisesti niin kaunis! Kiinnostuin Beauty Gardenista toden teolla, sarja on siis ranskalainen, uusi luonnonkosmetiikkasarja hoitolamerkki Sothykselta. Tuotteiden raaka-aineet kasvatetaan Ranskassa omalla maatilalla, ja tuotteiden kiertokulku pohjautuu satokausiajatteluun. Kun esim. kurpitsasato on kypsä, silloin tehdään kurpitsanaamiota. Goodiebagista löytyikin kyseinen naamio, joten se päätyykin testattavaksi!

Iloveme9


Zuiin piste kuuluukin joka vuotisiin käyntikohteisiini, ja täältä hyödynsin ilmaisen huulimeikin. Päädyinkin lopulta ostamaan huulimeikissä käytetyn sävyn, minkäs huulipunanainen mieliteoilleen mahtaa ^_^ Huulipunat olikin messuilla tarjouksessa, hintaan 15 euroa.


Iloveme4


Jolien ja Mia Höydön osasto oli ihanaa kukkaterapiaa harmaan lokakuun keskellä, ja aivan varmasti yksi messujen ihastelluimpia osastoja!

Iloveme2



House Of Organicsin osastolta löytyi vaikka ja mitä ihania uutuuksia, esim. nämä Evolven tuotteiden pakkausdesign ihastutti, ja merkin kosteuttava seerumi kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Myynnissä oli myös uutena merkkinä Avril, jolta päädyin ostamaan luomivärisetin.


Iloveme7



Eräs messujen mielenkiintoisimmista merkeistä oli ehdottomasti Pinks Boutique, joka on Suomen markkinoilla uusi, englantilainen luksusluonnonkosmetiikkabrändi. Merkillä on Soil Associaton sertifikaati. Sarja on ollut Miss Suomi-kilpailijoilla käytössä, ja lauantaina messuilla olikin mahdollista tavata hallitseva Miss Suomi, Shirly Karvinen. Shirly paljastui ihastuttavaksi nuoreksi naiseksi, jonka kanssa oli rento jutella. Shirly oli ihastunut sarjaan niin, että päätti jatkaa yhteistyötä missikiertueen jälkeen ja kysyessäni millaisen eron hän on huomannut ihossaan sarjaan siirryttyään, hän sanoi ihon olevan kaikin puolin parempi. Ihon sävy on tasaisempi, ja sarja on sopinut hänen herkälle iholleen hyvin. Aion kirjoitella sarjasta vähän enemmänkin, sillä olin itseasiassa perjantaina sarjan tiimoilta kasvohoidossa. Kokemus ansaitsee enemmän kuin muutaman rivin, joten palaan tähän vielä myöhemmin! Sain myös lauantaina käsille hieronnan ja tämän jälkeen yritän kyllä jatkossa huolehtia, etteivät kämmenen lihakset nyt menisi niin jumiin, kuin mitä ne nyt olivat..Pinks Boutiqueta voi ostaa Cosmetiquen verkkokaupasta.


Iloveme30
Iloveme31



Lauantaina ovet avautuivat myös ammattilaispuolelle, juttelinkin pitkän tovin sympaattisen Ulla Grace-merkin edustajien kanssa. Olin kuvitellut sarjan olevan myös pitkät perinteet omaava, mutta Ulla Grace nimellä tuotteet on lanseerattu vasta viime keväänä! Ei siis ihmekään, että kuulin merkistä ensimmäisen kerran vasta viime keväänä. Tosin, sarjan perustajalla Ulla-Maija Gracella ( käy lukemassa lisää merkin kotisivuilta! ) on pitkä kokemus aromaterapiasta ja hän on tuonut aromaterapian pohjoismaihin 1990-luvun alkupuolella.  Sarjalta löytyykin neljä eri linjaa, joista kasvotuotteille oli oma Beauty-linja, ja esim. fibromyalgiasta kärsivät voivat saada apua Pharma-linjasta. Itseasiassa sarjan aiemmalla nimellä on löytynyt vastaava tuote jo 20 vuotta sitten, ihastelin uraa uurtavaa suhtautumista, sillä esim. itse olen kuullut kyseisestä sairaudesta vasta n. kolme, neljä vuotta sitten? Tälläkin sarjalla on Soil Associaton sertifikaati, joka siis ansaitaan, sitä ei voi pelkällä rahalla ostaa! Sarjaa myydään Sokoksilla.


Iloveme28


EkoPharmalla oli iso osasto ja oikeasti hämmennyin tuotevalikoiman laajuudesta. Suomalaiselta luonnonkosmetiikkamerkiltä löytyi kattava valikoima erilaisia ihonhoitotuotteita, mutta myös hiustuotteiden laajuus yllätti. Kuvaan päätyi suloinen norppa ja lastensarja Ompun käsienpesugeeli. Miksi se ei toimisi myös aikuisilla? ^_^


Iloveme26


Messujen lauantain jännä-momentti oli ehdottomasti verensokerin mittauttaminen Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistyksen pisteellä. Kun minun vuoroni tuli, aloin panikoida, pistin silmät kiinni ja olin kauhuissani. Tilanne meni lopulta niin, että näytteenottaja rauhoitteli, pyysi avaamaan silmät ja katsomaan kauas horisonttiin. Taisipa joku jonossa olija tarjota pitämään kädestäni kiinni :D Näyte saatiin kuitenkin otettua, vaikka sormenpäihini olikin jo noussut tuskanhiki. Ja jee, ihan normaalit lukemat sain! Tosin oma stressini sai näytteenottajallenikin lopulta tuskanhien, mutta niinhän se on, ihmiset aistivat toisiensa tunteita ja alkavat myötäelämään. Mutta kyllä, verinäytteiden ottaminen on minulle aina kauhistuksen paikka, ja stressaava tilanne. Ei ole ensimmäinen kerta, kun näytteenottaja pyytää avaamaan silmät! Toistaiseksi en kuitenkaan ole vielä tilanteessa pyörtynyt. Mutta ilmeisesti juurikin siksi silmien halutaan olevan auki, jolloin olotilan vaihtuminen huomataan ajoissa.

Kävittekö messuilla? Mitä teille jäi erityisesti messuilta mieleen?

6 Kommentit

  1. Olipas kiva lukea sun kokemuksia ja ajatuksia messuista! Mä olin itse siellä lauantaina suurimman osan päivää, mutta muihin bloggaajiin en törmännyt :D Tosin mä kuljin ehkä vähän "laput silmillä" siellä ja katse suunnattuna kaikkeen muuhun kuin ohi käveleviin ihmisiin, joten ei ehkä ihme etten ketään sieltä bongannut :D Mä en uskaltanut mennä tohon hiuspohjatutkimukseen, jotenkin vähän kammotti koko ajatus vaikka olishan se varmasti ollut hyödyllinen. Tosin siinä vaiheessa, kun sen pisteen bongasin, mulla oli Biozellin pisteessä väsätty lettikampaus enkä halunnut sitäkään mennä pilaamaan :)

    Heh voi sua ton näytteenoton kanssa :) Oon siis itse ammatiltani labrahoitaja ja otan jatkuvasti niitä verinäytteitä ihmisistä. Se silmien aukipitäminen perustuu siis juuri siihen, että silloin ei niin herkästi tule sitä huonoa oloa eikä pyörry. Ja totta kai silloin näytteenottajan on myös helpompi tarkkailla mikä vointi asiakkaalla on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se että tuolla ruuhkassa ylipäänsä jonkun bongasi, oli kyllä ihme :D Ihan sattumalta moni tuli vastaan, ja varmaan osa jäikin näkemättä. Olisi kyllä ollut kiva nähdä messuilla :)

      Mua hirvitti viime vuonna tuo hiuspohjatutkimus, mutta tänä vuonna rohkaistuin :) Mutta jotain tutkimustuloksen mukaista olinkin osannut jo veikata, olisikin mielenkiintoista päästä tarkistamaan tilanne vaikka puolen vuoden kuluttua :)

      Sä varmaan näet päivän mittaan aika monen moisia taktiikoita asiakkailta :D Mä olen kyllä saanut pitää silmät kiinni, kunnes yhden kerran käsky kävi, että silmät auki. Onhan se ymmärrettävää. Mulla tuo silmät kiinni reaktio tulee vaan niin automaattisesti! ^_^

      Poista
  2. Mäkin yllätyin Ekopharman tuotteiden isosta valikoimasta ja testailinkin montaa mielenkiintoista purkkia, mutta en kuitenkaan ostanut mitään. Oli muuten hauskaa, että tulit juttelemaan, koska itse en kovin montaa bloggaajaa bongannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tuli siellä runsauden pula, en enää oikein tiennyt mitä haluaisin ostaa :D Oli kyllä kiva nähdä, taisitkin olla aikalailla ensimmäisiä kollegoita, jotka päivän aikana näin :) Eipä tuolla ruuhkassa ihan hirveästi tullut muita bongattua, enemmän siellä Lehdistökeskuksen tienoilla tuntui bloggaajiin törmäävän :)

      Poista
  3. Ihanan valaiseva postaus:) Nyt vähän harmittaa, kun en malttanut oikein pysähtyä tarkastelemaan kaikkia upeuksia, vaan menin aika tavalla laput silmillä katse vaan eteenpäin, että jäi sitten näkemättä koko sivupeili;) Ainakin Zuii ja Boho jäi tutkimatta:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No mutta, jos aika on rajallinen, niin ei sitä kaikkea ehdi nähdä. Itsehän pörräsin tänäkin vuonna eniten Luonnollista-puolella :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow