In this Light

Kauneusblogi

Luku 19.

Korkokengillä käveleminen ei ole helppoa. Sen tietää myös Dragtaiteilija Osku Heiskanen, joka ystävällisesti raotti korkokengillä kävelemisen saloja niin hyvässä kuin pahassa Helsingin Sanomien nettisivuilla julkistetussa videossa. Täytyy sanoa, että eilen nauroin henkisesti vedet silmissä videolle! Niin me kuivakkaan huumoriin viehtyneet ihmiset teemme, kun meillä on oikein hauskaa.

Olinkin tunnistavani Oskun kävelydemonstraatioista oman tyylini. Minä ehdottomasti olen pahimmillani harppoja, tai vaihtoehtoisesti nukke. Se riippuu aivan siitä, maltanko kävellä korot jalassa hitaasti, useimmiten en. Nukketyyli astuu esiin siinä vaiheessa, kun jalassa olevat korkokengät osoittautuvat huonoiksi kävellä ja noilla huonoilla kengillä on kävelty yksi askel liikaa. Onneksi moisia viallisia kenkiä löytyy omistuksestani ainoastaan yksi pari, joka odottaa sitä, että saisin aikaiseksi hankkitua niistä eroon. Eli jos joku haluaa ostaa jalkaan huonot kengät, niin täältä löytyy!

Toki pyrin kävelemään koroilla oikeaoppisesti ja kummasti tänään, pitkästä aikaa korot jalassa pyrin kiinnittämään huomioni siihen, miten askeleeni askellan. Myönnän kyllä, että harppoja taisi ottaa otetta siinä vaiheessa, kun illalla väsyneenä taivalsin tietä kohti bussipysäkkiä, ettei se bussi vaan kaahaisi ohi ja jättäisi minua kyydistään. Ja puolustukseksi sanon, että oli pimeää ja muita pysäkille matkaajia kovin vähän. Eli mitään suurta vahinkoa yhteiskunnallemme ei tapahtunut.

Löysivätkö muut koroilla kävelijät oman tyyppinsä videolta, vai kävelettekö te aina oikeaoppisesti koroilla?

2 Kommentit

  1. Mä kävelen taatusti kaikilla väärillä tavoilla! Mun jalka ei vaan kykene taipumaan niin, että astuisin jotenkin jalan keskiosalla. Ja kyllä mä sisätiloissa tasaisella lattialla voin kävellä korkkareilla vaikka kuinka pitkään (kuten usein kävelenkin, mulla on töissä kahdet kengät, joista toisissa on erittäin kapea korko), mut auta armias ku ulos yrittää. Heti menee nukkeiluks!

    VastaaPoista
  2. AnneVee: Tuo pätee muuten mullakin, sisätiloissa on niin paljon helpompi kävellä, kuin ulkona! Ulkona kun jalat ovat vaihtuvien olosuhteiden armoilla, mä väitän että se on aina se vallitseva sää, mikä vaikuttaa kävelyyn :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow