In this Light

Kauneusblogi

Luku 897 - Elämäni kirjaimet

2018-09-25_11-35-31

Sarin blogissa oli hauska haaste elämäni aakkosista, ja päätinkin tarttua tähän. Hetken kirjaimia joutui pohtimaan, ja pöyrittelinkin eri vaihtoehtoja. Lopulta kuitenkin löysin juuri ne oikeat vastaukset, tähän hetkeen.


 A - Aamupala, sitä ilman ei päivä ala vaan alkaa todella huonosti! Mutta en ole aina syönyt aamiaista, olen oppinut siihen vasta aikuisiällä. Sen makuun kun pääsee, ei enää voi olla ilman. Muuten tulee kiukkunältä alta aikayksikön!

B - Bileet, rakastin nuorempana bilettämistä, se tunne kun tanssit mielettömän musiiikin tahtiin itsesi lähes henkihieveriin, sitä ei voi sanoin kuvailla <3 Ja voi, nyt tuli tunne että haluan päästä tanssimaan discohittien tahtiin! Haaveilin varhaisteineinä reiveihin osallistumisesta, mutta ne jäivät sitten vallan käymättä.


C - The Cure, yhtye johon salamarakastuin 17-vuotiaana ja joka avasi sydämeni vaihtoehtomusiikin äärelle. Maailma ei enää ollut sen jälkeen entisellään!

D - Duuni, sitä on tullut tehtyä jo aika pienestä lähtien, eka kesätyöpaikka olikin 13-vuotiaana mansikkamaalla. Onnekseni saan tehdä työtä, jota rakastan ja se toivon mukaan näkyy myös tekemisessäni!

E - Elämä, ihan noin ylipäänsä. Minulla on elämännälkä, ja hyvä niin!


2018-09-25_11-43-01


F - Festarit, näillä tuli rampattua teininä ja varhaisaikuisena ja voi luoja, mitä muistoja näiltä reissuilta oikein onkaan!

G - Gluteeniton ruokavalio, jota olen noudattanut keväästä 2017 ja olen todennut sen itselläni toimivaksi. Minulla se on tasapainottanut vatsaa, sekä tasapainottanut muutenkin kehoa. Yritän nyt pyristellä sokerikoukusta irti, sillä olen sitä mieltä ettei ihmistä ole tehty sokerin puputtajaksi.

H - Harrastukset, eli bloggaaminen ja liikunta. Välillä olen miettinyt, pitäisikö ajanpuutteen takia laittaa blogipillit pussiin mutta tiedän, että tulisin kaipaamaan tätä harrastusta! Minusta tämä on juuri ihana kanava itsensä ilmaisemiseen, en ole yhtään tube-ihmisiä, minulla ei riitä aika videoiden katsomiseen, saati sitten tekemiseen!

I - Ihonhoito, sekin on vähän siinä rajalla laskenko sen osaksi normaalia arkea vai harrastukseksi. Mutta asia, mikä on kiehtonut minua jo penskasta lähtien, ja johon mielelläni panostan. Ja olen myös utelias tämän suhteen!


2018-09-25_11-42-17


J - Joki, olen kasvanut joen varrella ja mielestäni joki on paljon mielenkiintoisempi, kuin järvi! Joen mutkan takaa paljastuu uusia, mielenkiintoisia maisemia ja joki kuljettaa luontevasti paikasta toiseen. Lähes kaikkien asuinpaikkakuntieni läpi onkin virrannut joki, paitsi yhden!

K - Kerava, paikkakunta jonne meidän ei pitänyt päätyä asumaan, mutta niin vain kävi, vivahteikkaan kodinostoprojektin päätteeksi! Kerava on myös hurmannut, täällä on hyvä olla ja asua.

L - Liikunta, se vaan auttaa jaksamaan arjessa ja harmittelen, että saan kangettua itseni vähän liian harvoin ulos lenkille.

M - Matkustaminen, vaikka olenkin kotihiiri niin koen silti olevani maailmankansalainen, sellainen levoton sielu joka palaa halusta nähdä erilaisia maita ja kulttuureja. Toisaalta, minulla on ikuinen kaipuu Ranskaan ja tiedän, että se tietynlainen henkinen kotini olisi Jenkeissä, siellä syvän etelän uumenissa tai vaihtoehtoisesti jossain pohjoisemmassa.

N - Nauru, se on elämän eliksiiri ja pelastaa päivän kuin päivän!


2018-09-25_11-41-50


O - Oma koti, asia mikä saa sydämen sykkyrälle sekä tuntemaan sen, kuinka etuoikeutettu onkaan, että on voinut ylipäätänsä ostaa kodin. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, tai saati mahdollisuutta saada kattoa päänsä päälle. Ja varsinkin se surettaa.

P - Perhe, johon kuuluu mieheni, mutta meidän elossa olevat vanhemmat ja sisarukset. Asia, joka on minulle ihan hitsin tärkeä, mieheni on tärkein ihminen elämässäni ja en tiedä, miten reagoisin siihen jos häntä ei joskus ole. Olen myös ihan hitsin ylpeä ja onnellinen vanhemmistani, sekä veljestäni, joille voin yhä aikuisenakin näyttää tunteeni ja olla eri mieltä ilman että se katkaisisi perhesiteet <3

Q - Quesadilla, mun suosikkini meksikolaisessa ruoassa ja ylipäänsäkin lempiruoka! Tortillalettujen välissä kanaa ja sulanutta juustoa, jonka päälle quagamolea sekä ranskankermaa. Nam!

R - Radio, olen kasvanut radion tahdissa. Ja voi että, niin kaipaan niitä varhaisteini-iän kesäpäiviä, jolloin piirtelin, kirjoitin ja ennen kaikkea kuuntelin radiota. Olen kuunnellut radiosta hyvin monipuolisia ohjelmia, ihan näistä Perspiranteista Avaruusromuun, Alivaltiosihteereistä Räkärodeoon. Olen kuullut radiosta paljon pysäyttäviä uutisia, mm. Kurt Cobainin ja Freddie Mercuryn kuolemat. Samoin Dianan kuoleman kuulin radiosta ja muistan juosseeni äkkiä alakertaan, kertomaan suurelle Diana-fani äidilleni tapahtuneesta. Myös WTC-tornien iskusta kertovan uutisen kertoi ensimmäisenä radio, olin vielä silloin nukkumassa päiväunia kun unen sekaan ymmärsin jotain kamalaa tapahtuneen. Ylioppilaskirjoitusten aikaan Pekka Sauri ja Yölinjalla-ohjelma lohduttivat lukulomastressistä ja unettomuudesta kärsivää abiturienttia. Minun eräs haaveammatti olikin radiojuontaja!

2018-09-25_11-43-50

S - Satakunta, mun lapsuudenkotini sijaitsee täällä ja samoin ne mun sieluni maisemat. Ehkä sitten eläkeiässä karkaamme mieheni kanssa näihin maisemiin?

T - Twin Peaks. Niin, täytyykö tätä perustella? Olen ollut sarjan fani jo lapsesta, vaikka en silloin vielä sarjaa katsonut. Mutta tiesin jo silloin, että tulisin rakastamaan sarjaa ja niinhän siinä kävi! En oikein osaa pukea sanoiksi tätä rakkautta, se on jotain mystistä, nyrjähtänyttä ja hyvin mustan huumorin sävyttämää. Tätä ei voi ymmärtää kuin toinen henkeen ja vereen Twin Peaksia rakastava!

U - Unelmointi, olen lapsesta saakka ollut sellainen unelmoija ja haaveilija, toki nykyään ehkä vähemmän, tai unelmointini kohteet ovat muuttuneet realistisemmiksi.

V - Viikuna, varsinkin kuivattu sellainen on superherkkua!

W - Warhol, Andy Warhol, taiteilija joka on sykähdyttänyt ja puhutellut minua kaikista eniten mitä tulee taiteeseen.

X - Xylitol, asia mikä tekee hyvää hampailleni! Toimii myös ihonhoidossa.

Y - Ystävyys, minulla on hurjan vähän aikaa ystäville, kiitos vuorotyön, mutta ne muutamat mitä minulla on, olen heistä niin superkiitollinen <3

Z - Zen, en tiedä mitä minulle, tempperamenttiselle tyypille on aikuistuttua tapahtunut, mutta olotilani on nykyään todella usein zen, sellainen mukavan rauhallinen, onnellinen, seesteinen. En enää jaksa raivota ja angstata, tai ainakaan niin paljon kuin aiemmin! Jo sekin, että miettii asioilla aina olevan kaksi puolta, auttaa antamaan uusia näkökulmia eikä täten niin helposti ole tuomitsemassa muita.

Å - Å on norjalainen kalastajakylä Lofooteilla. Minun haaveeni on päästä Lofooteille, joten kenties joskus minun ja Å:n tiet kohtaavat!

Ä - Ässä Mix, ne kirpeät hedelmäkarkit saavat veden kielelle ja näihin sorrun irtokarkeissa! ( nyt yritän vältellä, hehe! )

Ö - Öljy, polttoainetta mutta myöskin asia mitä voi käyttää sekä sisäiseen että ulkoiseen kauneudenhoitoon, ja olenkin ihan öljyfriikki ihonhoidossa!

12 Kommentit

  1. Å oli hieno paikka, suosittelen! ;) Lofootit noin yleensäkin, mykistäviä mestoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sä oot päässyt käymään siellä <3 Toivon mukaan minäkin, joskus!

      Poista
  2. Mullakin haaveena päästä käymään jonain päivänä Lofooteilla. Kuvien perusteella maisemat on hurjan upeat ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kuvien perusteella ihan superkaunista <3 Toivon mun hinkulistalla on Alaska, ja ylipäänsä Jenkit <3

      Poista
  3. Monet kohdat jo tiesinkin entuudestaan, mutta radio-juttu oli enemmän uutta asiaa;) Radiota minäkin kuuntelin nuorempana todella paljon ja oli monia vakio-ohjelmia, joita tuli kuunneltua säännöllisesti. No, valitettavasti nekin ajat ovat jääneet taa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tuli joku uusi asia :D Mä olen suorastaan kasvanut radion tahtiin, nykyään kuuntelen sitä sitten autossa. Kiva kuulla, että säkin olet kuunnellut radiota ahkerasti :)

      Poista
  4. Tätä oli kiva lukea, sä asutkin suht lähellä - Kerava on lähellä lapsuudenmaisemiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jäin miettimään, missä sun laspuudenmaisemat on :) Asuitkos sä muuten Helsingissä? Olen saanut sellaisen mielikuvan :)

      Poista
  5. Uskotko jos sanon, että mä oon ollut reiveissä ja isoissa sellaisissa kerran 90-luvulla HKI:n Vanhalla ylioppilastalolla. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, ja olen hyvällä tavalla kade :D <3 Mun mieskin on ollut, jos oikein muistan. Mä olin vaan liian napero ja asuin ihan liian kaukana, että olisin voinut mihinkään lähteä, plus en tiennyt sellaisia piirejä :)

      Poista
  6. Minä en ole koskaan ollut festareilla, äiti ja isi eivät koskaan antaneet lupaa siihen :) Konserteissa olen kuitenkin ollut. Hauskat aakkoset ja taas opin sinusta vähän lisää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä lupaa pitikin kinuta, mutta sain sellaisen, mun yks ystävä ei saanut mutta sanoi vanhemmilleen, että tulee ihan vain viikonloppukylään mun luo :'D ( hän asui ihan toisella puolella Suomea ). Ja kun ehjänä tultiin aina takaisin, niin pääsi seuraavankin kerran festareille :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow