In this Light

Kauneusblogi

Luku 653-Kun käyttötarkoitus muuttuu



Aika monelle meistä käy joskus niin, että etukäteen mahtavana mietitty tuote ei vaan toimi itsellä? Kuinka moni kasvovoide onkaan kokenut arvonalennuksen kaula- ja dekolteevoiteeksi, kuinka moni epäsopiva kasvoputsari on käytetty suihkussa vartalon pesuun? Tai käsivoide lotrattu vartalolle. Kyllähän jaloillekin on joskus hyvä pitää seerumikuuri!

Tein alkusyksystä pienen tilauksen korealaiseen kosmetiikkaan erikoistuneeseen verkkokauppaan, Beareliin. Päädyin viime hetkellä nappaamaan ostokoriin ilmaisten postikulujen takia Misshan Super Aqua sarjan kasvoputsarin, Refreshing Cleansing Foamin. Olisi pitänyt luottaa intuitioon ja omiin nykyisiin putsarimieltymyksiin, joihin vaahtomaiset tuotteet eivät kuulu. Rakastan puhdistusmaitoja ja- voiteita, geelit ja vaahdot jätän mielummin muille.

Misshan putsari on koostumukseltaan todella jännä. Se on kiinteää, hyvin tymäkkää ja helmiäsihohtoisesti kiiltävää, helmenharmaata voidetta. Kun oikein mietin, mikä minulle tulee koostumuksesta mieleen, liittyy se talonrakentamiseen ja jonkin sortin eristevaahtoon. Tuoksu on mieto, merellisen kukkaisa. Putsaria kannattaa annostella vain pieni nokare, sillä se vaahtoaa todella, todella runsaasti. Vaahto on myös hyvin kestävää, se ei latistu heti. Välillä pelkäsin, hukunko vaahdon sisään. Ehkä siksi kammoan vaahtoja, koska minulle tulee niistä ahtaanpaikankammo?

Putsari jätti omaan makuuni kasvot liian narskuvan puhtaan tuntuisiksi. Olin alunperin miettinytkin putsaria vain Clarisonic-iltoihin, mutta aloin miettiä, että siinäkin käytössä tämä kestää iäisyyden ja loppupeleissä haluan kasvoilleni pehmeämmän tunteen pesun jälkeen, kuin mitä tällä on tarjota. Mutta tiedättekös mitä, keksin tuotteelle erittäin hyvän, uuden käyttötarkoituksen jossa se minulla vielä toimii! Ei, siitä ei tullut suihkugeeli. Eikä taloneriste. Joko arvaatte? Jotain, missä hyvällä vaahdolla on lyömätön etulyöntiasema?

Tymäkkä ja hyvin paikallaan pysyvä, latistumaton vaahto on erittäin hyvä ominaisuus ihokarvoja sheivatessa. Höyläkin luistaa tämän alla mainiosti, sen verran liukkaan saippuaisen sheivauskokemuksen tämä tarjoaa. Vartalon iho jää sheivaamisen jälkeen pehmeän tuntuiseksi. Eihän tämä mitään virallista partavaahtoa ole, mutta hyvin lähelle niitä ominaisuuksia kuitenkin päästään. Ja missään tapauksessa tämä ei ole huono tuote, minulla se ei vaan toiminut alkuperäisessä tarkoituksessa. Mutta jos rakastat runsasta vaahtoa ja narskuvan puhdasta tunnetta kasvoilla, silloin tämä voisi olla hyvä puhdistustuote juuri sinulle! Tuotteen hinta on Bearelin verkkokaupassa 11,20 euroa, ja se on erittäin riittoisaa.

Onko tämä tuote teille tuttu? Minkä tuotteen olet viimeksi siirtänyt toisenlaiseen käyttötarkoitukseen?

10 Kommentit

  1. Ei ole tuttu. Mä en uskalla käyttää kasvoille sopimattomia voiteita edes kaulaan tai decolteelle, kun niiden iho on itselläni vielä herkempi kuin kasvojen, lutraan ne yleensä sääriin, I know... :D Paksulta tuntuvia vartalovoiteita käytän jalkavoiteina ja se taitaakin olla viimeisin toiseen käyttötarkoitukseen siirtämäni tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas kaula ja dekoltee on ainakin toistaiseksi ei-niin herkkiä, kuin kasvojen iho :D Mulla taas jalkojen iho on nykyään niin kuiva, etten voi kuin haaveilla käyttäväni ei-jalkavoiteita siellä :(

      Poista
  2. Tuota Misshan tuotetta en tunne, mutta nyt minulla on käytössä Misshan Pomegranate puhdistusvaahto, joka vaikuttaisi olevan samanlainen kuin Super Aqua -sarjan putsari. Koostumus on jetsulleen samanlainen, se myös vaahtoaa kasvoilla ja puhdistaa narskuvaksi. Minusta se on kivan erilainen tuote. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi muuten varmaan ollut jees, mutta en voi sietää sitä narskuvan puhdasta tunnetta :D Se on vaan liian kuivattavaa minulle :( Mutta katselin, että Bearelin valikoimissa oli Misshalta jonkin sortin PH-putsari, se herätti mielenkiintoni :D

      Poista
  3. Mulla on yleisintä se, että käytän käsivoiteet vartalolle. Olen aika nirso käsivoiteen suhteen, ja tuntuu ettei perusmarkettituotteet kosteuta tarpeeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa teen minäkin :D Käsivoiteissa on kyllä eroja!

      Poista
  4. Näytteinä tuttu tuote ja se oli jo niiden perusteella putsariksi liian tehokas, juurikin siksi että jätti ihon narskuvan puhtaaksi ja täten myös niin kuivaksi että kosteusvoide oli pakollinen käytön jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä etten ole ainoa, joka on kokenut tämän liian tehokkaana :'D Mun iho ei vaan tykkää liian tymäköistä putsareista, mutta sitten taas se Neutrogenan putsari on tosi jees :)

      Poista
  5. Onpa söpö tuubi. No jotkut naamarasvat ovat saattaneet siirtyä dekolteella ja myös vaikkapa sääriin. ;) Kivaa viikkoa Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuubi on söpö kuin mikä, harmi vaan että on niin tujua kamaa :P Ja haha, mulle ei vielä ole ihan noin käynyt, mutta odotan ekan kasvorasvasta dekolteerasvaksi joutuneen rasvan päätyvän lopulta sääriin :'D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow