In this Light

Kauneusblogi

Luku 35.

23

23.6

23.7



Tänä Jouluna suunnittelin ottavani rennosti. Lepäisin hyvin, söisin niin että napa ratkeaisi ja nauttisin rakkaimpieni seurasta, ja jos mieli tekisi, kukkuisin netissä kaikilla niillä sivuilla, joihin mieleni halajaisi. Kuuntelisin hyvää musiikkia ja katsoisin telkkarista, mitä se ikinä tarjoaisikaan, saattaisin ehkä vähän kutoakin. Mutta ennen kaikkea rentoutuisin ja tekisin juuri milläkin hetkellä sitä, mikä tuntuisi kivoimmalta.

Ja paskan marjat, tässä sitä sitten ollaan kipeänä. Minusta on ironista, että tämän vuoden ensimmäinen flunssa päätti sitten ilmaantua kylään jouluksi, mieluiten kun olisin ollut flunssatta koko vuoden! Ja koska olen viimeksi ollut kipeänä reilu vuosi sitten, tuntuu tämä epämääräinen, akuutti hengitystieinfektio hyvin ärsyttävältä, vaikka joku toinen ei pitäisi moista minään. Nyt myös tiedän, millainen on luterilainen kosto, se on sitä, kun erottuasi syksyllä kirkosta saat sen vuoden ensimmäisen räkätaudin kristillisenä juhla-aikana.

No, ainakin jouluna tulee levättyä, tosin harmitusta aiheuttaa sen pakonomaisuus, olisin mieluusti itse päättänyt, koska kellistäisin itseni sohvalle viltin alle, nyt jörötän siellä pahimmassa tapauksessa koko ajan. Kipeydestä huolimatta olen päässyt aika hyvin joulufiilikseen, viimeiset leipomukset ovat viimeistelty kiitos siitä elämänkumppanille, kotikin koristeltu ja Radio Suomi soittaa hyviä ja no, ei niin hyviä joululauluja. Vaikka en muuten jaksa Radio Suomea kuunnella, on suorastaan pakko aina aatonaattona avata radio ja kääntää se Radio Suomen taajuuksille. Tämä perinne on lähtenyt teininä valvotuista aatonaattoöistä, jolloin oli unettomana Satakunnassa kutkuttavaa kuunnella läpi yö radiota ( ja tätä jatkui myös monena muunakin yönä, voi kuinka kaipaankaan Pekka Saurin yölinjalla ohjelmaa!)

Kipeää oloa siis piristää joulufiilis ja vihdoin ja viimein löydetystä lintuhäkistä muokattu valaisin! Ostin häkin Kasvihuoneilmiöstä ja se oli kuulkaas niin autenttinen, että vuokralaiseksi pyrkinyt lintu oli jättänyt terveisensä häkkiin. Koska muihin häkkeihin oli kasvillisuus ottanut lujasti kiinni, oli tuo linnun terveisillä varustettu häkki ainoa mahdollisuus ja sainkin siitä pienen alennuksen, vaikka myyjääkin nauratti häkin aitous. Nyt häkki on pestynä ja käytössä, kuinka kaunis valaisin se onkaan! Nooruskaltahan löytyy myös valaisintarkoituksessa lintuhäkki, nämä ovat vaan niin mahtavia ja kauniita että voisin kernaasti ottaa toisenkin lintuhäkin kotiimme.

Mutta toivotankin teille kaikille muille terveempää Joulua, minä yritän parhaani mukaan parantua ja kaikesta huolimatta nauttia Joulusta, tehkää te muutkin niin, nauttikaa Joulusta!

9 Kommentit

  1. Parenemisia ja hyvää joulua sinulle! Tuo häkki valoineen on ihan mielettömän kaunis, ekat näkemäni jouluvalot, jotka huolisin itselleni.

    VastaaPoista
  2. Voi Salkaa. Toivottavasti et joudu montaa päivää sairastamaan!

    Toi on kyllä ihana valaisin. Mullakin on lintuhäkki kotona, mut yks lentävä poni asuu siinä, niin en tiedä raaskisinko käyttää sen kotia tuohon tarkoitukseen...

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista sinne!
    Harmi sairastua juuri jouluksi, mutta minkäs sille voi.
    Pakkolepoa ja pakkonesteytystä.

    Itsekkin uneksin lintuhäkki valaisimesta. (ja toisesta lintuhäkistä ihan asukkaalla)

    VastaaPoista
  4. Oon pitkään haaveillu häkistä, mut täydellistä ei ole löytyny sopivaan hintaan! Minnuu nauratti tuo Jumalan kosto -flunssa.:D

    VastaaPoista
  5. URGH! Täälläkin "nautitaan" kipeästä joulusta! Jumala kostaa mullekin sitten vissiin, sodomiasta... ;) Koitetaan parantua!

    VastaaPoista
  6. Sairastelu taisi olla tämän joulun teema; meillä päin sitä vietti puoli porukkaa vessanpönttöä halaillen (en onneksi [vielä] minä). Paranemista!

    VastaaPoista
  7. Lintuhäkit on ihania, hurrasin kanssa mielessäni ja ehkä vähän ääneenkin kun löysin omani kirpparilta tänä syksynä! samaa tarkoitusta se mullakin palvelee :)

    ja harmi että joulu meni kipeänä, mulla oli sama homma vuosi sitten :/

    VastaaPoista
  8. Ihana, ihana lintuhäkki keijuvaloineen! Kasvihuoneilmiöön pitäisi kyllä päästä taas pian uudelleen :)

    Täällä ilmeisesti joku jälkitaudin jälkitauti, kun kurkku on kipeä ja peitteillä.. Arrrgh, ei jaksaisi enää oikeasti yhtään.

    Joulut tuli ja meni jo, kipeänä tai ei, joten toivottelen iloista uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  9. Tuo lintuhäkkilamppu on aivan hurmaava!!! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow