Pages



12.6.2011

Luku 92.

ko5

ko4

ko8copy


Olen sitä mieltä, että kesäisin saa meikkiarsenaalikin pitää vähän lomaa. Jo ihan käytännön syistä. Ainakaan minun kasvoillani eivät meikkivoiteet pysy sulamatta pois, puuteria en edes omista sillä en halua näyttää nukeltakaan sulaneen vahanaaman sijaan. Mutta toisaalta, minusta on kivaa karsia kesällä meikki minimiin ja ainoastaan ehostaa silmät sekä kulmat. Pelkästään niillä saa jo huolitellumman ja siistimmän ilmeen kasvoille!

Mutta kaikesta huolimatta lukiessani keväällä Stellan tontilta ihmeaineesta nimeltä Korresin sävyttävä päivävoide, innostuin ajatuksesta "mitä jos kuitenkin antaisin mahdollisuuden värivoiteelle tulevana kesänä?". Itse kiinnostuin voiteen ominaisuuksista, jotka siis seilaavat jossain meikkivoiteen ja päivävoiteen välillä, ja onhan tuotteessa kaiken hyvän päälle mojovat suojakertoimet! Tosin, minään ihmeitä tekevänä aurinkorasvana en tätä missään nimessä pidä, jos tiedän oleskelevani auringossa lätkin naamaan kunnon rasvat enkä luota tuotteeseen, jossa ei ole UVA/UVB suojaa.

Päätin vuosia sitten sävyttävistä kosteusvoiteista saaduista traumoista huolimatta käydä ostamassa omani Korresin Annankadun myymälästä. Olen nyt käyttänyt voidetta n. kuukauden päivät ja en voi olla kuin tyytyväinen! Aluksi voide tuntui liian tummalta, mutta nyt kun kasvoilla on kevyt päivetys voiteen väri tuntuu todella mainiolta. Voide tuo selkeästi huolitellumman ja hehkeämmän ilmeen kasvoille, mutta on samaan aikaan niin huomaamaton, ettei oikeastaan kukaan kykene sanomaan, että kasvoilla olisi värimeikkiä. Paitsi siinä tapauksessa jos voidetta lorahtaa liikaa, tämä on nimittäin todella riittoisaa ja oikean annoskoon löytämiseen meni itselläni muutama päivä. Kuten Stella kirjoitti, voide vaatii rivakoita liikkeitä sillä muuten saatat huomata kasvoiltasi löytyvän jumahtaneen väripläntin. Voide säilyy kauniina koko päivän, toki mikään kasvojen kiiltelyä estävä tuote ei ole kyseessä mutta ei tämä kuitenkaan mitään sulanutta vahanaamaakaan aiheuta. Mutta mainio tuote sen jälkeen, kun oppinut kuinka kyseisen tuotteen kanssa tulee toimeen!

ps. Kasvoillani on kuvissa tätä sävyttävää värivoidetta vain toisella puolella, osaatko sanoa kummalla?

3 kommenttia :

  1. Mä väittäisin että Korresia on kuvissa täältä ruudun takaa katsottuna oikealla puolella (eli sun vasen puoli), mutta enpä ole varma ;)

    Ostin tota ihan samaa ainetta Nykistä ja se on kyllä hyvää! Mutta kuten sanoit, suojakertoimet tekee aineesta melkoista tököttiä ja sen saa levittää tosi nopeasti. Mulla tuli samassa paketissa Korresin primer, ja oon huomannut että sen laitto parantaa levittyvyyttä kyllä huomattavasti :)

    VastaaPoista
  2. Bubble, saatat olla oikeassa :D Mutta nyt mua alkoi kiinnostaa se primer! Täytyykin ottaa selville, mitä sinne on laitettu, mulle on jäänyt traumat lumenen primeristä..mutta jotenkin veikkaisin, että se korresin yksilö ei ehkä oo niin silikonia täyteen ympätty, kuin mitä Korresin!

    VastaaPoista
  3. Aluksi ei huomannut kuvissa mitään outoa, mutta kun mainitsit, niin kyllähän tuo selvästi näkee. Kevyt ja luonnollinen lopputulos kuitenkin, hyvin näyttää tuo aine sulle passaavan. Itse käytän kesät talvet meikkivoidetta, mutta silmämeikkiä tulee kesäisin vähennettyä, kun käytän kuitenkin aina aurinkolaseja.

    VastaaPoista