Pages



31.1.2017

Luku 694-Luonnollinen seerumi ikääntymisen merkkeihin

luonnonkosmetiikka


Muistan etäisesti, kun ensimmäisen kerran innostuin seerumeista ja sellaiseen investoin. Oli syksy 2008, ja olin saanut Emotionista ostosten yhteydessä pienen näytteen Clarinsin sittemmin rakastetuksi kulttiklassikoksi nousseesta HydraQuench Intensive Serum Bi-Phase -seerumista. Jos oikein muistan, kyseinen seerumi oli silloin aika hiljattain lanseerattu. Mietin kauan, raaskinko sen ostaa mutta lopulta päädyin hankkimaan sen omakseni. Kävinkin lukemassa vanhaa blogiani ja huomasin rakastaneeni tuotetta meikinpohjustustuotteena, kuulemma meikkivoide on muuttunut intensiivisemmäksi ja kasvoilla paremmin pysyväksi! Sen muistan, että seerumi loihti kasvoilta kuivat kohdat pois. Tuon seerumin jälkeen olenkin käyttänyt säännöllisesti seerumeita, toki välillä on ollut yksinkertaistetumpia ihonhoitorutiineita, mutta en ole koskaan pitänyt seerumia minään turhana tuotteena. Ja toivonkin, että panostus ihonhoitoon nuorella iällä tuottaa hedelmää sitten, kun olen harmaahapsi lady ^_^

Tulin loppusyksystä hankkineeksi englantilaisen luonnonkosmetiikkamerkin, Pinks Boutiquen tuotteita, joista puhdistusvoiteen jo esittelinkin. Sarjan Anti Ageing seerumin ostaminen ei aiheuttanut kovin suuria mietintöjä, ja arvaatte varmaan miksi? Syypää on siis ruusunmarja, johon olen jo ehtinyt ihastua Pain öljyssä. Seerumi on tarkoitettu aikuiselle iholle, mutta en näkisi mitään syytä, miksi tätä ei voisi nuoremmatkin käyttää tehokuureina. Seerumi sisältää ruusunmarjaöljyä joka on hyvä A-vitamiinin lähde, mutta myös avokado-, aprikoosi-, sekä jojobaöljyjä. Seerumissa onkin laaja kirjo eri vitamiineja, sekä se sisältää luonnollista retinohappoa. En ole koskaan aiemmin törmännyt kyseiseen ainesosaan, eikä googlettaminenkaan tuottanut tulosta. Retinohapon sanotaan parantavan ihovaurioita ja kirkastavan sekä täytelöittävän ihoa. Hmm, omasta mielestäni ainesosa kuulostaa retinolin kaltaiselta, mutta en uskalla varmaksi sanoa, onko kyseessä sama ainesosa, tai edes retinoli-johdannainen.

Olen käyttänyt seerumia iltaisin, mutta toisinaan myös meikinkin alla. Seerumi loihtii ihastuttavan pehmeän ihon, ja koin seerumikuurin aikaan ihon näyttävän häkellyttävän tasaiselta. Seerumi on öljypohjainen, ja se sitoo kosteutta ihoon. Usein saatoin holvata seerumin ylle vielä Pain ruusunmarjaöljynkin. Mutta tosiaankin, omasta mielestäni erityisesti otsan iho tuntui siloittuvan seerumin ja öljyn ansiosta, se tietynlainen röpelöisyys tuntui vain kadonneen. Myös ihon rasvoittuminen on helpottunut, öljyt ovatkin siitä oivia että ne tuntuvat tasapainottavan ihon omaa talituotantoa ( tai sitten ne liuottavat iholle pukkaavaa talia, jonka takia talituotanto tuntuu tasapainottuvan, vaikka talituotanto itseasiassa jatkuisikin aivan normaalina. Tällainen järkeily on siis ihan omaa "maalaisjärkeilyäni" ^_^ ). Seerumi ei mielestäni vaikuttanut meikin kestoon negatiivisesti, siis silloin kun levitin sen meikkivoiteen alle.

Seerumi on pakattu lasiseen pipettipulloon, iso plussa tummasta väristä jonka ansiosta tuote säilyy kauemmin tehokkaampana! Saatoin toisinaan holvata tätä aika avokätisesti, mutta seerumi tuntui imeytyvän öljypohjasta huolimatta aika vikkelästi. Tuoksu on ruohomaisen raikas, mutta yrttinen. Siinä on myös itämaista vivahdetta mukana. Seerumin hinta on 54 euroa ja sitä voi ostaa maahantuojan verkkokaupasta. Jos luonnollinen näkökulma ikääntymisen merkkien hidastamiseen kiinnostaa, on tämä oiva tuote. Seerumi pääsikin mukaan viime vuoden kosmetiikkasuosikkini-listalle, sen verran ihastuttava tapaus on kysymyksessä!

29.1.2017

Luku 693-Tekoripsiväri Isadoralta

ripsiväri


Ripsivärit eivät ole juuri saaneet palstatilaa minun blogissani. Syy on lähinnä siinä, että minulla on todella herkät silmät, joihin ei voi sutia mitä tahansa ripsiväriä. Kun löydän hyvän ja silmilleni sopivan ripsivärin, jumitan siinä lähes ajasta ikuisuuteen! Silmieni herkkyys ilmeni kun olin piirun vajaa 30-vuotias, nyttemmin silmäni eivät ole enää aivan niin herkät, mitä silloin. Mutta voitte kuvitella, kuinka kamalaa oli se, kun silmiin aivan sattui, niitä kirveli ja kutitti eikä minkään valtakunnan silmätipat tuntuneet auttavan asiaan, lisäksi ne turposivat jo siitä, kun joku sanoi "siitepöly!"! Silmälääkärikin lähinnä levitteli käsiään; "Sinulla on kuivat silmät. Todella kuivat. Onko suvussa, reumaa, diabetesta, entä sitä ja tätä?". En tiedä, mutta veikkaan pahimmaksi syyn aiheuttajaksi silloin kenkkuillutta kilpirauhasta sekä sekaisin olevia hormoneita. Tänä päivänä en välttämättä tarvitse silmätippojakaan, jotka olivat elinehto vielä vuosi, pari sitten!

Mutta tosiaankin, ripsivärien suhteen olen varovainen ja yritän syynätä incin todella tarkkaan. Maybelline ja Isadora ovat olleet silmilleni sopivimmat ja päätinkin kokeilla piiitkän Maybelline jakson jälkeen Isadoran uutuutta, Grand Volume Lash Styler -ripsiväriä. Isadoran ripsivärit on pakattu todella tyylikkäästi, tykkään tuosta purtilon muodosta ja yleisilmeestä todella paljon!

rispiväriharja
isadora


Ripsivärin erikoisuus piilee sen harjassa. Se on todella nerokkaasti muotoiltu, valitettavasti en onnistunut vangitsemaan kuviin sen erikoisuutta! Mutta se on kahdelta sivulta lattea ja kahdelta taas kampamaisen piikikäs. Harja on kuminen ja itse käytän sitä niin, että annostelen ripsiväriä ripsiin harjan lattealla osalla ja selvitän piikikkäällä osalla. Lattea osa annostelee ripsiväriä todella anteliaasti, tämä on ehdottomasti tähän mennessä kokeilemistani ripsiväreistä näyttävimmän lopputuloksen taikova, ihan kuin omien ripsien määrä olisi tuplaantunut! Vaikka annostelu on höveli, sillä ei saa katastrofia aikaan. Vai mitä mieltä olette alla olevista kuvista, näyttävätkö ripset paakkuisilta ja suttuisilta?

Isadora3


Vasemmalla puolella yksi kerros ripsiväriä, oikealla ei ripsiväriä.

Isadora5

Isadora13



Vasemmalla puolella yksi kerros ripsiväriä, oikealla kaksi kerrosta.

Ripsiväri loihtii kyllä aikamoiset, jo tekoripsimäiset sekä todella tuuheat räpsyttimet ja täytyy sanoa, olen rakastunut! Tämä on siitäkin ihastuttava, etten edes tarvitse taivutinta, vaikka omat ripseni eivät ole kaikista kaartuvimmat. Ripsiväri erottelee ripset kauniisti ja kahden kerroksen jälkeen huomaa sen tehneen ripsirajaan jopa "rajausta". Ripset jäävät pehmoisiksi ja joustaviksi. Ripsiväri pysyy hyvin paikallaan eikä leviä minulla päivän mittaan. En ole viime aikoina juuri itkenyt, niin en osaa sanoa, kuinka kyyneleen kestävä tämä on. Saan ripsivärin pestyä hyvin pois, tämä lähtee paljon helpommin kuin esim. Maybellinen The Rocket ( joka on toinen suosikkini! ).

Ripsiväri maksaa n. 20 euroa, mikä on suhteellisen suuri summa markettiripsariksi. Mutta toisaalta, tämä voisi maksaa jopa enemmänkin kun miettii, kuinka kauniin lopputuloksen tällä saa! Nyt taitaa kyllä käydä niin, että tästä tuli uusi jumitusripsivärini, ripsiväri ei ole ärsyttänyt silmiäni ja tuo lopputulos..omat ripsivärikriteerini jopa ylittyvät tämän kanssa!


TF13

26.1.2017

Luku 692-Meikki Brunkullalla

Idunmeikki3


Olen monta kertaa kirjoittanut olevani huulipunanaisia, mutta kyllä minä luomiväreistäkin tykkään! Idun Mineralsin Brunkulla luomiväripaletin arvontapostauksessa lupailinkin meikkikuvia oman postauksen verran ja nyt ne olisivat eetterissä ^_^

Idunmeikki5


Meikkipohjana minulla on Iroisien BB-voide, jonka puuteroin by Terryn Hyaluronipuuterilla. Iroisien BB-voide vaikutti näytepussin perusteella ihan hyvältä, mutta omiin tarpeisiini liian "väärällä tavalla rasvaiselta". Se ei mielestäni asettunut omalle iholleni kaikista kauneiten. Posket punasin Bobbi Brownin Peonylla, joka on ihanan raikas pinkki! Toin kuitenkin syvyyttä Lily Lolon jännällä, melonisen rusehtavalla sävyllä. Varjostuksiin käytin Bobbi Brownin aurinkopuuteria.

Idunmeikki18


Silmämeikissä käytin luonnollisesti Idun Mineralsin Brunkulla palettia, ja tarkemmin ottaen hohtavahkoa vaaleanpunaista sekä tummempaa, malvaan taittavaa ruskeaa. Levitin ensiksi tummempaa sävyä reilusti oman luomivakoni yläpuolelle, tehden siis "uuden luomivaon". Oma silmänmuotoni on sellainen, että jos levitän tummaa sävyä oikeaan luomivakoon, ei se sieltä juurikaan näy. Lisäksi luomivaosta kulmakarvoihin jää todella iso kaistale ihoa, väärentämällä kulmavaon kohdan ylemmäs saa illuusion isommista silmistä. Ihastuttava Charlotta on tehnyt aiheesta tutoriaalin, kannattaa käydä lukemassa! Vaaleanpunaisen sävyn levitin sitten "uuden luomivaon" alapuolelle, aina ripsirajaan saakka. Tein yläluomelle rajauksen tumman ruskealla kajalilla sekä sudin vielä Brunkulla paletin tummanruskeaa rajauksen päälle. Alaluomelle levitin kevyesti paletin tumman malvaista sävyä.

Huulipunaksi valikoitui Guerlainin ihana huulilakka. Tätä ei nykyään taida Suomesta saada, mikä on suuri harmi, sen verran kivan vaahtomainen koostumus tuotteessa on! Sävykin on kaunis, yksi lempisävyistäni. En tiedä, mitä teen kun tämä aikoinaan loppuu. Ehkä täytyy tehdä tutkivaa journalismia, ehkä jollain toisellakin merkiltä löytyisi moussemainen huulilakka yhtä kauniissa sävyssä.

Niin ja hei, vielä ehtii hyvin osallistua arvontaan! ^_^

24.1.2017

Luku 691-Pehmeän lohduttava tuoksusyleily

hajuvesi


Olen varmaan saattanut kertoa, että olen pudonnut aika kauas puusta, mitä tulee äitiini. Äitini ei nimittäin meikkaa ja pitää ihonhoitorutiinitkin minimissään. Minä olin se, joka vuonna 1987 käytti eniten äidin harmaata Oriflamen luomiväriä sekä hauskaa, persikkaisen vaaleanpunertavaa poskipunapuikkoa. Ja minusta kasvoi se nuori tyttö, joka aloitti meikkaamisen kouluun heti, kun vanhempani sen vaan sallivat. Olin se kaveripiirin kosmetiikkahörhö jo teininä, kesätyörahoilla tilailin kosmetiikkaa Yves Rocherilta tai jos oikein hurjaksi heittäydyin, tein pyhiinvaellusmatkan lähimmän ison kaupungin Body Shopiin. Äitini jaksaa vieläkin lempeän sarkastisesti mainita eräästä siihen kauppaan tuhlaamastani summasta, mutta ne rahat olin tienannut aivan itse!

Äitini sen sijaan on tuoksuihmisiä ja hän rakastaa tuoksuja, se onkin kosmetiikan tuoteryhmä josta hän ilomielin tekee hankintoja! Minulla taasen tuoksukokoelma on pienehkö, sillä pelkään niiden pilaantuvan herkästi. Tätä nykyä pyrinkin säilyttämään suurimman osan tuoksuista niiden omissa pahvipakkauksissa, ja vielä lipaston uumenissa. Ajattelin kuitenkin kertoa teille eräästä tämän hetken tuoksusuosikistani, joka totisesti tuo lämpöä ja toivoa keskelle karuinta aikaa vuodesta ( jota tammikuu minulle edustaa! ).

Sain viime jouluna joululahjaksi mieheltäni Shiseidon Ever Bloom -parfyymin. Mieheni tiedusteli, mitä haluaisin lahjaksi ja lähetin hänelle tarkan linkin kyseiseen tuoksuun, ihan omatoimisesti hän ei välttämättä uskaltaisi minulle mitään tuoksua ostaa. Ever Bloom on minulle ehdottomasti talvituoksu, sellainen jonka sisälle on ihana käpertyä kun haluaa lohdutusta keskellä pimeintä ja kylmintä vuodenaikaa. Puuterisen myskimäinen tuoksu kukkaisine vivahteineen on kaunis, lämmin ja sensuelli. Naisellinen, ehdottomasti! Tuoksussa on kuitenkin mukana raikkautta, sellaisella talvisen puhtaalla tavalla, vaikka aika voimakas tuoksu onkin. Tätä kannattaa suihkauttaa maltillisesti, yleensä suihkautan yhden kevyen suihkauksen jalkoihin ja toisen samanlaisen kyynärtaipeeseen. Hajuvesi avautuu valkoisten kukkien, lootuksen ja jasmiinin sekä Bulgarian ruusun kimaralla, sydäntuoksussa kujeilee Tunisian appelsiinipuun kukat ja gardeniat, kun lopputuoksussa myski sekä puu kietovat lämpimään syleilyyn. Pullo on kaunis, alkuun en sille syttynyt mutta ajan mittaan olen ymmärtänyt sen kauneuden. Siihen on mielestäni onnistuttu hyvin vangitsemaan tuoksun luonne, tietty keveys ja raikkaus, mutta samalla lämmin syvyys. Siinä on myös tiettyä modernia vintage-fiilistä. Tuoksu onkin kuulemma saanut inspiraationsa Shiseidon perustajan pojan 1940-luvulla ottamasta mustavalkoisesta valokuvasta, jonka kohteena on ollut kamelian kukka.

Tuoksun valitsen useimmiten niinä päivinä, kun haluan päiviini tiettyä turvallisuutta ja lisää itsevarmuutta. Kesällä en tähän osaa tarttua, mutta talvisin tämä onkin ahkerassa käytössä! Tuoksun kesto on omalla ihollani huima, huomaan vielä yli kahdentoista tunnin jälkeen myskin pehmeän vivahteen ihollani. Tuoksun hinta on n. 65 euroa ja tätä löytyy ainakin Sokokselta ja Stockmannilta, mutta myös Ego by Ya erikoismyymälästä, joka on siis Yliopiston Apteekin oma myyntikanava kosmetiikalle!

Mikä on sinun talven tuoksusi?

22.1.2017

Luku 690-Varaslähtö arvontaan!-Arvonta on päättynyt

Brunkulla luomiväripaletti


Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että teitä lukijoita olisi kiva muistaa jollain pienellä kivalla! Päätinkin ryhtyä tuumasta toimeen, ja järjestää pienen arvonnan. Olin alunperin miettinyt arvonnan järjestämistä jonkun tasaluvun yhteydessä, oli se sitten sadas Bloggerin kautta lukija tai muu vastaava. Mutta sitten mietin, että mikäpä olisi ihanampaa kuin tuoda vähän hemmottelua keskelle monelle niin masentavaa talvea ^_^


Idun Minerals


Arvonnan kohteena on mineraalimeikkisarja Idun Mineralsin Brunkulla luomiväripaletti, kuvassa on siis arvottava paletti sekä oma palettini. Se on yksi suosikkipalettejani, laatu on mahtava ja sävyt helpot sekä turvalliset! Tähän tartun, kun teen vähän juhlavampaa meikkiä, sen verran hohtavia sävyt ovat. Itseasiasssa teinkin juuri paletilla meikin ja tarkoitus olisi postailla meikistä erikseen, postauksen lopussa on "kurkistuskuva" meikkiin mutta en turinoi siitä tässä sen enempää! Olen ostanut paletin itse, mutta sain siitä alennusta, koska ostopaikka oli mennyt lätkäisemään hälytarran aika rumasti paletin taakse ja kirjoittanut käsin paletin nimen siihen hälytarraan. Minähän tietysti kysyin, löytyisikö hälytarratonta palettia koska paletti on menossa lahjaksi ja ilmeisesti pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, ettei tuotteeseen olisi edes saanut laittaa hälytarraa, koska se peitti inci-listan. Mukana ollut mieheni sanoi jälkikäteen, että olin kuulemma selostanut asian niin, että kuulostin siltä kuin olisin ollut varastamassa luomiväriä-mutta kuka varas nyt ehdoin tahdoin kysyy henkilökunnalta hälytarratonta versiota ^_^ ? Enivei, paletin takapuoli ei ole se kaikista kaunein ja varmaan tulen sitä jollain tavalla modifioimaan. Ja se on siis rehellisesti ostettu, jos jollekin jäi nyt epäselväksi :D

Mutta sitten itse arvonnan sääntöihin.

-Postitan arvontapalkinnon Suomen sisällä. Jos asut ulkomailla voit osallistua, jos voit kertoa Suomessa olevan osoitteen, mihin voin palkinnon postittaa.

-Alaikäisillä täytyy olla huoltajan suostumus.

-Arvonta on blogini lukijoille. Lukijaksi saa tottakai ryhtyä arvonnan aikana ^_^ Kerro, mitä kautta blogiani luet ( esim. Bloglovin, Blogit.fi, Facebook, Insta..).

-Kerro, mikä on sinun suosikkiluomivärisi. Laita myös sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

-Arvontaan voi osallistua maanantaihin 30.1. 2017 kello 20.00 saakka.

Onnea arvontaan!

Idunmeikki13

19.1.2017

Luku 689-Meikkikevättä ilmassa!

Bm4


Olen huomannut vuodenaikojen vaikuttavan meikkaamiseen, huomaan suosivani tiettyinä vuodenaikoina aina tiettyjä värejä! Varsinkin tämä tuntuu toteutuvan huulipunissa, klassiset ja dramaattiset punaiset löytyvät eniten huuliltani kun vuosi kääntyy syksyä kohden, ja ne tuovat lämpöä kylminä talvipäivinä. Kesäisin tykkään selvästi pirteämmistä sävyistä, oranssit ja pinkit ovat tuolloin pop. Nyt, kun talvi alkaa pikkuhiljaa taittua kohden kevättä, alan innostua pirteistä fuksioista. Sama juttu on myös poskipunien kanssa, keväällä raikas pinkki on vaan niin ihanan energinen!

Bm3


Tähän meikkiin päätinkin maalata huulet bareMineralsin upealla, fuksian sävyisellä huulilakalla. Meikkipohjaksi valitsin saman merkin mattamineraalipohjan, sävy light on kyllä asteen liian tumma minulle mutta by Terryn Hyaluronipuuterilla sain vähän tasoiteltua lopputulosta. Huomasin myös irtopuuterin kivasti vielä blurraavan ihoa, vaikka teoriassa mineraalipohjan jälkeen ei irtopuuteria tarvitsisikaan. Mineraalimeikkipohjien suhteen minulla menee innostus vähän kausittain, ja aina muistankin pohjaa kasvoille pyöritellessä, miksi niihin aikoinaan ihastuin!


Bm8

Poskipunana minulla on Lily Lolon Burst Your Bubble, jota levitin draping-henkisesti ylös ohimoille saakka, mutta pitäen siveltimen jäljen kevyenä! Varjostukset tein luottoaurinkopuuterillani, eli Guerlainin Joli Teintilla. Saa nähdä, tuleeko kuinka pian uuden aurinkopuuterin ostaminen ajankohtaiseksi, sen verran laajalta alueelta pannun pohja vilkkuu jo! Poskipäille sudin valoa tuomaan Benecosin korostuspuuteria.

Silmämeikin pidin simppelinä, kuten yleensäkin. Puuteroin luomet Everyday Mineralsin Multi-Tasking peiteaineella ( saatu blogin kautta ), ja levitin sen jälkeen H&M:n voidemaisen luomivärin. Champers on vaan todella kiva arkisävy pienellä twistillä! Ripsissä minulla on Isadoran ripsariuutuus, Grand Volume Lash Styler josta on muodostunut tämän hetken suosikkini. Se pysyy hyvin ripsissä, loihtii upean irtoripsimäisen lopputuloksen sekä on helppo pestä pois. Mahtava tuote, kerta kaikkiaan!

Bm11

17.1.2017

Luku 688-Tipattoman tammikuun sallitut nesteet

misellivesi


Olen viime aikoina käyttänyt kolmea erilaista kasvo- tai misellivettä, ja ajattelin tehdä niistä tällaisen kokoamapostauksen. Mukana on niin hittituote, no jaa -tuote sekä sellainen, johon tykästyminen vei vähän kauemmin aikaa.

Olen misellivesien suurkuluttaja, ne kuuluvat lähes aamuun jokaiseen. En oikeastaan käytä niitä iltaisin meikin puhdistamiseen, sillä saan nopeammin puhdasta jälkeä perinteisellä kaksoispuhdistuksella. Nappasinkin Kicksistä mukaani Filorgan miselliveden, jonka lupaukset kuulostavat hyviltä. Se lupaa niin kosteuttaa, kuin puhdistaa ihon liasta, meikistä kuin myös talista. Mukana onkin mm. Trehalosea, joka sitoo kosteutta iholle ja sinkkisuolaa, jolla on Beautypedian mukaan anti-age-vaikutuksia. Eräässä lähteessä sinkkisuolan sanottiin olevan oivallinen epäpuhtaalle iholle tai ekseemaiholle.

Filorgan misellivesi on tuoksuton, en erota siitä edes raaka-aineiden tuoksua. Pesuteho saisi mielestäni olla tehokkaampi, eräs ilta kokeilin väsyneenä puhdistaa meikkejä ja olisin varmaan saanut puhtaampaa jälkeä perinteisellä kaksoispuhdistuksella. Huomaan myös puhdistaessani meikkaamisen yhteydessä yläluomelle levinneitä ripsivärejä, että toisinaan joudun pyyhkimään luomen ihon kahteen otteeseen topsipuikolla. Aamuputsarina tämä on kelvollinen, vaikka todella tehokkaan miselliveden jälkeen rima on asetettu niin korkealle, että sitä on vaikea ylittää.

En alkuun viehättynyt tuotteesta, mutta päätin kuitenkin jatkaa käyttöä. Mitä enemmän tuotetta olen käyttänyt, sitä enemmän olen siitä tykännyt. Iso pullo on riittoisa, napsukorkki näppärä eikä hintakaan, 22 euroa mikään mahdoton ole. Iho on tuntunut misellivesijaksolla hyvältä, tämä ei ole ainakaan saanut mitään vahinkoa aikaan! Filorgaa myy mm. Kicks ja Stockmann ( Helsingin keskustan tavaratalo ) ja satunnaiset nettiapteekit.

Kicks


Samaisella Kicks reissulla matkaani tarttui myös liikkeen oman merkin C-vitamiinipitoinen kasvovesi. Olen ihan C-vitamiinihullu, ja mielenkiintoni herää heti, kun kuulen sitä löytyvän jostain ihonhoitotuotteesta. C-vitamiini on oivallinen ihon kirkastaja, se sopii monelle ihotyypille. Eniten siitä hyötyy epäpuhdas iho, pintakuiva iho tai, jos ihossa on sameutta. C-vitamiinin ongelma on sen stabiilius, se menettää helposti tehonsa päästessään ilman kanssa kosketuksiin. Onneksi löytyy myös tapoja saada C-vitamiini paremmin säilyväksi ^_^

Kicksin omissa tuotteista löytyy ekologisempiakin vaihtoehtoja, tämä kasvovesi on saanut kylkeensä Reilun Kaupan -merkin. Luonnonkosmetiikkaahan tämä ei ole. Kasvovesi sisältää C-vitamiinia ja jasmiini- sekä passionhedelmäuutteita, jotka kevyesti kuorivat ja kirkastavat ihoa. Kasvovedessä on pirteä, raikas ja hedelmäinen!

Vaikka tuote kuulostaa paperilla mahtavalta ja iholleni sopivalta, ihoni päätti toisin. En ainakaan voi ajatella tuotetta joka päiväiseen käyttöön, sillä pitkässä aikajuoksussa koin tuotteen aavistuksen ärsyttävän ihoa. Vaikka tuote ei ehkä ollut itselleni se optimaalisin, voi se toimia jolalin toisella mainiosti! Hintakaan ei päätä huimaa, muistaakseni se oli n. kymmenen euron paikkeilla. Tuotetta voi etsiä Kicks-kosmetiikkakauppaketjun hyllyiltä.


YA Naturae luonnonkosmetiikka


Luonnonkosmetiikan saralta itselleni sopivat kasvovedet ovat olleet vähän kiven alla ja siksi jännitinkin, miten ihoni reagoisi Yliopiston Apteekin oman luonnonkosmetiikkasarjan, YA Naturaen mustaherukkakasvoveteen. Tämä onkin muuten mahtava tuote, sillä se on kehitetty sekä valmistettu Suomessa!

Mustaherukkakasvovesi sisältää mustaherukansiemen- sekä ruusunmarjaöljyä ja kotimaista koivumahlaa. Tuote on alkoholiton ja tuoksuton, pH on 4,5-5,5. Paperilla tuote kuulostaa juuri siltä, mitä ihoni rakastaa ja aina jaksan ilahtua tuotteista, joiden pH-arvoon on kiinnitetty huomiota! Ruusunmarjaöljy on myös uusin raaka-aineihastumiseni, senkin avulla minulle on helppo myydä tuote jos toinenkin. Se siis tasoittaa ihoa pitkässä juoksussa, ja saattaa jopa haalentaa pigmentaatioita. Koivumahla taas kosteuttaa ja auttaa ihoa uudistumaan.

Tällä kertaa toiveet ja odotukset kohtasivat ihoni tarpeiden kanssa, tätä tuotetta ihoni rakastaa! Tuotteen koostumus on hauska, kun sitä kaataa vanulapulle ja alkaa levittää kasvoille, huomaa kasvoveden alkavan vaahtoavan. Jonain kertoina olen taputellut kasvoveden kämmenten kautta kasvoille, jos haluan välttää liiallista hankausta eikä tarvetta puhdistuksen viimeistelylle ole.

Kasvoveden hinta on kymmenen euron paikkeilla ja sarjaa myydään Yliopiston Apteekeissa tai Ego-hyvinvointiliikkeissä ( joka on edellä mainitun Yliopiston Apteekin oma kanava ottaa isompi siivu kosmetiikkamarkkinoista haltuun! ).

Oliko joukossa tuttuja tuotteita? Mikä on sinun kasvovesisuosikkisi?

15.1.2017

Luku 687-Edullinen ja hyvä; ihana luonnonkosmetiikan korostuspuuteri

luonnonkosmetiikka


Edullinen ja hyvä -postaussarja jatkuu tänään, kun esittelyvuorossa on ihana keijukaispölypuuteri, eli korostuspuuteri näin suomeksi sanoen! Minulla oli pitkään ollut ostoslistalla luonnonkosmetiikkamerkki Benecosin highlighter, eli korostuspuuteri, mutta se tuntui olevan aina loppu, kun kävin tilannetta kurkkaamassa Ruohonjuuressa. Mutta nyt alkutalvesta minua vihdoin ja viimein lykästi! Omistamani korostustuoteet kun tuntuivat kaikki olevan joko kuulamaisissa tai jauhemaisissa muodoissa, minulla ei ollut yhtäkään pressattua korotustuotetta. Pressattu, puuterimainen tuote kun on vaan matkustaessa kaikista kätevin!

luonnonkosmetiikka puuteri


Benecosin higlighterissa parasta on se, että se loihtii luonnollisen lopputuloksen. Siinä on maltillista hohdetta, joka ei erotu kuin oikein tarkkaan tiiraamalla. Yritin ottaa swatch-kuvaa tuotteesta, aika huonolla menestyksellä. Vasta silloin kun hieroin puuteria oikein paksun kerroksen käsivarrelle, tuli se näkyviin ( kuva löytyy postauksen lopusta, samoin meikkikuva jossa tuotetta on käytetty ). Käytän puuteria poskipäillä, vaikka teoriassa tällä varmaan voisi sutia kasvot kevyesti läpi käyttäen todella löysää sivellintä.



Highlighter näyttää pannussa yllättävän tummalta ja roosaiselta, mutta iholle se asettuu shampanjan roosaisena. Joissain korostustuotteissa on yllättävän tumma vivahde, mutta tämä istuu kauniisti omalle, suhteellisen vaalealle hipiälle. Puuteri on talkkipohjainen, mutta huomaan incistä löytyvän myös savea sekä muutamia kasviöljyjäkin!

luonnonkosmetiikka


Mahtavaa tuotteessa on myös hinta, se on n. kymmenen euron tietämillä! Omasta mielestäni pakkauskin on kaunis, toki hinnassa huomaa ettei se ole kovin tukevan oloinen. Tuotteen koostumus tuntuu yllättävän nopeasti kuluvalta, omassa käytössäni tuo pannun keskellä oleva kohokuvio katosi alta aikayksikön.

Benecosin korostuspuuteri on kuin hyvät alusvaatteet, niiden olemassa oloa ei huomaa mutta ilman niitä jotain oleellista puuttuu. Rakastan tällaisia korostuspuutereita, joilla ei tule liian jyrkkä ja näkyvä lopputulos, koska niiden kanssa ei saa suurta vahinkoa aikaan.

Benecoshigh1.1
Benecoshigh2
 

14.1.2017

Luku 686-Uutta kauneusblogirintamalla!



Ihanaa lauantaita kaikille! Ajattelinpa nopeasti vinkkailla tänään yhdestä aivan supermahtavasta jutusta, josta kaikkien kauneusblogeja lukevien kannattaa käydä tykkäämässä. Nimittäin, kauneusbloggaajien Facebook-sivuista!

Nyt te kysytte, mikä juttu tämä oikein on? Meillä on kauneusbloggaajien kesken aivan mahtava ryhmähenki ja kun joku sai idean blogit yhteen kokoavasta Facebook-sivusta, ei siinä kauaa mennyt kun sivut olivat pystyssä! Tämä ei siis ole minkään mediatalon tms. ylläpitämä sivu, vaan meidän bloggaajien kesken syntynyt ihana idea. Tämä kokoaa yhteen ne blogit, jotka ovat haluneet lähteä mukaan. Uutta luettavaa löytyy joka päivä. Sivuston on luonut Hannamaria-blogin Hanna, suurkiitos hänelle aktiivisuudesta!

Minun blogini myös löytyy kyseiseltä Facebook-sivulta, olenkin innoissani tästä uudesta seurantatavasta. Myös blogini henkilökohtaisesta Facebook-sivusta saa käydä tykkäämässä, tykkääjiä ei voi olla koskaan liikaa ^_^

12.1.2017

Luku 685-Mitä pelkäsin pienenä?

WP_20170111_13_17_46_Pro (2)



Keyword-Love blogia kirjoittava Jonna haastoi minut hauskaan tehtävään, kertomaan siitä mitä pelkäsin lapsena. Koska muiden pelkoja oli mielenkiintoista ja jopa terapeuttistakin lukea, päätin minäkin kirjoittaa omista peloistani ^_^

ISOT TYÖKONEET

Vitsit, minä juoksin aina karkuun jos satuin olemaan ulkona samaan aikaan kun isä käynnisti traktorin. Pelkäsin traktorin ääntä, varsinkin toisessa oli vielä pahempi ja ilkeämpi ääni! Pelkäsin myös sitä, että jäisin vahingossa traktorin alle. Serkulleni melkein kävi niin, onni onnettomuudessa että tilanteesta selvittiin säikähdyksellä! Pelkäsin myös isoja rekkoja ja aura-autoja. Koulumatkaani kuului parin maantien laidalla tarpomista ja näissä pelkäsin myös sitä, että jäisin vahingossa rekan alle. Tai että aura-auto ei näkisi minua ja jäisin auratuksi! Itseasiassa en vieläkään oikein tykkää massiivisista koneista ja autoista. Kun olimme vuosia sitten Thaimaassa ja pyöräilimme moottoritien laidassa ja takanamme tuli hiljaa ajava avolava-auto, joka mainosti tulevien vaalien ehdokas X:ää tai jotain puoluetta, oli sangen kuumottavaa kun tiesi ( ja ennen kaikkea kuuli ) takana, aivan kintereillä olevan auton. Autossa oli siis massiiviset kaiuttimet, ja sen mainospuheen kyllä kuuli. Tällöinkin mieleen heräsi ne "apua, se voisi ihan hyvin ajaa meidän yli!"-kuvitelmat. Älkääkä kysykö miksi pyöräilimme Thaimassa moottoritien laidalla, yksinkertaisesti siksi ettei muuta reittiä ollut paikasta X paikkaan Y!

PERHEEN MENETTÄMINEN

Muistan joskus eksyneeni perheestäni ihan muutamaksi minuutiksi huonekalukaupassa ja se tunne oli sanoin kuvaamattoman kauhea. Luulin, että minut oli hylätty! Tosiasiassa olin vaan vilkkaana lapsena ehtinyt mennä vähän liian kauas. Joskus kun olimme äitini kanssa kahden käymässä Puuhamaassa, kunnan järjestämän kyydityksen turvin, pelästyin herätessäni bussissa eikä äitiä näkynyt missään. Olimme pysähtyneet huoltoasemalle ja äiti oli jättänyt nukkuvan lapsensa sisälle bussiin, kun hän oli käynyt huoltoasemalla vessassa ja ostamassa meille karkkia. Murehdin myös pienenä sitä, että mitä jos vanhemmat tai veljeni kuolee. Veljeni onnistui eräs kerta nukahtamaan heinäsuuliin ulkona leikkiessään ja tilanne eskaloitui siihen, että vanhempani olivat jo soittamassa poliiseja paikalle, kun pientä poikaa ei vaan näkynyt missään, tällöin oli lisäksi tulva-aika. Muistan hämärästi itkeä tihrustaneeni veljeni huoneessa, veljen sängyllä peiton alla maaten rakkaan pikkuveljen mahdollista kuolemaa. Juuri kun kaikki olivat melkein totaalisesti paniikissa, unen pöpperöinen veljeni tupsahtaa pihapiiriin. En nyt tarkalleen ottaen muista, oliko homma niin ettei hän uskaltanut tulla esille piilostaan ( oli siis kuullut huutelut mutta ei uskaltanut tulla esille kun kuvitteli tehneensä jotain tuhmaa) vai vetikö hän sikeitä ihan loppuun saakka. Ja ennen kuin kukaan on pyörtymässä kauhusta, niin käsi sydämellä voin sanoa minulla olleen parhaimman mahdollisen lapsuuden, vanhempani rakastivat ( ja rakastavat yhä edelleen ) kumpaakin meistä, minua sekä veljeäni. 80-luvulla lasten kasvattaminen oli tietyllä tavalla liberaalimpaa ja lintukotoisempaa, jos eläisimme tätä päivää mutta minun lapsuudessani, meidät ( ja moni muukin 80-luvun lapsi ) olisi varmaan huostaanotettu moneen kertaan!!


7D739794-E99F-415B-A70D-E6255CFCD122


PIKKU KAKKOSEN HEIKOT JÄÄT

Hrrr, tämä on kyllä jättänyt suurimmat traumat! Olemme veljeni kanssa poranneet suoraa kurkkua, jos jouduimme katsomaan heikot jäät. Meillä oli jossain vaiheessa ennen kunnollisen väritelevision tulemista mustavalko-matkatelkkari, jossa oli todella jäykkä kanavien vaihtonappula, sellainen käännettävä siis. Emme veljeni kanssa pystyneet kääntämään kanavaa toiselle ja isä yritti meitä joskus koulia katsomaan heikkoja jäitä, eikä vaihtanut kanavaa. Juuri tuo kerta on syöpynyt mieleni sopukoihin, ja muistan itkeneeni veljen kanssa ihan hervottomasti. Koko animaatiossa on niin ahdistava tunnelma, että tekisi mieli vetää ranteet auki. Musiikki, värimaailma..ehkä se musiikki on pahin. Ja jossain kohdassa välkkyvä animaatio. Hrrr, en halua muistella! Vieläkin tekee pahaa, vaikka en enää sentään itkuun purskahda animaatiota katsoessani :D

UFOT

Jos olet elänyt 90-luvun alulla ja tiedostanut populaarikulttuuria, et ole voinut välttyä Ufo-hysterialta. Muistan vuonna 1992 ollessani ala-asteen toisella luokalla, asian räjähtäneen kaikkien tietoisuuteen ja jostain syystä keskellä pimeintä aikaa. Siinäpä oli sitten kiva kävellä aamuisin pimeässä kouluun ja pelätä, koska ne ufot tulevat ja kidnappaavat tieteellisiin tarkoituksiin! Ruodimme asiaa koulutaipaleen osittain jakaneen naapurin lasten kanssa todella usein, pelonsekaisin tunnelmin. Jokainen taivaalla välähtänyt tai liikkunut outo asia oli tottakai ufo! Pelkäsin todella monena iltana mentyäni nukkumaan, että ufot tulevat ja kidnappaavat minut yön aikana. Siis että heräisin siihen, että sänkyni ympärillä on humanoideja ja he tapittaisivat minua suurine silmineen. Enkä minä pystyisi liikuttamaan raajojani. Kaikista pelottavimpia olivat kertomukset pahantahtoisista humanodeista, joista jossain dokumenteissa kerrottiin. Oma defenssini olikin piirtää itseni ja humanoidit leikkimässä, halusin ajatella humanoidit rauhaa rakastavina ja ystävällisinä olentoina, en maapalloa tuhoavina. Näin jälkikäteen mietittynä, mitähän lasten psykiatri olisi moisista piirrustuksista tulkinnut? No, ehkä sen että "kiitos vaan Juhan Af Grann, kun olet traumatisoinut kaikki lapset ikuisiksi ajoiksi!". Toisaalta, teininä tuli kyllä ihan oma-aloitteisesti luettua kaiken maailman rajatietokirjoja ja kyllä silloinkin eräs suomalaisiin ufotapauksiin perustunut kirja kuumotti ( ja tottakai yllytin pikkuveljenkin lukemaan sen, haha! ), varsinkin kun yksi tapaus oli sattunut juuri sopivasti lähes naapurikunnassa...

Mitä sinä pelkäsit pienenä? Haastan kaikki ne, jotka eivät ole tätä vielä tehneet ^_^

10.1.2017

Luku 684-Puhdistusvoidetaikoja

puhdistusvoide


Kerroin syksyllä päässeeni käymään I love me -messujen yhteydessä kasvohoidossa Pinks Boutiquella ja messujen jälkeen tulinkin hankkineeksi muutaman tuotteen merkiltä. Pinks Boutique on englantilainen, selektiivinen luonnonkosmetiikkabrändi, sarjan erikoisuus on kasvohierontaan nojautuva hoitofilosofia. Kasvohoidossa ollessani huomasi liikkeiden kirjon; voimakkaasta hieronnasta hellään sivelyyn ja hipsutteluun. Tuotteita voi tottakai käyttää kotona ilman sen kummempia hierontarituaaleja, ja antaa kasvoille hierontahemmotteluhetken kasvohoidossa. Huomasinkin kasvohoidon laittaneen kuona-aineet liikenteeseen, sillä noustessani hoitopöydältä olin siirtynyt aivan toisiin maailmoihin. Minut valtasi raukea olo, ja päätä alkoi jomottaa. Muistaakseni kotiin päästyäni taisinkin ottaa pienet nokoset! Hoidon jälkeen onkin syytä juoda paljon vettä, muuten kuona-aineet voivat jäädä kehoon jumittamaan.

Ostin messujen jälkeen Pinks Boutiquelta puhdistustuotteen ja päädyin valinnassani Deep Cleansing Melt -puhdistusvoiteeseen. Tuotteen idea on kuin suoraan vintage-kuvastosta, se vaatii kaverikseen musliiniliinan. Puhdistusvoiteen sisältö on kutkuttavan mielenkiintoinen, siinä on käytetty auringonkukkaöljyä, sheavoita, risiiniöljyä, kameliaöljyä, mandariininkuoriöljyä, glyserolia ja panthelonia. Pesevänä ainesosana on Decyl Glucoside ja tuotteen ideahan perustuu myös siihen, että öljyt ovat tehokkaita rasvanpoistajia. Tuote lupaa pehmentää ihoa ja poistaa meikin. Musliiniliinan avulla puhdistusvoide on samalla myös kuolleita ihosoluja poistava.

Omalle iholleni musliiniliinat ovat liian hankaavia, mutta pehmeä frotee onkin toista maata. Kävinkin kipaisemassa puhdistusvoiteen kaveriksi pieniä froteisia pyyhkeitä, koko 30 x 50 cm on tähän tarkoitukseen oikein optimaalinen. Puhdistusvoidetta otetaan noin puoli t-lusikallista ja hierotaan kuivalle iholle huolellisesti työstäen, parin minuutin ajan. Toisinaan hieron kauemminkin, vähän fiiliksen mukaan! Kun olen tarpeeksi työstänyt puhdistusvoidetta iholle, kastelen froteepyyhkeen kuumahkolla/lämpimällä vedellä, väännän pyyhettä kuivemmaksi ja asetan pyyhkeen hetkeksi aikaa kasvojen ylle. Puolen minuutin, minuutin kuluttua aloita työstämään pyyhkeellä kasvoja, hieron kevyesti kasvoilta meikkiä pois. Jossain vaiheessa kastelen pyyhkeen läpimäräksi ja muutaman kerron haudon kasvoja märällä pyyhkellä, huuhtoen samalla puhdistusvoidetta pois. Tuotteen tuoksu on raikas sitruunaruoho ja tämä tarjoaakin kokonaisvaltaisen elämyksen heille, jotka haluavat puhdistustuotteestakin löytyvän tuoksua-toisaalta tuoksu ei ole liian päällehyökkääväkään, siinä on mukana jotain kauniin pehmeää. Jos kartat voimakkaita tuoksuja, suosittelen tuoksuttamaan tätä ennen ostamista.

luonnonkosmetiikka


Alkuun mietin, miten puhdistusvoiteen tehot vaan riittävät. Olin varoitellut kasvohoidossa, että käyttämäni ripsiväri on tosi vaikeasti poistettavissa ja kasvohoidon tehnyt Annika sanoikin ripsivärin olleen tiukassa. Siksi yllätyinkin, koska tällä puhdistusvoiteella ja käyttämälläni tekniikalla lähtee aivan oikeasti kaikki meikki pois. Siis kaikki, se tosi tiukassa oleva ripsarikin! Vanulappuun ei yksinkertaisesti jää yhtään meikkijäämiä ( tosin sellaista ei minulla ole tapahtunut..öö..vuosiin? ). Toki omat pohjameikkini eivät mitään vahvoja olekaan, mutta käsittäen kuitenkin pohjustusnaamion, meikkivoiteen sekä puuterin. Siitä ei vaan pääse mihinkään, että öljymäiset puhdistustuoteet ovat yksinkertaisesti tehokkaita ja kun siihen yhdistää hellävaraisen puhdistusliinan käytön, vaikutus tehostuu.

Valitettavasti en voi kuitenkaan ajatella tuotetta ihan joka päiväiseen käyttöön, sillä vaikka frotee onkin materiaalina aivan eri kuin karhea musliiniliina, huomaan ihossani ei toivottuja muutoksia pitkässä jaksossa. Iho jää puhdistuksen jälkeen uskomattoman sileäksi ja pehmoiksi, en ole vastaavaa kokenut yhdenkään puhdistustuotteen kanssa, siinä mielessä tässä puhdistustuotteessa on aivan ihanaa taikaa. Mutta jos käytän tuotetta monta päivää putkeen, huomaan ihon muuttuneen tukkoisammaksi. Voi olla, että tämä kaipaisi kuitenkin rinnalle vielä toisenkin puhdistustuotteen tai sitten froteekin on sen verran hankaava, että ihoni reagoi puskemalla epäpuhtauksia pintaan. Olen kuitenkin sen verran malttamaton, etten jaksa jäädä kovin pitkäksi aikaa odottamaan, jos epäpuhtauksien puhkeaminen loppuisi. Monessa luonnonkosmetiikkatuotteessa mainitaankin, että alkuun voi ilmentyä näppylöintiä, mutta omalla kohdallani näppylöinti on harvemmin tasoittunut pitkässä juoksussa.

Toisaalta tämän hintaluokan tuote ( 47 euroa/ 60 grammaa ) onkin ihana säästää luksushemmotteluhetkiin! Omassa käytössäni tämä jää erityisiin hemmotteluhetkiin ja varsinkin silloin, kun haluan antaa kyytiä kuolleille ihosoluille. Luonnonkosmetiikkatuotteena tämä toki kannattaa käyttää suhteellisen vikkelään, varsinkin pakkausmuoto ja käyttötarkoitus aiheuttavat säilyvyydelle omia haasteita. Huomasin nimittäin voiteen koostumuksen lähteneen sulamaan, kun säilytin sitä pesuhuoneessamme, jossa on kuivausrummun tulon myötä lähes trooppinen ilmasto toisinaan. Siirsin voiteen vikkelästi viileään makuuhuoneeseen, jossa se onneksi jähmettyi takaisin kiinteäksi.

Pinks Boutiqueta myy Suomessa Cosmetique.

Onko Pinks Boutique teille tuttu merkki?

8.1.2017

Luku 683-Unelmieni meikkivoide, Stagecolor Liquid Foundation

Stagecolor meikkivoide


Mennään suoraan asiaan, vihdoinkin joku on keksinyt tehdä unelmieni meikkivoiteen! Sain viime vuoden puolella maahantuojalta testiin ammattilaissarja Stagecolorin uuden meikkivoiteen, Liquid Foundation 2nd Skin Serumin. Meikkivoide kuuluu ohuiden, nestemäisten meikkivoiteiden joukkoon, kuten Chanelin Vitalumiere Aqua, YSL:n Le Teint Encre De Peau tai Lancômen Miracle Air de Teint. Kahdesta jälkimmäisestä minulla onkin omakohtaisia kokemuksia ja sanottakoon, rakastan ideaa hyvin juoksevasta ja nestemäisestä, seerumimaisesta meikkivoiteesta! Valitettavasti YSL ja Lancôme eivät itselleni sopineet pitkässä juoksussa, sen sijaan ihoni ihastuin Stagecolorin meikkivoiteeseen. Mikä tästä sitten tekee ratkaisevasti erilaisen?


Stagecolor foundation


Stagecolorin meikkivoide on alkoholiton, öljytön sekä parabeeniton, sisältäen aurinkosuojakertoimen 15. Meikkivoiteen luvataan toimivan rasvoittuvammallakin iholla ja sen luvataan olevan juonteisiin kertymätön. Meikkivoide on koostumukseltaan geelimäistä nestettä. Meikkivoide levittyy iholle hyvin, se asettuu kasvoille ohuesti, kuin toinen iho. Kovin pintakuivalle iholle tämä ei ehkä ole se parhain valinta. Omalla ihollani meikkivoide käyttäytyy moitteettomasti! Teoriassa en välttämättä tarvitse meikkivoiteen kanssa puuteria, sillä lopputulos jää samettimaiseksi iholla. Se ei ole siis matta, mutta ei myöskään kiiltävä. Juuri sellainen lopputulos, mistä tykkään! Rakastan myös meikkivoiteen ohutta koostumusta, joka ei pakkeloi ihon omaa tekstuuria piiloon. Meikkivoide tottakai häivyttää ja blurraa ihohuokosia ja saa ihon näyttämään tasaisemmalta, mutta ei kuitenkaan kätke ihon omaa kaunista rakennetta. Luulen, että alkoholittomuus on avaintekijä oman ihoni hyvinvointiin meikkivoiteen kanssa. En ymmärrä, jos on mahdollista tehdä ohuen koostumuksen meikkivoide ilman alkoholia, miksi selektiiviset kosmetiikkamerkit eivät ole tarttuneet tähän täkyyn?


Stagecolor Liquid Foundation 2nd Skin Serum Cool Beige
Stagecolor swatch


Meikkivoiteen ainoa huono puoli onkin suppea ja skandinaaveille haastava sävyvalikoima. Sain testiin vaaleimman sävyn Cool Beige ja sekin on aika tumma. Tykkään kuitenkin meikkivoiteen sävystä, jossa on kaunis persikkainen ja ihoa kaunistava vivahde. Meikkivoide ei kuitenkaan kasvoilla näytä liian tummalta, ohut koostumus antaa paljon anteeksi. Mutta silti toivon, että meikkivoiteeseen saataisiin ainakin pari vaaleampaakin sävyä valikoimiin! Sävyvalikoima on aika pieni noin muutenkin, käsittäen neljä eri sävyä. Toinen vinkkihän on kokeilla meikkivoiteen vaalennustippoja, toisaalta en tiedä, muuttaako niiden koostumus itse meikkivoiteen toimivuutta oleellisesti?


Stagecol6
Stagecolor
Stagecolor meikkikuva
Stagecolor meikkikuva


Meikkivoide on yllättävän peittävää, omat pienet ihovirheeni kätkeytyvät yllättävän hyvin. Minusta meikkivoiteessa on ehdottomasti parasta tuo "kuin toinen iho"-fiilis, arvostan myös alkoholittomuutta! Jos välttelet alkoholia ihonhoitotuotteissa, suosittelen lämpimästi katsastamaan tämän meikkivoiteen. Meikkivoiteen kasvoilla kestävyyskin kuuluu kärkikastiin, kun laitan tätä meikkivoidetta kasvoille voin unohtaa koko meikkivoiteen olemassaolon kasvoillani eikä minun juuri tarvitse korjailla meikkiä päivän mittaan. Näistä syistä meikkivoide on unelmieni meikkivoide, vielä kun sävyvalikoimaan saataisiin vaaleampia sävyjä! Meikkivoiteen suositushinta on 43 euroa ja Stagecolorin jälleenmyyjät löydät täältä.

*tuote on saatu maahantuojalta*

Seuraa blogia Bloglovinissa, Facebookissa, Instassa

5.1.2017

Luku 682-Miten kävi viime vuoden lupausten?

18

 Eräänä päivänä selasin kotiin tullutta lehteä ja hymähtelin. Tammikuu, ja taas samat vanhat jutut. Lehti pursusi hyvinvointiin liittyviä tuotteita ja inspiraatiota. Lupauksia terveellisemmästä elämästä, vaan kuinka kauas ne oikein kantavatkaan? En ole pitkiin aikoihin tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia. Muistin vasta kävellessäni uuden vuoden ensimmäisen lumisateen vihmoessa kasvoilleni, kirjoittaneeni vuosi sitten aiheesta. Niistä lupauksista, siis. Minusta on hyvä juttu, jos ihmiset päättävät tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta liian ahneeksi ei kannata ryhtyä. Liika on liikaa, lupauksista voi tulla helposti henkinen riippakivi, jos samaan aikaan yrittää tehdä liian moneen osa-alueeseen muutoksia. Vähemmästäkin sitä väsähtää!

28


Viime vuoden alussa mietin vähentäväni kuluvana vuonna kulutusta ja laittavani rahani toisiin projekteihin. Miten sen suhteen kävi? Rehellisesti sanottuna, en tarkalleen ottaen tiedä. Pidin koko vuoden kirjaa ostoksistani. Tai niin ainakin kuvittelin. Alkuvuosi sujui mallikkaasti, kunnes tuli alkusyksy ja kesäloma. Tai, kesälomankin ajan sain kirjattua ostokset ylös, mutta lokakuusta joulukuuhun ote lipsahti. Syksy oli yllättävän rankka, ja kaamosmasennus sai yliotteen. Takaraivossa koko ajan jyskytti, "nyt pitäisi laittaa nämä ja nämä ostokset ylös, mutta sitä ennen pitäisi kirjata näitä aiemmatkin jutut ylös". Tuli I love me -messut, tuli syntymäpäivä, tuli Black Friday, tuli miniloma, tuli joulun odotus, tuli joulu.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä otin ryhtiliikkeen ja avasin nettipankin, kirjaten uupuneet luvut ylös. Oli mielenkiintoista miettiä muutamien tilisuoritusten kohdalla, mitä oikein olen ostanut. Tiliote ei antanut mitään vihjettä oikeasta maksunsaajasta, ainoastaan maksunvälitysfirman nimi oli tiedossa. Mietinkin, no nytkö on tili hakkeroitu? Lopulta hoksasin kuitenkin mikä tilaus oli kyseessä.

27


Minulla ei ole vertailupintaa vuoteen 2015, mutta varovaisesti veikkaisin onnistuneeni tavoitteessani. Pystyn melkein suoraan nimeämään tänä vuonna ostetut vaatteet, niitä oli verraten vähän aiempiin vuosiin nähden. Kosmetiikankin suhteen alkuvuosi sujui mallikkaasti, mutta loppuvuotena ote lipesi. Huomasin löperön kirjanpidon aiheuttaneen sen, että tein ostopäätöksiä paljon spontaanimmin. Kun en konkreettisesti kirjannut ylös kuluneita summia, ne eivät päässeet aiheuttamaan herätteleviä tunteita. Mutta tänä vuonna en ole tehnyt niin paljon "hutiostoksia" kosmetiikan suhteen kuin menneinä vuosina. Lähes kaikki tuotteet ovat päätyneet ahkeraan käyttöön. Sain pidettyä hitaasti kuluvien meikkien hankkimisen järkevissä puitteissa-poskipunia ostin kaksi. Huulipunia sen sijaan tuli laskujeni mukaan seitsemän, meikkipohjaksi luettavia tapauksia kahdeksan. Uusia luomivärejäkin tuli ostettua, nopeasti laskettuna viisi joista yksi tuote on usean sävyn paletti. Hiustuotteiden suhteen minulla tuleekin eniten hutiostoksia, ehkä ensi vuonna voisin yrittää pitäytyä niissä vanhoissa, hyväksi havaituissa hiustuotteissa?

Tänä vuonna ajattelin kirjata jokaisen ostamani tuotteen ylös-tunnollisesti. En lupaa mitään, mutta voisi olla hauska idea miettiä tämän vuoden huulipuna-, meikkipohja- ja poskipunaostojen puolittamista. Mutta entä se viime vuoden ensisijainen tavoite? Saa nähdä, sydämeni pohjasta toivon, että vuoden kuluttua kirjoitan uutta kulutuskatsauspostausta sieltä ikiomasta, punaisesta tuvasta.


41

3.1.2017

Luku 681-Meikki-inspiraatiota menneiltä vuosikymmeniltä

60s25
60s21


Olen jo pidemmän aikaa ollut varsinainen meikkijumittaja, sutien päivästä toiseen kasvoille samat tuotteet. Nyt kuitenkin innostuin pitkästä aikaa vähän revittelemään ja päätinkin meikata 60-luvusta inspiroituneen, mutta tähän päivään istuvan meikin! Hiuksetkin asettelin modernin boheemille ampiaispesäkampaukselle ja vaatevalinnatkin pyrin pitämään hyvin 60-luvulta muotokieltään lainaaville. 60-luku on minulle yksi inspiroivimmista aikakausista, rakastan sen ajan vintagefiilistä niin sisustuksessa, pukeutumisessa-jopa musiikissakin! 60-luku on minulle kapinallinen, tavallaan vapauden symboli. En tiedä olisiko elämä oikeasti 60-luvulla ollut niin auvoisaa, mutta modernin ihmisen on ihana romantisoida asioita. Jos olisin elänyt 60-luvulla, olisin ehdottomasti halunnut asua Jenkeissä! Tai svengaavassa Lontoossa.

60s12


60-luvun huulimeikit eivät olleet yliampuvia, huulten sijaan volyymi painottui silmiin. Meikkasin huulet hyväksi havaitulla huulipunakombolla, levitin siis alle Maybellinen korallisen Sunset Blushin ja ylle Lancômen L'Absolu Rouge -huulipunan ihastuttavan nudesävyn, 250 Beige Miragen. Linkatussa postauksessa olikin Lancômen sijaan MACin Honeylove, joka loihtii mattaisemman lopputuloksen. Mutta ai että, kuinka edelleen tykkään tuosta yhdistelmästä, korallinen sävy huulimeikin pohjalla jotenkin herättää beiget sävyt ihan eri tavalla henkiin!

60s26
60s4


Silmämeikin pidin aika neutraalina, ja jätin alaluomen meikittä. 60-luvulla ripsiväriä sudittiinkin antaumuksella niin ylä- kuin alaripsiin, mutta viihdyn parhaiten värittömissä alaripsissä. Yläripsiin sudin sitten ripsiväriä alaripsienkin edestä, Isadoran ripsiväriuutuus Grand Volume Lash Styler on suorastaan kaikkien 60-luvun räpsyripsifanien toteen käynyt unelma. Yläluomelle levitin Rimmelin Brow This Way -korostuskynää, joka on siis shampanjan sävyinen, hohtava korostuskajal. Se on ensisijaisesti tarkoitettu kulmakarvojen alalinjaan levitettäväksi, mutta se toimii mielestäni luomillakin. Tein kevyen vajostuksen Too Facedin Natural Eyes -paletin Nudie-sävyllä. Silmät rajasin Cliniquen mustalla kajalilla ja tein kevyet kissarajaukset, 60-luvun henkeen!

Meikkipohjaksi valikoitui Guerlainin meteoriittipohjustaja sekä Oriflamen The ONE Everlasting meikkivoide. Sävyni on Porcelain ja se on muuten todella vaalea! Omilla kasvoillani tämä ei ole niin everlasting, mitä nimi antaa ymmärtää. Mutta tarkempaa raporttia tästäkin on tulossa-kunhan saan tätä ennen kolmen muun meikkipohjan analyysit viimeisteltyä! Puuteroin meikkipohjan By Terryn hyaluronipuuterilla, poskilta löytyy Bobbi Brownin ihana pinkki Peony, jonka kanssa vähän innostuin. Levitin poskipunan normaalia alemmas ja draping-tekniikalla. Poskipunan alalinjaan levitin vielä kevyesti Diego Dalla Palman rusehtavan persikkaista sävyä. Tykkäsin meikistä, vaikka tämäkin on tavallaan aika perusmeikki. Välillä mietin, onko näin yksinkertaisten meikkikuvien jakamisessa ideaa, toisaalta ehkä te tiedättekin, ettei täältä kannata hakea inspiraatiota meikkien väri-iloitteluun ^_^

Ps. Tällä viikolla postausaikataulu pyrkii normalisoitumaan, siksi poikkeuksellisesti kaksi postausta peräkkäin. Yritän siis jatkossakin pitää tiistain, torstain ja sunnuntain postauspäivinä-toki ottaen huomioon mahdolliset muista asioista johtuvat aikatauluun vaikuttavat seikat ( kuten kiireinen työputki tms. )