In this Light

Kauneusblogi

Luku 26.

1.3

1.4

Voi sitä riemun tunnetta, kun eräs päivä tajusin viileisiin alkusyksyn päiviin ulkovaatteeksi soveltuvan villaviitan olevan mitä mainioin sisävaate kirpakoille pakkaskeleille! Toki viittaa on mielenkiintoista asetella takin alle, mutta vaiva palkitaan. Ehdottomasti.

Löysin viitan Prefectan kanssa vietetyltä loppukesäiseltä kirppiskierrokselta. Minä onnekas ehdin näkemään viitan ensiksi, vaikka mitään tappelua ei vaatteesta tullut. Kirppiskierrokset samanhenkisten ja -kokoisten ihmisten kanssa saattavat olla toisinaan kinkkisiä, varsinkin jos molemmat löytävät ja rakastuvat samaan vaatteeseen. Siinä saattaa ystävyssuhteet olla koetoksella rajuimmissa tapauksissa!

Rakastuin viitan boheemiin pohjavireeseen, joka huokuu myös intiaanifiiliksiä. Viitta toimii minun ylläni parhaiten yhdistettynä niukkaan alaosaan sekä ronskeihin kenkiin, kokeilin viittaa myös naissaappaiden kanssa, mutta jostain syystä tämä naissaappaaton versio miellyttää itseäni enemmän. Vihjeeksi kaikille, älkää antako moposaappaille pikku varvasta, sillä ne vievät koko jalan, nimimerkillä en enää muita kenkiä käytäkään.

5 Kommentit

  1. Sisko puhuu taas asiaa (mm. saappaista ja vähän muustakin...)!

    VastaaPoista
  2. Isosisko, totta tosiaan :D Ja hei, jos haluat joskus lainata tätä viittaa, niin mainitse, lupaan ehdottomasti antaa sen sulle lainaan :) Joku vaatteiden lainauspalvelu voisi muuten olla hauska idea :D

    Ja kyllä, nuo saappaat ovat vaan niin mahtavat, tosin toisista meni jo vetska rikki, onneksi suutari vaihtoi uuden tilalle.

    VastaaPoista
  3. Teitkö siitä reklamaatiota Vagabondille?
    Kyllä niiden tarvis vähän pidempään kait kestää!

    VastaaPoista
  4. Hauska viitta, hetken luulin että nuo raidat kimaltavat mutta sitten ajattelin että tokko sentään, Salkalla...
    Villi arvaus, sattuuko viitassa lukemaan Arola, näyttää nimittäin kovin Arolamaiselle :)

    VastaaPoista
  5. systeri, en tehnyt mutta ilmeisesti pitäisi! Jos vaan suinkin jaksan, laitan jälkikäteen postia menemään..

    Rhia, arvaus osui nappiin, Arola tää on merkiltään :) Ja raidat näyttävät kuvissa välkehtivän, mutta ovat kyllä kimalteettomat :) Ja viitat on aina hauskoja :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow