In this Light

Kauneusblogi

Luku 754 - Kesän ihanin mekko

zara4 zara3 zara2

Minä rakastan mekkoja! Viime vuosina olen harmikseni löytänyt todella vähän mekkoja, jotka olisivat jääneet vakiokäyttöön. En tiedä, miksi. Nykyisin uniformuni on hame, alustoppi sekä jonkinsortin huitulahenkinen pusero. Rakastan kimono-henkisiä yläosia kaikista eniten ( ja anteeksi, aasialaiset, mahdollisesta kulttuurillisesta omimisesta! )! Mutta tänä vuonna olen tehnyt yllättävän monta hyvää mekkolöytöä. Ihan ensiksi siitä saa kiittää &Other Storiesin liikkeen Suomeen saapumista!

Mutta kaikista ihanimman mekkolöydön tein kuitenkin Zarasta. En voinut vastustaa ihanaa kukkakuosista mekkoa, jossa oli valloittavat hihat. Tätä ihasteltiinkin jo muistaakseni Instassa, ja päätin vilauttaa sitä täällä blogissakin. Mekko on kaiken lisäksi leikattu erittäin imartelevasti, jos siis ei vain ole mikään hc-herkutteluputki menossa! Alunperin ostin mekon kesäjuhlia silmällä pitäen, mutta juhannuksena tulikin vedettyä sellainen herkutteluputki, että imartelevammaksi osoittautui vanha, boheemi ja väljä hippimekko. Toisaalta, nyt voin käyttää tätä mekkoa ihan koska vaan, eikä siinä ole juhlavaatteen leimaa.

Vaikka mekko on lyhyt, tuovat runsaat hihat ja pääntien leikkaus siihen tiettyä siveyttä. Tosin, en varmaan tohtisi käyttää tätä ilman mustia sukkahousuja, sen verran lyhyt se kuitenkin on. Käytänkin ihan pokkana sukkahousuja ja sandaaleja, ainakin omasta mielestäni tämä ei ole mahdoton yhdistelmä, vaikka mieheni jupisikin, miksi naiset saavat käyttää sandaaleissa sukkia.

23 Kommentit

  1. Ihana mekko! <3 Mun yksi lempparimekko on myös Zarasta! Julkaisin siitä postauksenkin tänä aamuna! :)

    https://taruanuelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru 😊 Tulenkin vielä katsomaan, millainen sinun lempimekkosi on 😊

      Poista
  2. Ooh toi on ihana! Sopii sulle todella hyvin (:

    VastaaPoista
  3. Ihana<3 Ihan sun näköinen mekko<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari 😊 Heti kun näin tän kaupassa tiesin, että siinä on mun mekko 😄

      Poista
  4. Zarassa on kyllä paljon kauniita vaatteita. Tuo mekko sopii sinulle todella hyvin, näytät oikein kauniilta se päällä.
    Mukavaa tiistai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zarassa on kauniita ja hyvin trendikkäitä vaatteita! Satuitko muuten lukemaan iltapäivälehden jutun Zarasta ja vaatteiden ostamisen koukuttavuudesta? 😄 Tää mekko oli kyllä löytö ❤ Ihanaa torstaita! 💖

      Poista
  5. Ihana mekko ja ihanat värit <3

    VastaaPoista
  6. Ihana! Voisin ottaa heti omaan vaatekaappiin tuon. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😄 Meillä taisikin olla hyvin samanhenkinen tyyli ja kukkamekot taisikin olla meidän heikkous? 😊

      Poista
  7. Tuo on kyllä niin ihastuttava mekko! Ja nuo värit ovat niin raikkaat ja kauniit. Nuo mustat sukkahousut ja sandaalit sopivat hyvin tyyliin. Ja nuo sandaalitkin ovat mainiot.
    Näytät niin heleältä ja kauniilta mekossasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mekossa on mun mielestä kaikki kohdallaan, väri, kuosi ja leikkaus. En voi kuin tykätä! Mustat sukkikset rauhoittaa mun mielestä. Nuo sandaalit onkin mun suosikit, alelöytö muutaman vuoden takaa. Ja kiitos ❤

      Poista
  8. Niina/Oh so many reasons5. heinäkuuta 2017 klo 0.03

    Tosi kaunis mekko, ihanat värit :) Ja sun hiusten värikin on kaunis, ennen blondiaikaani tykkäsin muuten juuri tuollaisesta sävystä.

    Mä rakastan mekkoja, mutta kiroon niiden lyhyyttä usein. Mustat sukkahousut onneksi pelastaa, itse oon käyttänyt ballerinoja ja jopa mustia converseja mekkojen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina 😊 Mun mielestä mekossa on kaikki kohdillaan ❤ Hiusten sävystäkin tykkään hulluna, jotenkin astetta viileämpi taitto raikastaa ja yleisfiilis on kirkkaampi.

      Ja joo, välillä toivoo muutamaa lisäsenttiä helmaan! Melkein päästin mekon alakäänteestä pituutta, mutta jätin sen kuitenkin tekemättä. Converset on täälläkin käytössä, omaan jalkaan istuvia ballerinoja en ole vielä löytänyt.

      Poista
  9. Näin miehenä sanoisin, etten kaipaa niitä sukkia sinne sandaaleihin. Mutta sukkahousuja kaipaan pukeutumiseen. Alushousuna nuo on paljon paremmat kuin pitkät kalsarit. Lisä lämmikkeenä shortsien kanssa lämmittää mukavasti, mutta ovat muuten melko huomaamattomat. Luultavasti moni muukin ajattelee samoin, kun näitä alkaa ilmestyä suomalaisiinkin verkkokauppoihin. Kysyppä siltä mieheltäsi, haluaako hän käyttää sukkahousuja sandaaleissa.
    https://www.pinkmonkey.fi/fi/tuoteryhma/465484
    http://www.ferillo.com/verkkokauppa/product_catalog.php?c=42
    https://www.sukkahousutukku.fi/verkkokauppa/MIESTEN-SUKKAHOUSUT-c22622189

    VastaaPoista
  10. Onpas kivan raikas, vaikka pohjalla onkin musta :)

    VastaaPoista
  11. Ihana mekko ja nyt kaivataan mekoista kaikki piristys, kun oikeasti tämä kesä on niin merkillinen. Tiedän erään toisen tädin myös, joka rakastaisi tuota mekkoasi <3 Ihanaa viikonloppua Salka <3

    VastaaPoista
  12. Tää on kyllä niin Maijunkin oloinen mekko 😄 Onneksi nyt aurinko paistaa ja on lämmin. Mutta rakastan mekon kuosia, se on niin raikas ja ihana 😍 Ihanaa sunnuntaita ❤

    VastaaPoista
  13. Miten ihanan värikäs kukkakuosi! <3 Mäkin tykkään kukkakuoseista vaatteissa. Just eilen oli taas päällä toppi, joka oli kukkakuosinen :) Joku niissä vaan viehättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakuosit on ihania <3 Mä en parikymppisenä niinkään niistä välittänyt, mutta vähän ennen kuin täytin 30, hurahdin kukkakuoseihin <3 Ne vaan toimii, aina!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow